Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Älkää valmentajat ruikuttako – Liikuntaa voi harrastaa ulkonakin

Korttelikiekon aitoa ulkoliikunnan riemua Tuomelan kentällä tammikuussa vuonna 2015. Kuva: Markku Tanni
Korttelikiekon aitoa ulkoliikunnan riemua Tuomelan kentällä tammikuussa vuonna 2015. Kuva: Markku Tanni

Kyllä nyt valmentaja Antti Pennanen katsoo pandemian aiheuttamia rajoituksia varsin yksipuolisesti (urheilu, HäSa 20.1.) koskien lasten ja nuorten sisäharjoittelua. Varmasti voin sanoa, että jos nuoret eivät pääse sisätiloihin harjoittelemaan, ei se ole millään tavalla yhteiskunnallisesti kriittistä. Voi kuinka paljon on nuoria, jotka eivät harrasta lainkaan urheilua, ja silti he pärjäävät elämässä. Liikuntaa voi harrastaa varsin hyvin ulkonakin, kesällä kävellen ja talvella hiihtäen. Nyt on mitä parhaimmat ulkoilukelit, älkää siis valmentajat ruikuttako, viekää treenit ulos. Korona kuriin ja sisähallit boikottiin, uskokaamme lääketieteen asiantuntijoita ja jätetään tunteilut ja väärät uskomukset sisäharjoittelun tärkeydestä omaan arvoonsa.

TV

Kyllä nyt tehtiin paha virhe koronaryhmän toimesta, kun jälleen keskeytettiin nuorten harrastustoiminta. Hyvä keskustelu A-studiossa tiistaina ja jopa siellä asia nähtiin huonona.

Tarkkailija

Olisiko vähintäänkin kohtuullista, että uutisissa kerrottaisiin myös parantuneista, jotka ovat koronan sairastaneet. Nyt kerrotaan vain sairastuneiden määriä, ei ollenkaan parantuneiden määriä, joita on kuitenkin moninkertaisesti enemmän.

Pelottelun makua

Kiitos Turengin terveysaseman lääkärille ja sairaanhoitajalle hyvästä hoidosta. Lääkäri antoi rtg-lähetteen ja samalla antoi rtg:n ajan sekä hoitajalle pistosajan. Kaikki meni nopeasti, ei tarvinnut soittaa moneen paikkaan, eikä häiritä puhelimella henkilökuntaa. Säästyi aikaa monelta ihmiseltä ja tuli hyvä olo hoidon mutkattomasta toiminnasta. Ehdotan, että kaikki voivat ottaa toimintansa ohjeeksi, koska vanhojen ihmisten osuus lisääntyy.

Elsa Karhunen, Turenki

Onko ympäristöystävällistä toimintaa ostaa ”Tesla” ja sen tekemisen päästöt. Laittaa se lataukseen ja ostaa Venäjän öljyllä ja Viron kivihiilellä tuotettua sähköä. Jo 2000-luvun alussa olevissa polttomoottoriautoissa oli elektronisesti säädetty polttoaineenkulutus. Ajetaan ne ensin loppuun.

Sähkömies hauholta

Eikö voisi valita kuntavaaleissa kaupungin johtoon vain osaavia henkilöitä, kiellettäisiin poliittisiin puolueisiin kuuluvilta henkilöiltä ehdokkuus. Loppuisi tämä jatkuva vääntö.

Puolueeton

Helsinki näyttää mallia, että lumet roskineen mereen vaan. Ei herran jestas mitä touhua. Luulisi ympäristöministerikin jo puuttuvan tähän touhuun.

Järki käteen

Lue myös: Helsinki julisti ilmastohätätilan, mutta kippaa lunta mereen myös tänä talvena (6.10.2020)

Idänpään-Heikille (HäSa 19.1.): Hämeenlinnan kaupunki päättää, miten ruutukaava täytetään, eli tehdäänkö keskustasta Katuman tapainen nukkumalähiö, jossa tosin pitää olla hiljaa vai kultturelli city upeilla rannoilla. Keskustassa ei ole kummemmin palveluja, niin kerrostalot Tiiriön kupeeseen Pullerille.

Iskä

Vähän ihmetyttää Hämeenlinnan kaupungin myöntämä vapaapäivä kaikille työntekijöilleen hyvin sujuneen koronavuoden palkkioksi. Vanhuspuolella on tehty maski kasvoilla ja tiukkoja rajoituksia noudattaen töitä maaliskuussa jo vuosi. Sitten on työpaikkoja joissa edelleen kokoonnutaan aamuisin joukolla ilman mitään maskeja ja turvavälejä.

Mitä väliä!

Lue myös: Päätös extravapaasta lykkääntyi (19.1.2021)

Lauantaina esiteltiin lehden aukeaman verran entistä jääkiekkoilijaa, joka pelaili huumepäissään ja oli silti ”ehkä maailman paras” Sunnuntaina asiantuntijoiden huolena puolen sivun uutisessa oli huumeongelman räjähtäminen käsiin, koska ”työelämässä menestyvien” huumeidenkäyttö kasvaa joka vuosi. Kumpikohan viesti meni perille?

ReiPan

Lue myös: Uutuusdokumentti esittelee ristiriitaisen Jere Karalahden (13.1.2021)

Italiassa riidellään EU-lahjarahan 81 miljardin käytöstä. Lainaa tuon päälle on vielä tyrkyllä 127 miljardia, mutta ei taida kelvata kun se pitäisi teoriassa maksaa takaisin. Rikas Italia on sössinyt taloutensa, mutta ei hätää. Sanna on luvannut pelastaa. Ja taas Suomen kansa maksaa. Sosialisti ei laita pelkästään köyhiä kyykkyyn, vaan koko kansan.

Viimeinen Taisto

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.

Mainos