Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Koiran vedenkulutuksen pitää näkyä laskussa

Tassuja voidaan pestä useita kertoja päivässä. Huoneistokohtainen mittari on oikeudenmukainen.
Uudenaikainen etäluettava vesimittari. Kuva: Lassi Puhtimäki
Uudenaikainen etäluettava vesimittari. Kuva: Lassi Puhtimäki

Huoneistokohtaiset vesimittarit ovat hyvä ja oikeudenmukainen mittaus veden kulutukselle. Huoneistossa saattaa olla asukkaiden lisäksi esimerkiksi koira tai useampi, joiden tassuja pestään usean kerran päivässä kurakelillä.

Realisti

HPK:n liigajoukkue häviää järjestään kaikki ottelut sen takia, ettei Matti Tiilikaisella ole auktoriteettia sekä tiettyä karismaa. Tietenkin myös huonot pelaajahankinat, eli tusina pelaajia. Ehkä olisi ollut parempi kokeneempi päävalmentaja.

Poppo

Juho Peltoniemi harmitteli alanurkassa (HäSa 16.11.), kuinka kurjaa on, kun palelee uimahallista poistuessa. Muistan ajatelleeni samoin, kun vuosia sitten jouduin lopettamaan saunassa käynnin sairauteni vuoksi. Mutta kun vesijumppa veti aina vain hallille, vaihdoin taktiikkaa. Rupesin jumpan jälkeen käymään kylmävesialtaassa saunan sijasta. Sitten haaleaan suihkuun ja ripeä pukeutuminen. Eipä palele eikä entisistä säryistä ole tietoakaan. Kokeilla sopii!

Mummo lumessa

Niin samaa mieltä uimahallin saunojen sulkemisesta, turha koronan kannalta. Nyt esimerkiksi vesijumpalta tulleet ja niihin menevät  pakkautuvat yhtä aikaa pesutiloihin, kun saunojen ollessa auki porukka hajaantui neljään saunaan ja pesutiloihin. Pesu- ja pukutiloissa on nykyisin hankalampaa pitää turvavälejä kuin saunojen ollessa auki.

Asiassa monta puolta

Nimimerkille Myllymäkeläinen (HäSa 16.11.), joka väitti sairaanhoitajien ja poliisien maksavan suurimman osan Suomen tuloveroista muistuttaisin mistä heidän palkkansa maksetaan. Yksi suuritulounen maksaa useamman hoitajan palkan veroissaan. Pienipalkkaiset eivät juuri veroja maksa. He usein joutuvat tukeutumaan tulonsiirtoihin, sosiaalitukeen. Joten kaikki kunnia teille suurempituloisille, jotka tässä huippuverotuksen maassa jaksatte tehdä työtä ja yrittää.

Eläkepommi

Lähihoitajia lisää kaikin mahdollisin keinoin?! Pitääpä aloittaa filippiininkielen opiskelu, jotta vanhuksena jotenkin pärjäisi.

En kannata

5–6 vuota sitten maahamme saapui noin kahden divisioonan vahvuinen jopa sotakokemusta omaavan nuorenmiehen joukko. Nyt heille ruvetaan jakamaan Suomen passeja. Miten on, pitävätkö he edelleenkin kotimaansa passit? Suurin osa heistä on edelleen reilusti alle kolmikymppisiä, siis asevelvollisia. velvoitetaanko heidät muitten miesten tapaan suorittamaan asevelvollisuutensa Suomessa, vai katsotaanko, että heidän sotakokemuksensa vastaa Suomen ”inttiä”? Minkä lipun alle he kerääntyvät kutsun saatuaan? Pääesikunta varmaankin miettii asiaa, joten meidän nostomiesten ei tarvitse.

Nostoväen jääkäri

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.

Päivän lehti

24.11.2020

Fingerpori

comic