Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Hävetkää ihmiset, jotka ette peru testiaikaanne

Koronatestaaja Kanta-Hämeen keskussairaalassa viime maaliskuussa. Kuva: Esko Tuovinen
Koronatestaaja Kanta-Hämeen keskussairaalassa viime maaliskuussa. Kuva: Esko Tuovinen

Torstai-iltana tein Omaolo-palvelussa oirearvion. Perjantaiaamuna soitti hoitaja. Koronatestiaika oli päivällä. Ovella sain maskin ja hanskat ja opastettiin perille asti. Pääsin etuajassa testiin, koska ihmisiä jätti tulematta varattuna aikana. Hyvin ja nopeasti hoidettu, kiitos. Hävetkää ihmiset, jotka ette peru aikaanne.

Sujuvaa!

Nimimerkille Hopeinen Opel (HäSa 21.8.), minä kun olen pyörällä suojatien tai pyörätien jatkeen kohdalla, niin odotan vuoroani ja ajan sitten vasta yli. Vaikka sinunlaisesi ylikohteliaat autoilijat pysäyttävät pitkänkin jonon. Enkä takuulla nouse pyörän päältä taluttamaan. Vai minäkö olen väärässä?

Urpo L.

Kiitokset miesautoilijalle, joka pysähdyit auttamaan auton kanssa kolaroinutta pyöräilijätyttöä torstaina 20. elokuuta aamulla noin kahdeksan aikaan Poltinahon liikenneympyrässä ja hälytit apua paikalle.

A.R.

Maltti on valttia kauppojen pysäköintialueilla. Aja hiljaa alueella, annat näin tilaa peruuttavalle ja voit saada paikan itse. Ja oikealta tulevaahan väistetään automaattisesti. Hohhoijaa, useimmat joutaisivat uudestaan autokouluun perusasioiden unohtuessa.

Tuulosen asiakas

Ei siellä Eteläistenjärvellä ja alapuolisella vesistöllä kannata enää tänä kesänä uida. Jätevesivuodon kurat ovat odottaneet ennen Eteläistenjärveä olevan umpeutuneen Pikkujärven kohdalla sateita ja vedenpinnan nousua. Otusoja on siinä kohtaa tukkeutunut, eikä vesi kulje matalan veden aikaan järvellä oleviin näytteenottoihin.

Järventaustan Matti

Viki Salosen pääratatekstissä (HäSa 23.8.) unohtui mainita Turun tunnin juna hankkeesta, että se käynnistettiin Kataisen hallituksen aikana. Tällöin olisi hallituksen pitänyt tehdä selvitys, mikä on Suomen taloudelle paras ratkaisu junayhteyksiä parannettaessa. Pääministeripuolueella oli vastuuministeripaikat hallussaan, joten Lulu Ranne olisi voinut LVM:n virkamiesten epäilemisen sijaan miettiä, miksi poliittinen ohjaus oli sellaista kuin oli.

ReiPan

Kuka ja mikä saisi loppumaan dieselveturien seisottamisen asemalla?! Sietokyky kamalan katkun hengittämiselle on loppu. Sama tilanne metelin osalta. Kaupunki puolustakoon asukkaidensa elämänlaatua VR:n terroria vastaan! Ongelma on todellinen lähialueen asukkaille.

Käsi pystyyn poliitikot

Paljon on puhuttu siitä, että saksalaiset ovat selvästi varakkaampia kuin suomalaiset. Saksassa autoilleena voin todeta sen. Saksalaiset motoristit moottoripyörän hankkiessaan ostavat siihen myös valokatkaisijan. Suomessa lähes kaikki moottoripyörät ovat näitä riisuttuja malleja! On kummallista, ettei poliisikaan asiaan puutu. Kyse on selvästi liikenteen häirinnästä.

Pitkät voi vaihtaa lyhyiksi

Valtio jakaa kunnille tukea koronan aiheuttamiin menetyksiin muun muassa koulujen opetuksessa ja perheiden taloudellisissa sekä henkisissä menetyksissä. Nämä ovat keinoja tasa-arvoistaa ja yhdenvertaistaa kuilua, josta lastensuojeluliittojen edustajat puhuivat (HäSa 21.8.). Luotammeko, että kaupunkimme saama raha menee lasten ja perheiden hyväksi?

Jälkeen FEGin

Kohta Suomi poimii marjat koronakakusta, samalla kun marjafarmarit ja välittäjät hykertelevät, saatuaan edullisia, toki hieman koronasoituneita poimijoita itämailta! Kyllä kelpaa olla marjayrittäjänä Suomessa?

Riskiryhmäläinen

Eiköhän korona ole jo riittävästi aiheuttanut kuluja. Nyt voisi huomioida veronmaksajaa ja peruuttaa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton.

Ei loukkaa ketään

Samuel Savolainen kommentoi tärkeää asiaa hyvin ytimekkäästi (HäSa 20.8.), kiekkomiesten itsensä nolaamisesta. Vai onko niin, että asiat kaukalon ulkopuolisesta maailmasta ovat ymmärryksen ulottumattomissa.

Surullista

Ansiokkaita ja rohkeita kirjoituksia Pauli Uusi-Kilposelta Näkökulmassa ja Mikko Asunnalta Alanurkassa (HäSa 21.8.) Onneksi meidän lehdistöllämme on vapaus ja henkilökohtainen rohkeus kirjoittaa hankalistakin aiheista, toisin on monessa muussa maassa. Annan korkeat pisteet Hämeen Sanomien toimitukselle.

Tyytyväinen tilaaja

Trendi on supisuomalainen staycation-loma. Voiko sen selvemmin sanoa? Hämeen Sanomien lukijoista suurin osa on kuitenkin suomenkielisiä!

Hassan, Janakkala

Jos haluaa löytää Bengtskärin majakan Kemiönsaaresta, niin saa aika kauan hakea (Just-liite, HäSa 21.8.2020). Löysin itse sen ulkomereltä omalta luodoltaan.

J.K. Hukari

Lulu Ranteen kirjoituksesta (HäSa 22.8.) ei oikein selvinnyt se, mitä palveluja karsitaan, jotta yksityisiä työpaikkoja syntyisi?

Jaska

Voisiko Niinistö ehdottaa, että Navalnyi tutkittaisiin ja hoidettaisiin riippumattomassa maassa esim. Suomessa, Itävallassa… tai muussa vastaavassa maassa, kunhan ei vihamielisessä Nato-maassa.

Karvalakki-insinööri

Tämän päivän viherteologien piirissä korostuu moniarvoisuus ja suvaitsevaisuus. Tämä kuitenkin kannatusta yleisemminkin saaneena on jo konkreettisesti johtanut kyseenalaistamaan perinteisiä tapakäytäntöja muun muassa koulumaailmassa. Suvivirsi ja jouluajan virret ovat joutuneet vilkkaan, kriittisenkin keskustelun kohteiksi. Mm. perinteisestä seisomaan nousemisesta jatkossa on jossain kunnassa opettajat jo kiistelleet.

Perinnekulttuurinko on joustettava?

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.

Päivän lehti

25.9.2020

Fingerpori

comic