Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Kirjastoautossa tulee hyvälle tuulelle

Janakkalan kirjastoauton valikoimaa viime kesäkuussa. Kuva: Esko Tuovinen
Janakkalan kirjastoauton valikoimaa viime kesäkuussa. Kuva: Esko Tuovinen

Viikon valopilkku ehtikin jo kehua kirjastoauto Urhoa (HäSa 19.9.). Siellä tosiaankin on aina vastassa iloinen ja palvelualtis henkilökunta. Kirjastoautossa tulee itsekin hyvälle tuulelle.

Kirjastoautofani Käikälästä

Hienoa Juha Tuomi, vihdoinkin joku kyseenalaistaa Evon tiedekansallispuistosta haaveilevan mahtipontisen järjettömän suunnitelman.

Mennäänkö metsään

”Koronatilanteen vuoksi emme pysty toistaiseksi antamaan kiireettömiä vastaanottoaikoja”, kertoo Viipurintien terveysaseman puhelinvastaaja. Pelottavaa!

Sydän syrjällään

Olen myös pettynyt Gigantin palveluun. Kolme vuotta vanhaan grilliin olen yrittänyt saada varaosia. Olen käynyt liikkeessä. Sieltä luvattiin ottaa yhteyttä. Mitään ei ole kuulunut. Asiakaspalvelu, sähköposti sekä Facebook myös koitettu. Ei vastausta.

Entinen asiakas

Lauantaina 19. syyskuuta kello 17 päätän rentoutua tv:n ääressä. Alan katsoa MTV:n hauskaksi kerrottua ja mainostettua Posse-ohjelmaa. Siinä esiintyvät mm. Aku Hirviniemi ja Krista Kosonen. Pidän heitä ja monia muita Posseen otettuja näyttelijöitä työnsä osaavina. Vajaan tunnin pystyn tätä surkeaa Possea katsomaan. Missä siinä oli hauskuus? Olivatko Possen typeryydet käsikirjoittajien ja ohjaajan mielestä huumoria? Kysyn vaan vaan. Ei kai roska ole huumoria, sanon vaan.

Joku

Päätoimittaja Mikko Soini näyttää laulavan täysin palkein Petteri Orpon johtamassa Hallitus Tekee Kaiken Väärin -kuorossa (alanurkka HäSa 19.9.). Vaan kuinka kummassa kansainväliset luottoluokittajat pitävät Suomen taloutta varsin mallikkaasti hoidettuna. Hirmuinen on oppositio-ahdistus joillakuilla!

Heksa

Hallitus ottaa 100 miljardia pikaluottoa budjetin katteeksi. Se on 20 000 euroa/jokainen suomalainen. Mikä on vakuutena? Oletko antanut valtakirjan tähän velanottoon? ”Ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu.” Muista tämä äänestäessäsi seuraavissa vaaleissa.

Talousaapinen esiin

Kokoomuksen Lepomäki kaipaili työreformeja pelastamaan Suomen taloutta? Suomen talous pelastuu, jos työnantajat ja osakkeenomistajat tulevat mukaan yhteiskuntavastuuseen eli tinkivät myös itse tuottotavoitteistaan! Siinä se reformi.

Voi hyvää päivää

Hallitus varautuu EU:n elvytyseurojen käyttämiseen kuin ne olisivat valtiolle ilmaisia tuloja! Kyse on kuitenkin tolkuttoman kalliista velkavedätyksestä. Miksi? Velkakirjamarkkinoilla arvioidaan, että EU:n ottaman lainan korko on sama kuin Ranskan valtion maksama korko. Se tarkoittaa, että korko on 2–3-kertainen verrattuna Suomen maksamaan korkoon. Jos Suomi haluaa elvyttää esim. Italian taloutta, olisi siihen kannattanut ottaa itse lainaa ja lähettää rahat Italiaan. Sääliksi käy Suomen nuoria ikäluokkia, jotka maksavat viuluja vuoteen 2058!

Kestävä talous

Voisitteko kaikki lehtimiehet ja uutistenlukijat päättää yhteistuumin, onko Aleksandrin sukunimi Lukashenko vai Lukashenka, kun lehdissä lukee molempia muotoja ja uutisissa luetaan molemmin tavoin. Kysykää vaikka Aleksandrilta itseltään, niin tulee selvyys.

AL

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.

Päivän lehti

22.10.2020

Fingerpori

comic