Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Melkein kaikkiko osaavat hoitaa vanhuksia?

Arkistokuva lounaishämäläisestä vanhainkodista vuodelta 2003. Kuva: Seppo Pessinen
Arkistokuva lounaishämäläisestä vanhainkodista vuodelta 2003. Kuva: Seppo Pessinen

Tuntuu kummalliselta, että melkein kaikki sopivat lähihoitajiksi. Siitä on tullut niin tavallista puhetta, että hirvittää. Pitäisi edes jonkinlainen selvitys tehdä näinä huumeaikoina. Kyllä kaikki osaavat vanhuksia hoitaa. Ei se niin mene. Vaikuttaa siltä, että vanhat ihmiset eivät ole tärkeitä kuin esimerkiksi työssä olevat.

Pelottaa vanhuus

Perustettakoon taajamaamme pormestarin virka, tai peräti kuvernöörin. Virkahatuksi valitulle punainen töttörö, jota tulisi käyttää virka-aikana.

Pekko

Nimimerkki Heikkoa ryhmää (HäSa 18.11.) panetteli uusia kuntavaaliehdokkaita. Itse hämmästelen Iisakki Kiemungin paluuta politiikkaan ja mahdollisesti jopa ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Eikös Kiemunki ole jo näyttönsä antanut. SCC:n sotkuja puidaan vielä ties kuinka kauan eri oikeusasteissa.

Heikkoa ryhmää tämäkin

Voi Mika Lartama. Huumetuomio, alas otettu pelipaita Ritariareenalla, ja nyt haluat jakamaan oppejasi valtuustoon.

Mietihän vielä

Myös työttömät maksavat työttömyysetuudestaan 20 % veroa ja sairauspäivärahalla olevat maksavat 25 %. Toivottavasti yrittäjätkin maksavat tuloistaan ennakkopidätykset, eikä veronkiertoa olisi.

Kansalaisyhteiskunta

Nimimerkille En kannata (17.11.): Ei tarvitse opiskella tagalogia tai muita filippiinikieliä hoivakotia varten. Hoitajille opetetaan suomea kokopäiväopiskeluna lähes vuoden ajan jo omassa maassaan, ja kielen A2-taitotaso (kehittyvä peruskielitaito) on töihin tulon ehto. He ovat Filippiineillä lisensoituja, korkeakoulutettuja sairaanhoitajia ja jatkavat täällä sekä kielen että hoidon opiskelua työn ohessa. Työvoiman vienti ulkomaille on Filippiinien kansantalouden iso haara, ja sieltä lähdetään myös tänne hyvin realistisin ajatuksin. Hoitajia on tullut meille vuosien ajan useampia satoja ja he ovat sopeutuneet maahan ja työyhteisöihin yleensä erinomaisesti. Uskallammehan me kohdata heidät ja heidän ystävällisen ammattitaitonsa?

Positiivista maahanmuuttoa

Pakolaisleirien ihmiset ja lapset eivät tule työpaikkojen äärestä. Kyllä siellä on vapaasti lähteviä naispuolisiakin ihmisiä. Pakolaisten valinta on yksi suurista salaisuuksista. Toivottavasti päättäjät eivät jonain päivänä saa katua tietojen pimittämistä. Kansan mielenkiinto hämätään turhanpäiväsillä höpötyksillä.

Rivien väli

Nimimerkki Veronmaksaja kyseli, miksi pakolaisia muuttaa niin paljon Eurooppaan. Joku vuosi sitten samaa kyseli toimittaja Euroopassa eräältä korkea-arvoiselta uskonnolliselta johtajalta, imaamilta, johon kyseinen imaami vastasi ”tällä tavoin me valloitamme Euroopan”.

Saas nähdä

Kuinkahan Suomen olisi käynyt, jos vuosina 1918, -39 – 44 Suomesta olisivat nuoret miehet lähteneet pakoon ”töitä, onnea ja autoja” etsimään ulkomailta ja jättäneet naiset ja lapset oman onnensa nojaan? He jäivät päinvastoin puolustamaan näitä. Vain lapsia lähetettiin turvaan.

Toinen veronmaksaja

Eikö ole lapsellista uskoa, että talouteemme vaikuttavat investoinnit lähtevät esim. Italiassa nopeammin käyntiin, kun sinne syydetään täältä veronmaksajien rahaa? Itse uskon, että jokainen maa laittaa omat ja kahdenvälisten kumppaniensa asiat ensin viimeisen päälle kuntoon ja vasta viimeisessä hädässä tilaa investointitavaroita Suomesta. Me saamme naurut tyhmyytemme palkaksi?

Vettenrohvi

Unkarin ja Puolan valtiosysteemeistä vaahdotaan nyt suuntaan ja toiseen. Ne voivat kuitenkin pelastaa Suomen joutumasta maksamaan EU:n käytettäväksi useille jäsenmaille yli 3 miljardia euroa vastikkeettomasti veronmaksajiemme varoja. Nuo useat maat ovat hoitaneet koronaongelmansa Suomea paljon huonommin ja muutoinkin saattaneet taloutensa itse rapakuntoon ja näin supervelkaantuneet, kuten mm. Italia ja Espanja.

Hoitakoot ongelmansa itse!

Kiitos Nostoväen jääkäri (HäSa 18.11.). Toit esiin erittäin tärkeän asian hyvin muotoiltuna.

Nainen, joka oli liian vanha päästäkseen inttiin

Viki Salonen oli taas teroittanut kynän totuttuun tapaansa alanurkassa (HäSa 18.11.). Eipä asioita voisi selkeämmin ilmaista. Kiitos kirjoituksesta.

Ville Väkivallaton

Olipa todella hyvä ja viisas alakertateksti Viki Saloselta (HäSa 18.11.). Kiitokset siitä!

Ansku

Loistava kirjoitus nuorten väkivaltaisesta rötöstelystä Viki Saloselta keskiviikkona Hämeen Sanomien alanurkassa. Olen täysin samaa mieltä.

Entinen palloilija

 

Nimettömyys julkaisun este

Lyhyesti lukijoilta -palstan pelisääntöjen mukaan kirjoittajien on kerrottava viestissään nimensä ja paikkakuntansa, vaikka käyttäisivätkin nimimerkkiä. Nimettömyys on useimmissa tapauksissa julkaisun este.

 

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.

 

Päivän lehti

24.11.2020

Fingerpori

comic