Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Naiiviudessaan jäätävä kirjoitus

Tämä havainnekuva ei ole ihan tuore, vaan edustaa 1980-luvun näkemystä Hämeenlinnan toriparkin mahdollisesta sisäänajorampista. Kuva: Liikennetekniikka Insinööritoimisto
Tämä havainnekuva ei ole ihan tuore, vaan edustaa 1980-luvun näkemystä Hämeenlinnan toriparkin mahdollisesta sisäänajorampista. Kuva: Liikennetekniikka Insinööritoimisto

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja  kaupunginhallituksen puheenjohtajan kirjoitus (HäSa 11.2.) toriparkista oli kaikessa naiiviudessaan jäätävä. Jos meidän ylimmät luottamushenkilömme ja kaupungin johto virkamiehineen, maksetut konsultit mukaan lukien, ovat harhautuneet kaupungin keskustan eriskummallisen kasvun harhan ja kehittämisen loputtomaan suohon perusteluineen toriparkista, voidaan kaikki realiteetteihin perustuva asiaan liittyen Hämeenlinnassa unohtaa.

R. Kauppila

Myllykangas & Rautio haastavat meitä ottamaan kantaa, miten torin ympäristö kehittyy 2020-luvulla. Juuri meille kerrottiin, että toriparkin rakentaminen alkaa ehkä vasta kymmenen vuoden kuluttua, 2030-luvulla. Ristiriitaistako? Koska halutaan visioida pitkälle tulevaisuuteen, niin onko asiantuntijaselvityksissä huomioitu autoilun vähenemistä tulevaisuudessa? Ei ole, koska toriluola on ”paras” ratkaisu keskustalle otsikkonsa mukaan.

ReiPan

Olipa taas melkoinen konsulttien syöttämä propagandakirjoitus P-torin puolesta kaupunkimme Sareilta eli johtokaksikolta. Tämän kaksikon toimenpitein kaupunkimme syöksyy kohti konkurssia! Investointikustannukset miljoonia, ei mitään todellisia laskelmia käyttökustannuksista, takaajina me veronmaksajat. P-toria puuhataan vain kiinteistöjen omistajien tarpeisiin – ei meidän tavallisten kaupunkilaisten tarpeisiin. Kukaan valtakeskittymän edustajista ei ole kyennyt perustellusti kertomaan meille P-torin tarpeesta koska sellaista ei ole! Nyt ensiksi lopullinen stoppi P-tori hankkeelle ja seuraavissa vaaleissa voimakaksikon liittouma nurin ja uudet edustajat valtaan – tiedätte kyllä ketkä.

Entinen kokoomuslainen

Nyt päättäjät rohkeutta päätöksentekoon. Keskustavisio 2035 täytyy saada työn alle toriparkkeineen. Kaupunkimme parhaalla paikalla valtakunnassamme ei voi jäädä nukkumatilaan. Vain kehittyvä kaupunki pärjää ja pystyy pitämään huolta asukkaistaan.

Vierivä kivi ei sammaloidu

Hämeen Sanomat ei uutisoinut Parolan valatilaisuudesta. Noin 1 300 alokasta antoi 7. helmikuuta valansa puolustaa maatamme. Musiikki, laulut, vala, puhe ja ohimarssi oli mahtava nähdä ja kokea! Ikimuistoinen heille ja tuhansille katsojille. Sydämellinen kiitos kaikille! Valan sanamuoto löytyy netistä.

Siellä maamme toivot

Sosiaaliturvaa uudistava parlamentaarinen komitea, eli soup.kom on perustettu. Enää pari kuuta ja kuulemme kiurun laulun!

Pro Auctore

Onko se niin, että vasemmisto antaa työttömälle paljon rahaa ja toivoo, vaatii, että he menisivät töihin, vaikka tuet tippuivat. Oikeisto vaatii, että työttömät menisivät töihin ja maksaisi tukea niille, jotka eivät tule palkallaan toimeen. Vai olenko ymmärtänyt väärin? Onko työnteko Suomessa oikeus vai velvollisuus?

Ajattelemisen aihetta

Kävin katsomassa eduskunnan kyselytuntia paikan päällä. Olin odottamassa ovien aukeamista 35 minuuttia etuajassa viimassa. Odotuspaikka on niin leveä, että siihen ei syntynyt jonoa, pikemminkin olimme runsaan 50 hengen lauma. Pyrkijöiden suuri määrä taisi yllättää turvallisuushenkilöstön, vaikka aluetta valvotaan kameralla. Turvatarkastukset aloitettiin 15 minuuttia ennen istunnon alkua. Tämä on kuulemma vakiintunut aikataulu. Pääsin tarkastuksesta läpi noin kymmenentenä. Kavuttuani lehtereille Halla-aho oli juuri esittämässä ilmeisesti kyselytunnin ensimmäistä kysymystä. Moni takanani ”jonottanut” missasi siis kyselytunnin alun. Miksei tarkastuksia ei aloitettu aiemmin? Halutaanko, että ihmiset jäisivät telkkarin ääreen? Itse kyselytunnilla paljastui, ettei Harakka hallitse edes faktoja junaratojen korjauksista!

Simo Heinonen

 

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti) kerro mielipiteesi, aina nimesi ja nimimerkkiä käyttäessäsi nimimerkkisi sekä lyhyesti yhteystietosi

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

Kerro mielipiteesi, nimesi ja nimimerkkiä käyttäessäsi nimimerkkisi sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

 

Päivän lehti

25.2.2020