Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Tietoja käynneistä terapeutilla ei pitäisi kirjata

Vastaamo-palvelun Hämeenlinnassa käyttämättä jääneistä verkkopalveluseteleistä kerrottiin Hämeen Sanomissa marraskuussa vuonna 2012.  Tuolloin palvelusta luvattiin, että "keskustelu käydään suojatussa yhteydessä" ja että "asiakkaan henkilöllisyys pysyy salassa ja tietosuoja on turvattu". Kuva: Juho Peltoniemi
Vastaamo-palvelun Hämeenlinnassa käyttämättä jääneistä verkkopalveluseteleistä kerrottiin Hämeen Sanomissa marraskuussa vuonna 2012.  Tuolloin palvelusta luvattiin, että "keskustelu käydään suojatussa yhteydessä" ja että "asiakkaan henkilöllisyys pysyy salassa ja tietosuoja on turvattu". Kuva: Juho Peltoniemi

Psykoterapeuttina näkisin, että potilaiden käyntitietoja ei pitäisi kirjata. Pitäisi riittää kerran tai puolivuosittain vuodessa tehtävä yhteenveto. Tietomurtojen lisäksi kirjauksia käytetään väärin esimerkiksi huolto- ja tapaamisriidoissa. Isompi ongelma on Kela, jolla ei ole sähköistä laskutusta ja kaikkien tiedot postitetaan ja lomakkeella, mihin pakotetaan laittamaan kaikkien asiakkaiden sotu.

Tietoturva

Lue myös: Tämä kaikki Vastaamo-tapauksesta tiedetään (26.10.2020)

Tietomurron uhrit tarvitsevat apua (pääkirjoitus 25.10.2020)

Toisen asteen oppilaitokset ovat etäkoulussa näillä näkymin vielä kaksi viikkoa. Pandemia-työryhmä voisi perustella tätä suositusta. Yläkoululaisille ja alakoululaisille ei ole annettu edes maskisuositusta. Miksi, joutuisiko kaupunki maskien maksajaksi? Harrastuksissa saa käydä normaalisti. Onko linjassa viilattavaa?

Huolestunut ja ärsyyntynyt äiti, Hämeenlinna

Ajanvaraus ja nettivaraus influenssarokotukseen kaatui taas 26.10. eli avauspäivänä! Miksi Hämeenlinnassa ei opita, että varaukset jaksotettaisiin niin, että resurssit riittävät? Vastaisiko Kenakkala, kun on ensin kysynyt ”Markulta”!

Riskiryhmäläinen

Lue myös: Influenssarokotusten ajanvarauksen häiriö korjattu (26.10.2020)

Hyvä vinkki nimimerkki Toriasiakkaalta ottaa mallia Hakaniemen hallista toripaviljonkiin (HäSa 23.10.). Eikä tarvitsisi ottaa pelkkää mallia, sillä koko halli on siirrettäväksi suunniteltu ja vapautuu ostettavaksi, kun Hakaniemen vanhan hallin remontti valmistuu.

Reuse

Pidettäisiinkö yhtenä lauantaina joulutapahtuma Kustaa III -kadun linnalle johtavalla suoralla, jossa ei ole taloja? Kadun vierustat molemmin puolin välimatkoin kojuja, kauniisiin lyhtypylväisiin joulukoristeita ja jouluvalot. Ulkoilmassa, väljässä tilassa, linna silmissä, maskit naamalla, yhtenä päivänä. Ja jos ei kerta kaikkiaan onnistu tänä vuonna, niin laittakaa muistiin ensi vuodelle. Paikka on loistava, hyödynnä sitä Hämeenlinna! Jos joskus vielä tulee oikea talvi, myös luistinrata Aulangon Joutsenlammella olisi mahtava idea.

Mitäs sanotte?

Asun Hämeenlinnan keskustassa. Käytän harvoin taksia, ja nykyuudistus hämmentää. Kaksi esimerkkiä: Tilaamani taksi teki heti alkuun turhan kierroksen, kun lyhin matkan alku oli vain muutaman metrin päässä. Tuoreessa tapauksessa virkailija tilasi auton. Kaksi taksipistettä oli lähietäisyydellä, mutta jouduimme odottamaan jonkin aikaa – ei ollut ruuhka-aika – ja kaksi vapaata taksia ajoi ohitse. Kun auto tuli, nuori kuljettaja ei noussut avaamaan ovea eikä auttamaan. Sama toistui perillä. Turkulaiset tuttavani kertovat tilaavansa kuljetuksen yhdestä tietystä numerosta saadakseen luotettavan palvelun. Mikä on Hämeenlinna-taksi?

Huonot kokemukset

Noloa moittia seurakuntaa, joka ei halua rikkoa kirkkolakia (HäSa 23.10).

Marke

Bussissa on huomio-lappu: kuskia ei saa jututtaa ajon aikana. Liian usein kuski puhuu kännykkään pitkiä puheluja. Oikein hyvin kuuluu puhe, kun omia asioitaan setvitään.

Mummo

Ester Nieminen (HäSa 22.10.), kiitos aivan lumoavasta kertomuksesta. Olen varma, jos jatkat samaan tapaan, sinusta tulee vielä jotain suurta. Vielä kiitos.

VK, Ojoinen

Tulevan kesän maanteiden päällystyksiä kun suunnitellaan Hämeenlinnassa, pyydän huomioimaan Ylimmäisentien päällystyksen. Topenontieltä Lopen rajalle tielle tulee mittaa noin 10 kilometriä. Siitä 60 luvulla noin 2,6 kilometriä päällystettiin jonka päälle kaivataan jo sileämpää pintaa. Loppuosa on varmaan tiivistynyt liikenteen alla ja sivuojatkin on kunnossa.

Tien käyttäjä

Hämeenlinnan väkiluku on lisääntynyt tänä vuonna +194. (HäSa 23.10.). Tarkemmin alle 65 v: – 88; yli 65 v: + 282. Kaupungin 20 miljoonan alijäämän kattamiseen tarvittaisiin 3 000 (kolme tuhatta) uutta melko hyvää veronmaksajaa – ei tule. Pelkästään kaupunginjohtajan palkanmaksuun tarvitaan 25 tällaista veronmaksajaa.

Rafael Hellsten

Hyvät ammattiyhdistysliikkeet, näinä aikoina soisin, että välillä sijoittaisitte meihinkin antamalla vaikka vuodeksi, pariksi vapautuksen jäsenmaksuista, kun teillä kuitenkin on mistä antaa. Näinä aikoina niille sadoille euroille olisi huutava tarve. Toivoisin, että näin osoittaisitte suurta johtajuutta ja myötätuntoa hädän alaisia kohtaan.

Lähihoitaja, Janakkala

Ilmainen vinkki kokoomukselle tuleviin eduskuntavaaleihin: värvätkää BB-Vili ehdokkaaksi. Loistava pari Orpolle. Paljon puhetta, jota kukaan ei ymmärrä, tuskin itsekään!

Vassari

Kolme syytä katsoa Tuttu juttu show, mutta yksi syy on jäänyt pois! Ennen ohjelmassa oli aina myös joku suosittu iskelmätähti esiintymässä. Miksi ei enää, onko MTV kieltänyt?

Tähdet takaisin

Suomen antaessa EU:n jättimäiseen elvytyspakettiin 6,6 miljardia euroa ja saadessa EU:lta 3,2 miljardia, niin Suomelle ”p….netoksi” koituu 3,4 miljardia euroa. Fiksummin lausuen Suomen osa on siis tässä varojen siirrossa negatiivisella puolella. Kun tämä 3,4 miljardia euroa jaetaan Suomen asukasluvulla, 5,5 miljoonalla, todetaan jokaisen suomalaisen laskennalliseksi osuudeksi lähes 620 euroa eli lapsetkin mukaan luettuna.

Elvymmekö mekin?

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.

Päivän lehti

27.11.2020

Fingerpori

comic