Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Lartama on tuomionsa kärsinyt – Paita kuuluu hallin kattoon

Entinen jääkiekkoilija Mika Lartama ja hänen Rinkelinmäen katosta laskettu pelipaitansa lokakuussa vuonna 2015. Kuva: Juhani Salo
Entinen jääkiekkoilija Mika Lartama ja hänen Rinkelinmäen katosta laskettu pelipaitansa lokakuussa vuonna 2015. Kuva: Juhani Salo

Nimimerkille Mietihän vielä (HäSa 19.11.): Eiköhän Mika Lartama ole jo tuomionsa kärsinyt. Ei sitä pidä jatkaa enää pidempään kuin on tarve. Jos sillä perusteella, että on saanut tuomion, pitää ihmisiä ruveta raakkaamaan jostain pois, niin voi hyvää päivää. Loputon suo edessä. Eikä vankilatuomio pyyhi edes Mikan hienoa jääkiekkouraa pois. Mielestäni Mikan paita kuuluu Ritarihallin kattoon.

Jari Kulmala

Lue myös: Mika Lartaman maine ja omaisuus menivät, HPK:n pelipaitakin ”sulatettiin” (19.9.2017)

Mika Lartama on syntinsä sovittanut. Hyvä, että hänellä on edelleen kavereita. Larulla ja hänen kavereillaan on täysi oikeus osallistua vaaleihin. Heillä on paljon elämänkokemusta ja näkökulmia.

Kimmo ja Tuoppi

Nimimerkille Mietihän vielä. Sinun mielestäsi ilmeisesti kukaan ei ole sovittanut hairahduksiaan. Minun mielestäni on. Vaikka en perussuomalainen olekaan, tsemppiä kuntavaaleihin Laru.

Paita takaisin kattoon

Monessa yhteydessä on tullut esille, että Hämeenlinnan kaupunki tekee positiivisen tuloksen tänä vuonna!? Se on sama kuin urheiluselostukset eli kultaa tulee. Näin sanotaan ennen kilpailun alkamista ja sen jälkeen selitellään. Odotettaisiin nyt ensin kunhan saadaan helmi-maaliskuussa vuonna 2021 lopulliset lukemat. Perinteisesti marraskuu ja varsinkin joulukuu ovat olleet menoiltaan yllätykselliset ja negatiiviseen suuntaan.

Ventke

Toivottavasti Hämeenlinnan johtoporras ymmärtää lomautustilanteessa olla mukana säästötalkoissa. Mikäli näin ei nyt tapahdu, on syytä pikaisesti aloittaa toimet, joilla kaupungintalon (=johdon) väkimäärä vähintään puolitetaan.

Veronmaksaja

Kaupungin päättäjät suunnittelevat taas massiivisia lomautuksia. Kaikkein vähiten vahinkoa ja eniten säästöjä pienemmällä joukolla saataisiin, jos nämä herrat ja rouvat lomauttaisivat vaihteeksi itsensä.

Sivusta seuraava eläkeläinen

Lue myös: On väärin rangaista kaupungin henkilöstöä lomautuksilla (mielipide, 22.11.2020)

Nimim. Kansalaisyhteiskunta (HäSa 19.11.), älä huoli, kyllä yrittäjä veronsa maksaa. Yksinyrittäjänä omistamassaan oy:ssä yrittäjä tekee 50-tuntista työviikkoa 50 viikkoa vuodessa. Jos yhtiöllä on varaa, maksaa hän itselleen palkkaa, josta pidätetään normaalisti verot. Kun yhtiö sattuu tekemään tuolla työmäärällä itselleen voittoa, maksaa yhtiö, siis samainen yksinyrittäjä omasta työpanoksestaan yhteisöveroa. Ja jos oma työpanos tuottaisi niin hyvin, että yhtiö voisi maksaa osinkoa, maksaa yrittäjä taas omasta työpanoksestaan veroa noista osingoista. Siis yksinyrittäjä maksaa tässä tapauksessa kolmet verot omasta työpanoksestaan. Joten älä ole huolissasi yrittäjän veronkierrosta. Kyllä kokonaisveroprosentti on riittävän korkea.

Pienyrittäjä

Nimimerkille Kansalaisyhteiskunta (HäSa 20.11.) tiedoksi että Kelan etuuksista ei ole mikään pakko maksaa mainitsemiasi prosentteja veroa. Omaa hölmöyttä, jos ei muuta veroprosenttiaan. Omani on 5,5.

Asioista selvää ottava

Nyt on jokaisen suomalaisen, myös Uudellamaalla asuvien, otettava koronan leviämisen estäminen tosissaan tai pian kuolee useampien läheisiä, eikä vaan ”numeroita tiedotteissa”! Pysytään kotona. Kun liikutaan, niin käytetään maskeja!

Riskiryhmäläinen

Moreenin alueelta on vain kolmisen kilometriä Viralan moottoritien liittymään ,jota parhaillaan kunnostetaan. Sieltä saisi hyvän yhteyden etelän suuntaan moottoritielle. Tuskinpa elykeskus haluaa kilometrin välein liittymiä rakentaa,johan siitä liiaksennekin kärsii.

Alamainen

Suuret kiitokset teille ”Jannen tädit” järjestämästänne aikamatkasta Hämeenlinnan keskustaan 150 vuotta sitten. Tuntui kuin todella olisimme siirtyneet 1800-luvun kauniiseen Hämeenlinnan keskustaan, Jannen lapsuuteen ja nuoruuteen. Sanoin ja kuvin saimme viettää unohtumattoman hetken kotikaupunkimme historiassa. Ja kaiken kukkuraksi saimme tavata myös ”nuoren Jannen” pianon ääressä ja nauttia iki-ihanasta musiikki hetkestä. Mikä keidashetki pimeänä syksyisenä päivänä.

SB

”Pitääkö olla huolissaan?” kysyi Hämeen Sanomien entinen toimituspäällikkö Ahti Hietanen (HäSa 12.11.) ja hämmästelee fiksuina ja sivistyneinä pitämiensä henkilöiden tarvetta höystää sanomaansa alatyylisin sanonnoin ja jopa kiroilemalla. Pöyristyttävää ja vastuutonta! Huonot tavat tarttuvat kuin terva, ja jopa päiväkoti-ikäiset kuuntelevat hörökorvin vanhempien laskettelemia kirosanoja sekä käyttelevät niitä suvereenisti sopivissa tilanteissa. Ja senkös sitten samanmieliset aikuiset naurulla palkitsevat… ”Ennen vanhaan ” ruman sanan käyttäjä sai pestä suunsa saippualla.

O tempora, o mores  – oi aikoja, oi tapoja

Potkujen vaatiminen ministerille ei ole mielestäni rakentavaa keskustelua hallituspuolueen edustajilta, vaikka Hämeen keskustanuorten edustaja niin väittääkin (HäSa 20.11.). Se on pikemminkin repivää, joka sopii opposition edustajille.

Jaska

Lue myös: Lapin keskusta repii hallituksen rivejä (pääkirjoitus, 17.11.2020)

Onko pukki kaalimaan vartijana, vai mistä kertoo, kun valtion tarkastusviraston korkein johto tekee opinto- ja virkamatkoja eksoottisille seuduille? Sieltähän sitä oppia onkin reviisoreille ammennettava (IS 20.11.).

Kyllä kansa sietää ja maksaa

Me suomalaiset olisimme ansainneet Suomen olympiakomitean keulakuvaksi rikoshistorialtaan nuhteettomamman henkilön.

Varaslähtö

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.