Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Hampaat putoavat Hattulassa

Tässä tarkastetaan purukalustoa hämeenlinnalaisella hammaslääkäriasemalla. Kuva: Rauno Lahti
Tässä tarkastetaan purukalustoa hämeenlinnalaisella hammaslääkäriasemalla. Kuva: Rauno Lahti

Hattulan terveyskeskuksesta on ollut puhetta, mutta Hattulan hammashoitola taitaa olla vähintään yhtä sekaisin. Odotin hammaslääkäriaikaa yli kaksi kuukautta, ja 25 minuuttia ennen sovittua aikaa soitetaan, että lääkäri on sairaana. Uutta aikaa ei millään voi antaa, kun varauskirjat eivät ole käytössä? Viikon päästä soitin uudestaan ja taas sama virsi. Ei saa antaa aikoja? Ottavat joskus keväällä yhteyttä. Jos olisi varaa, niin yksityiselle aina pääsisi ilman ongelmia, mutta köyhän on vaan nöyrästi odotettava, että varauskirjat taas avattaisiin?

Kohta hampaaton

Vaihtoehdot nuorille miehille: terveenä opiskelemassa ja töissä, siviilissä eläkeikään (siviilipalvelus) vai armeija-aikana homekasarmeissa terveytensä menettäneenä loppuikänsä (mahdollisesti myös työkykynsä menettäneenä), puhumattakaan taloudellisesti kestämättömästä tilanteesta ”nollatuloilla”.

Ahdistaako sinuakin?

Äskettäin uutisoitiin nuorten miesten ahdistumisesta joutuessaan armeijassa nukkumaan samassa tuvassa vieraiden henkilöiden kanssa. Kiintoisaa seurata poistuuko ahdistus, kun äitien kullannuput ovat saamassa tyttöjä seurakseen, ikään kuin äitihahmoiksi samaan tupaan.

Pekko

Susanna Lähdekorpi (alanurkka HäSa 2.3.), olet todella oikeassa! Ehkä oikeinkirjoitus luetellaan joksikin sairaudeksi tulevaisuudessa, huh!

Sihteeri evp.

Suuremmoiset kiitokset Susanna Lähde korvelle ala nurkasta. Kumpa koulussa vielläkin opetetaisiin enenpi Suomea eikä pelkästän tehtäs niitä Ilmiöitä.

Tepo

Enpä ihmettele, että katsojat häipyvät Hämeenlinnan teatterin ovista ja ikkunoista, jos eivät esitykset tästä parane.

Kamalaa katsottavaa

Pohjanmaan pohatta haluaisi rakentaa Hämeenlinnan ykköskortteliin liike- ja asuintilaa, mutta ei autoille pysäköintipaikkoja tarpeeksi. Ne täytyisi tehdä veronmaksajien kustannuksella osin. Kävin muutama vuosi sitten ulkomailla eräässä 90-kerroksisessa talossa. Talossa oli 17 ensimmäistä kerrosta pysäköintihallia. Ykköskorttelissakin voisi omistaja vaikka 20 % kerrosalasta rakentaa pysäköintiin ja myydä tai vuokrata sitä mahdollisimman korkeaan hintaan.

Alajia

Ammattitaidottomuus on lisääntynyt lumivyöryn tavoin! Koulutus?! Urheiluselostajat on erinomainen esimerkki. Kokoajan höpöttävät ”asiantuntijat” häiritsevät kilpailujen seuraamista todella pahoin. Kaikkea se tasa-arvo tuo tullessaan. Sama meno politiikassa, eli asiantuntijat = konsultit höpöttävät sitä mitä on määrätty ilman vastuuta eli taasko tasa-arvoa, vaiko tietämättömyyttä?

Ventke

Lähimatkailu on kasvanut, joten ei tänne varsinkaan ulkomaalaisia turisteja kaivata. Tämä tulee väistämättä mieleen kun seuraa Visit Hämeenlinna -sivustoja Facebookissa ja Instagramissa. Niitä taitaa päivittää joku englantia osaamaton henkilö, tiukasti ovat päivitykset suomeksi. Pitäisikö vaihtaa sivustojen nimeksi Poikkeeppa Hämeessä, niin ei olisi kansainvälisyyspaineita?

Miina

Toriparkki, toriparkki, toriparkki sitä, toriparkki, toriparkki, toriparkki tätä. Toriparkki, toriparkki blaa blaa blaa… Taidan kohta tehdä raunolahdet ja lähteä jonnekin.

Toriparkki

Luottamus on ansaittava -nimimerkin kirjoittaja, Kiitos viestistä! Olen kuullut virheistä hallinnossa ja niiden myöntämisestä ja korjaamisesta. Olen niitä itsekin tehnyt. On totta, että mitä pienempi virhe, sitä helpompi se on tunnustaa. Isot mokat on niitä kipeimpiä myöntää itse kullekin. Pahinta lienee kuitenkin, että virheiden pelossa ei uskalleta toimia.

Airi Raitaranta, valtuutettu (vihr.)

HPK: kiekkonaisten taival katkesi heti ensimmäiseen pudotuspeliin. Odotukset olivat kaiketi korkealla ja Hassinen puhui jopa mestaruusmahdollisuuksista. Pelissä se ei valitettavasti näkynyt lainkaan ja yritteliäämpi Kuortane vei ansaitusti voiton. Pelkillä puheilla ja toiveilla ei kuitenkaan pärjää. Maalit ratkaisevat ja tässä kisassa aivan oikea joukkue voitti.

Sivusta seurannut

Sunnuntain lehdessä oli juttu HPK–Pelicans-ottelusta ja maininta, kuinka tarpeeton tappelu perhepelissä olisi voinut jäädä näkemättäkin. Hieman hurskastelua mielestäni syystä, että ainoa kuva jutun yhteydessä oli sellainen, jossa lehti itse herkutteli jättimäisellä kuuden palstan valokuvalla nimenomaan juurikin tuota nyrkkitappelua. Pelissä oli runsaasti iloisempiakin lätkähetkiä.

Antti

Sillä, millaisilla suksilla kukin hiihti murrosikäisenä, ei ole mitään merkitystä kansainvälisissä hiihtokilpailuissa. Itse hiihdin 50- ja 60-luvuilla Hyttisen tervatuilla puusuksilla alpakkalusikoita kyläkisoissa. Norjalaisilla on lapsesta saakka parempi ja ammattitaitoisempi valmennus sekä välinehuolto. Siellä osataan valita ja erottaa paremmin jyvät akanoista!

Idänpään-Heikki

Kiinnostavia mielipiteitä tuolla kansanedustaja Anna Kontulalla (vas.). Ehkä hän ei tiedä, että nuo aseistakieltäytyjät ja rintamakarkurit kertoivat piileskelyn syyksi sen, että eivät halunneet taistella vakaumuksesta Neuvostoliittoa vastaan. Saivat Neuvostoliiton vaatimuksesta korvauksen pelkuruudestaan. Neuvostoliitossa karkurit ammuttiin, eikä heidän vakaumustaan enempää kyselty.

Veteraanin poika

Nimim. Outoa! (HäSa 2.3.), vielä oudompaa minusta on se että tunnut vastustavan oikeusvaltioperiaatetta. Haluatko todella, että Suomi lähtisi Unkarin ja Puolan tielle? Luoja varjelkoon meitä moiselta, ihmisoikeudet ovat ainakin pääosalle meistä suomalaisista tärkeitä. Emme halua että yhden puolueen johtajat sanelevat, mitä saamme sanoa tai tehdä. Sillä tiellä ovat kehumasi maat.

Jaska

Kuulee sanottavan, että Suomen perheenyhdistämispolitiikka on EU:n liberaaleinta. Mikä lie totuus, mutta lienee se ainakin liberaaleimmasta päästä, sillä turvaa hakeneille, oleskeluluvan saaneille, lähiomaisia kertyy nopeasti. Työperusteinen maahanmuutto halpatyötehtäviin on lähes yhtä tehokas keino koko perheen saamiseksi Suomeen, mutta perheelle tulevan sosiaaliturvan määrä vienee kokonaishyödyn Suomen kannalta miinusmerkkiseksi.

Valitettavasti

 

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti) kerro mielipiteesi, aina nimesi ja nimimerkkiä käyttäessäsi nimimerkkisi sekä lyhyesti yhteystietosi

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

Kerro mielipiteesi, nimesi ja nimimerkkiä käyttäessäsi nimimerkkisi sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

 

Päivän lehti

25.10.2020

Fingerpori

comic