Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Valtuusto on täynnä saamattomia lapasia

Kuvan kauniit lapaset ovat tyystin syyttömiä hämeenlinnalaisten kaupunginvaltuutettujen mahdolliseen päätöksentekokyvyn puutteeseen. Kuva: Seppo Pessinen
Kuvan kauniit lapaset ovat tyystin syyttömiä hämeenlinnalaisten kaupunginvaltuutettujen mahdolliseen päätöksentekokyvyn puutteeseen. Kuva: Seppo Pessinen

Hämeenlinnan valtuusto on täynnä saamattomia lapasia. Istutaan kellon ympäri saamatta aikaan yhtään säästöpäätöstä. Säilytetään muutaman mukulan kyläkoulu, säilytetään vieri vieressä olevat terveysasemat ja jaellaan edelleenkin palveluseteleitä avokätisesti kaiken maailman piirileikkikerhoille, ihan kuin rahaa olisi hulvattomasti. Äänten kalastelu vain mielessä!

Kiukkuinen verotettu

Lue myös: Alvettulan koulun lakkautusuhka väistyi (9.11.2020)

Puoli vuotta Vanajaveden sairaalan ikkunasta parkkipaikkaa etsivien autojen rumbaa seurattuani ei voi kuin ihmetellä, miten autopaikkojen puute korjataan terveysasemien yhdistymisen jälkeen? Myös autopaikkoja käyttävät hekin, jotka eivät asioi terveyskeskuksessa, vaan menevät muualle asioimaan. Tämä parkkipaikkaongelma tulee ratkaista ennen terveysasemien yhdistämistä. Asukkaille parasta ja kannatettavaa olisi, kun yhdistämisiä ei tehtäisi lainkaan.

Henkilökunnan autot Pööliin tai Keinuparkkiin?

Lue myös: Idänpään ja Ojoisten terveysasemien siirto sai vauhtia (17.11.2020)

HS-vesi oy on aloittanut Paroisten jätevesipuhdistamon saneeraustyöt ja samalla ilmoittanut nostavansa käyttömaksuja ja perusmaksua asiakkaillensa, niinpä tietenkin, eikös niitä hulevesimaksuja juuri peritä sen vuoksi?

Ojoinen

Käydessäni Tiiriön Prismassa lähes kaikilla oli maskit. Tiiriön Citymarketissa taas hyvin harvalla. Mistä moinen ero?

Lähimmäinen

Tiilikainen peluuttaa ykköskentän uuvuksiin. Tehot katoaa, kun eivät saa huilia. Neloskenttä pelaa aivan liian pieniä minuutteja muihin joukkueisiin nähden.

Sivusta seuraaja

Mikä on Hämeenlinnan kaupungin strategia?

Heikki Koskela (kesk.), Kalvola

Vantaan vankilan sairaanhoitaja ja erityisohjaaja (HäSa 19.11.) kirjoittavat, kuinka lastensuojelulaki ei vastaa alamaailmaan ajautuvan nuoren taltuttamiseen. Miksi he silti puolustavat voimakasta lastensuojeluun resurssointia? ”Vankila tarjoaa nuorelle selkeät rajat… Vankia haastatellessa toistuu sama tarina: Vanhemmuuden puute ja siihen liittyvät ongelmat,” he kirjoittavat. Ja lopulta seuraa: ”totaalinen auktoriteettien kunnioittamisen puute.” Perheestä erottaminen ei tutkitusti ole paras vaihtoehto, vaan se on hylkääminen numero 1. Sijoituspaikkoja ei riitä nytkään, eivätkä niissä toteudu lasten ihmisoikeudet. Pennun vieminen erilleen emostaan on traumatisoivaa, eikä ole ihme jos tuloksena on auktoriteettivastaisuus. Perhettä on tuettava.

Ennaltaehkäisy tärkein

Miksi jotkut tahot haluavat poistaa eläkeputken ja muutenkin väkisin työllistäisivät vanhempaa väestöä? Huomattavasti tärkeämpää olisi saada nuori koulutettu, elämän ruuhkavuosia elävä väestö työn syrjään kiinni. Elämä edessä, lapsia pitäisi hankkia ja velkaa pitäisi uskaltaa ottaa ja saada hoidettua. Eikö yhteiskunnallekin ole parempi eläkeläinen kuin työtön?

Kummallista!

Jyrki Kataisen hallitus, 2011–2014, elinkeinoministerinä Jan Vapaavuori ja ympäristöministerinä Ville Niinistö, myi Fortumin omistamat sähköverkot Caruna-yhtiöille lupauksella siitä, ettei sähkön siirtohinta nouse. Sopii kysyä: Kuinkas kävikään? Nyt hurskastellaan oppositiostakin lakimuutoksen perään! Sähköverkkojen myynti oli epäisänmaallinen teko, josta ei rangaistuksia ole jaettu – vielä. Toivottavasti pysyy kuitenkin muistissa. Arvon pormestarimme on seuraavaksi tunkeutumassa Suomen olympiakomitean keulille – ties mihin muuallekin!

Rutkasti yliastuttu

Vinkiksi, nyt kun fyysiset pikkujoulut on siirretty virtuaalisiksi ja taksit pyörittelevät peukaloitaan tolpilla ajojen puutteessa: ottakaa selville, ketkä pitävät virtuaalijuhlia ja lähettäkää osanottajille virtuaalilasku. Se voi olla vaikkapa 20–30 euroa ja lisäksi vaikka virtuaalioksennuksen siivous 40–50 euroa, ja otetaan vielä vaikka virtuaalikärhämä, jonka seurauksena sakko virtuaalipoliisilta 50 euroa. Ei tämä sen vaikeampaa ole. Pitää vain sopeutua tilanteen mukaan.

165

Osallistu lyhyesti lukijoilta -keskusteluun:

Lähetä tekstiviesti: 045-739 602 80

Viestin alkuun: HS (väliyönti), jonka jälkeen nimesi, mahdollinen nimimerkkisi, nimesi ja yhteystietosi.

Sähköposti: mielipide@hameensanomat.fi

HUOM! Kerro toimitukselle aina ehdottomasti nimesi (myös nimimerkkiä käyttäessäsi) sekä yhteystietosi. Muista myös paikkakunta.

Pelkkä puhelinnumero tai sähköpostiosoite ei riitä mielipidekirjoittajan yhteystiedoksi.

Päivän lehti

24.11.2020

Fingerpori

comic