Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Ei minun nuoruudessani poltettu kumia

Tässä palaa kumi komeasti Linna Cruising -tapahtumassa Hattulassa vuonna 2012. Kuva: Esko Tuovinen
Tässä palaa kumi komeasti Linna Cruising -tapahtumassa Hattulassa vuonna 2012. Kuva: Esko Tuovinen

Ei minun nuoruudessani poltettu auton kumia 1970-luvun alussa!

Fiat 600

Lue myös: Kuminpolttaminen on sukupolvet yhdistävä rituaali (14.7.)

Kävin lastenlasteni kanssa Ojoisten lastentalon pihassa ja onneksi oli pilvinen ilma. Helteillä telineissä ei jaksaisi kukaan touhuilla eikä leikkiä hiekkalaatikoissa, mutta niin vaan siellä päiväkotia käyvät lapset joutuvat. Saripari ja kaupunginisät olivat kumppanuustalon asukastilaisuudessa viime syksynä kuulemassa asukkaan toivetta, että puita pitäisi pihaan istuttaa mitä kiireimmin tarjoamaan suojaa paahteelta. Edelleen puut ovat istuttamatta, eikä muutakaan aurinkosuojaa ole pihaan ilmestynyt.

Turhiako lasten tarpeet

Arvon suunnistusväki, olen ystävien kanssa tänä keväänä löytänyt suunnistuksesta uuden lajin ja innostunut kovasti. Ilman omatoimirasteja en olisi kuunaan lähtenyt rasteille, eivätkä tapahtumat houkuttele yhtään vieläkään. Olisi suurenmoista, jos omatoimirasteista syntyisi pysyvä käytäntö. Monen lähtökynnys madaltuisi, eivätkä aikataulut muodostuisi esteeksi. Kiitos vielä järjestäjille, paljon on kierretty tänä kesänä. Hieno laji!

Aloittelevat Jokelat

Lue myös: Kuntorasteilla palaillaan arkeen (13.7.)

Naapuruston kuuleminen metsänhoidollisia toimia suunnitellessa olisi perustuslain vastaista omistusoikeuteen puuttumista. Kaikkia metsiä on joskus hoidettava ja vaikka puita poistaen. Kaikki toiminta voi muuttaa maisemaa, mutta metsä tulee takaisin kun puusto kasvaa uudelleen. Kapeat kaistaleet siellä täällä kaatuvat tuulissa ryteiköiksi jolloin ne on kuitenkin siivottava pois. Naapurikuulemisten ulottaminen metsä asioihin on tarpeetonta. Metsän omistajat kyllä huolehtii omaisuudestaan, kuten metsien nykyinen puumääräkin osoittaa. Puuston määrä metsissä kasvaa vuotuisia hakkuita enemmän.

Vielä metsänomistaja

Kiitos Veli-Matti Virtanen, hyvä juttu (HäSa 12.7.) Linnajazz-tapahtumasta. Kiva lukea rikasta kerrontaa hienosta tapahtumasta. Tällaisia juttuja on kaivattu, tapahtumista, elokuvista, konserteista jne.

Lukija

Pääkirjoituksesta (HäSa 13.7.) pari seikkaa. Ruotsissa eläkeputken poisto paransi ikääntyvien työllisyyttä, koska siellä laki määrää irtisanomisten järjestyksen. Tätä ei Suomessa ole sidottu eläkeputken poistoon. Kukaan ei ole selittänyt miten työttömyysturvan leikkaus lisää työpaikkoja. Ilman työpaikkoja työllisyys ei kasva. Osa työnantajista sanoo, ettei työttömien osaaminen ole riittävää heille. Miten he siis jatkossakaan työllistäisivät suomalaisia vaikka saisivat työttömiä pienemmällä palkalla töihin?

ReiPan

Ollaanko taas siirtymässä 70-luvulle, kun eläkeikäinen herra ehdottelee nyrkin käyttöä sisäpoliittisissa asioissa yhteistyössä hallituksen kanssa. On myös päättänyt ilmaista muitakin mielipiteitä, koska hänellä on siihen oikeus.

Orpo persu

Moraalipoliisipuolue Vihreiltä on mennyt uskottavuus. Mutta niinhän sitä sanotaan, että älkää tehkö niin kuin vihreät tekevät, vaan niin kuin he sanovat.

Pätee myös punaisiin

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.

Päivän lehti

12.8.2020