Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Pitäisikö jättää saastuttava sauna lämmittämättä?

Savusaunan lämmityksestä sitä saastuttavaa savua vasta lähteekin. Tässä isäntä lämmittää perinteistä hauholaista savusaunaa reilusti toistakymmentä vuotta sitten, joten "rikos" lienee vanhentunut. Kuva: KF = Katariina Filppula
Savusaunan lämmityksestä sitä saastuttavaa savua vasta lähteekin. Tässä isäntä lämmittää perinteistä hauholaista savusaunaa reilusti toistakymmentä vuotta sitten, joten "rikos" lienee vanhentunut. Kuva: KF = Katariina Filppula

Viime lauantaina mietin, että pitääkö jättää saunan lämmitys väliin, kun ei ole pienipäästöistä kiuastakaan. Sitten avasin telkkarin. Sieltä tuli tractor pullingia. Savun määrää katsellessani tulin siihen tulokseen, ettei ilmaan enää tuon jälkeen voi laittaa meidän saastuttavan kiukaan savuja. Avasin radion ja kuulin, että moottoripyöräharrastajat odottavat kesää ja rautaperseajoa. Sain selville, että pitää ajaa tuhat mailia yhden vuorokauden aikana. Mietin, että miksi. Oli tipalla, etten lähtenyt lämmittämään saunaa, mutta sitten huomasin, ettei se ole tarpeellista ja kun ei ole sitä vähäpäästöistä kiuastakaan.

Piensaastuttaja

Nykyihmisten mieleen ei taida olla mikään. Likimain vuosi on marmatettu, kun viime ”talvena” ei ollut lunta eikä ”kunnon” pakkasiakaan. Nyt on vuorossa valitusvirsi, kun lunta on liikaa ja naama jäätyy pakkasella. Onneksi on vielä niitäkin, jotka osaavat jopa hiihtää ja osaavat jopa pukeutua sään mukaisesti. Siitä vaan: ulos sukset survaiskaa…

Joku

Yleinen varoitus: kohta kun alkaa lauhtua, niin katoilta tulee lumia alas ihan omaan aikaansa. Älkää jääkö alle! Taloyhtiöt, laittakaa varoituspuomit.

KL

Lähinaapurini ”riskiryhmälänen” Ojoisilta sai kutsun rokotukseen Rengon terveysasemalla. Maksaako kaupunki, THL vai kuka vaikeasti liikkuvan ihmisen taksikulut? Jotenkin tuntuu, että tämä koko rokotushomma on hoidettu ala-arvoisesti. Itse 70+ ikäisenä pääsen kaiketi vasta loppukesästä saamaan piikin. Ei auta kuin pitää käsiä ristissä ja toivoa ylhäältä apua, jottei pirulainen pääse yllättämään.

VK, Ojoinen

Mikä kuntavetoisissa koronarokotuksissa tökkii? Kaikki ei selity rokotteiden vähäisyydellä! Näyttää pahasti siltä, että tässäkin asiassa kunnallinen byrokratia tappaa lisää ihmisiä. Miksi kuntayhtymät eivät itse pyydä työterveysyrityksiä apuun? Miksi odottaa valtio-ohjausta?

Riskiryhmäläinen

Juho Jokinen kirjoitti täyttä asiaa kevyen liikenteen väylien kehnosta kunnostuksesta (HäSa 10.2.). Itsekin pyöräilen päivittäin ja olen huomannut, kuinka viiveellä ja eritahtisesti väyliä aurataan. Jopa samankin kadun toinen pää aurataan paljon toista myöhemmin. Kaupungin olisi tehostettava urakoitsijoiden toiminnan valvontaa. Ja toisin kuin uutispäällikkö Markku Uhari kirjoitti, me tiellä liikkujat varmasti kovin harvoin viitsimme tehdä valituksia, vaikka syytä olisi.

Mummo lumessa

Kirjaston portaiden pintalaatoitus uusittiin. Niiden alle laitettiin tasoitekerroksia, jotka aiheuttivat sen, että askelmiin tuli jopa 20 millimetrin korkeuseroja! Eräs asiakas horjahti ja loukkaantui lievästi. Nyt on todettu, että ikkunat vuotavat vettä. Ilmeisesti tiiveydessä on vikaa, samoin kuin ilmastoinnissa. Nummen koulun ulkoseinien betonilevyjä joudutaan uusimaan, kun niissä on halkeamia. Nykyrakentajilta puuttuu riittävä ammattitaito, sekä ammattiylpeys. Aina on kova kiire ja hosutaan. Kontrollikaan ei toimi?

Konemestari emeritus

Lue myös: Hämeenlinnan miljoonilla remontoidusta kirjastosta paljastui taas häikkää (9.2.2021)

Tänään ostaessani Tiiriön Prismasta madetta, en saanut sitä nyljettynä. Mikähän kauppa suostuu nylkemään?

Taitamaton

Valtuuston kokouksesta 8. helmikuuta suurkiitos äitien Savijoen (kok.) ja Ranteen (ps.) puheenvuoroista ”Onnellinen lapsi” -toimenpideohjelmaan. Se ei ole lapsiystävällistä, kun lapset eivät pääse edes terveeseen lähikouluun, mutta niin vain kaupunki kuului lapsiystävällisiin kuntiin. Tilastot kertovat että kaupungissamme on osattu sijoittaa lapsi väistötilasta toiseen tai sijoittaa hänet pois kotoaan huostaan. Mistä pilvestä temmataan nyt osaamista ja rahaa ennaltaehkäisevään lapsen ”onni” -työhön, kun peruspalvelutkin vievät kaupungin vararikkoon?

Teija Sydänmaanlakka

Lue myös: Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokousuutinen (8.2.2021)

Moottoriradan hiihtokeskus on suosittu, eikä ihme. On ratalatu, suo- ja lampi -yhdistelmä, Gulf-tornin huikea, vaativa ”näköalakoukku”. Harjulta olet muutamassa sekunnissa takaisin radalla. Koukku alkaa varikkomäen päältä. Lisäksi lastenliikuntaa kun ei voi ulkoistaa yhteiskunnan vastuulle, rata-alueella voivat perheet itse innostaa lapsiaan liikkumaan ja koronaturvallisesti. Latujen lisäksi pienimmille on pulkkamäkeä, töyssymäkilatuja muun muassa pujottelualue.

Ahvenisto jo vuodesta 1967

Käypä hoidon mukaan: ”Lasten ja nuorten käytöshäiriöt ovat monimuotoisia häiriöitä, joiden pääoireena on pitkäkestoinen (6 kuukautta tai enemmän) ikätasosta poikkeava uhmakas, aggressiivinen tai epäsosiaalinen käytös esim. varastaminen, toistuva valehtelu, omaisuuden tuhoaminen, ihmisiin tai eläimiin kohdistuva julmuus…” Jos lapsi etenee päiväkodista ala- ja yläkouluun asti näillä ominaisuuksilla, niin perhettä auttavaa ”ennaltaehkäisevää työtä” ei ole olemassa. Olisiko aika palveluverkon katsoa itseään ja tarkastaa, missä päivähoitopaikassa tai alakoulussa lapsi on viettänyt arkipäiviään, oppimatta sosiaalisia yhteisö- ja ryhmätaitoja ja saamatta apua.

Isäkin on

Kristillisdemokraattien Sari Essayah, mitähän mahdat tietää työmarkkinoista ja montako päivää olet ollut palkkatöissä, kysyn vaan. Eipä kannattaisi aina kompata kokoomusta. Paikallista sopimista on ollut monessa yrityksessä jo monta vuotta. Pitäisi kuitenkin perehtyä asioihin ennen kuin niistä puhuu.

Entinen työntekijä

Suomen talous tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa 20 000 henkilöä vuosittain. Vieraskielisiä maahanmuuttajia meillä onkin jo lähes 450 000, mutta heidän työllisyysasteensa on kantaväestöön verrattuna perin alhainen. Osaavat tulijat toki työllistyisivät ja pysyisivät työelämässä, mutta miten kävisi halpatyömarkkinoille tulevien osalta. Pysyvä työttömyys kansalaisuuden saamisen jälkeen johtaisi koko perheen sosiaaliturvan piiriin.

Kalliiksi tulisi

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.

Mainos