Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Vinkuva vesiskootteri on melusaastetta ja turhakkeiden turhake

Vesiskootterien myynti Suomessa on ollut viime vuosina vilkasta. Esimerkiksi vuonna 2018 ensirekisteröintien määrä ylitti vuodessa 1000 vesiskootterin rajan ja edellisestä vuodesta kasvua oli tuolloin peräti 45,2 prosenttia. Kuva: MM=Mikko Makkonen (kesä2004)
Vesiskootterien myynti Suomessa on ollut viime vuosina vilkasta. Esimerkiksi vuonna 2018 ensirekisteröintien määrä ylitti vuodessa 1000 vesiskootterin rajan ja edellisestä vuodesta kasvua oli tuolloin peräti 45,2 prosenttia. Arkistokuva: Mikko Makkonen

Suuret kiitokset rehelliselle löytäjälle ja Tori-Apteekin kassalle, kun sain sunnuntaina pyörän päälle unohtuneen rahapussini sisältöineen takaisin.

Hajamielinen mummo

Iso kiitos teille avo-automiehille, jotka pysähdyitte auttamaan poikaamme pe 26.6. illalla Parolantiellä hänen kaaduttuaan pyörällä.

K&M

Kiertokapula Oy voi laajentaa toimintaansa ja tarjoamiaan palveluita haluamallaan tavalla, mutta perusmaksuun ne eivät saa vaikuttaa. Mielestäni perusmaksuun kuuluvat kotitalouksien tavallisesta käytöstä johtuvien jätteiden kuljetus ja käsittelykustannukset. Erityisryhmille tarjotut palvelut maksavat tietenkin niiden käyttäjät. Vapaavalintainen jäteyhtiön valinta olisi paras.

Käyttäjä maksaa

Koskahan Osulan puoti ja kahvila -kyltti poistetaan. Se on valtatie 12 reunassa Tuuloksessa lähellä Tuuloksen kirkolle ja Luopioisiin kääntyvän tien risteystä. Paikka on ollut kiinni jo vuosia.

Ihmettelijä

Torille tuotu WC. Koska saadaan vessa myös Linnanpuistoon, nuorison tarpeisiin? Kaikki pensasaidat ja portinpielet alkaa haista ja paperinpalat lentää tuulessa!

Kotikasvatus hukassa?

Saako kuka tahansa ilman lupaa, vuokraa jne, raahata telttakatoksen, ison grillin ja sohvaryhmän Linnanpuiston nurmelle? Tai ehkäpä Niittykatu 1:n asujaimistolla on sisäpiirin salainen ”nautintaoikeus” Kansallisen kaupunkipuiston alueelle?

Kantakaupunkilainen

Kikaristonkadun liikenteestä vielä. Vauhtia riittää vielä Tuomitien ja Hakaportintien risteyksien kohdalla. Suojateiden korotuksia kannatetaan.

Turvallisuus kunniaan

Miten joku 1000 euron romutuspalkkio virkistäisi autokauppaa? Veisin hyvän vanhan auton romutettavaksi, mutta minulla ei ole rahaa ostaa uutta. Jäisin jalkamieheksi eivätkä lapsenlapset pääsisi harrastuksiin ja uimaan. Nämä ovat niitä yliopistotutkijoiden höpöpuheita kuten kaljanmyynnin ohjaaminen Viroon kulujen jäädessä suomalaisten maksettaviksi.

Vettenrohvi

Ostin tietokoneen ja nyt pitäisi uskaltaa pyytää jotain ventovierasta asentamaan se käyttökuntoon. Etäyhteydellä ei tässä tapauksessa voi. Joten uskallanko pyytää ketään kotiini ja käytetäänkö enää kasvo- ja käsisuojia tällaisissä tapauksissa?

Mitä voin tehdä

Toivottavasti merkit koronaviruksen uudelleen aktivoitumisesta ovat vääriä. Näyttää pahasti kuitenkin siltä, että kansalaisten, varsinkin nuorten, parveilu ”vapautumisen” jälkeen vaarantaa jälleen monien terveyden ja elämän. Kiitos siitä!

Riskiryhmäläinen

Mikä lie selitys Ruotsin ja Suomen menettelyjen erolle koronakriisissä ? Ruotsissa tautiin on menehtynyt yli 5000 ja Suomessa yli 300. Ruotsin rajoituksista vapaan linjan taustalla ei ole tiukkaa linjaa soveltaneen Suomen historiallisten kokemusten kaltaisia kiristyksiä mm. sotavuosina. Rajoituksia oli ruoan lisäksi kulutustavaroiden maahantuonnissa, ja jopa tanssikieltoina. Eivät ruotsalaiset olisi kokemattomina rajoituksia sallineet.

Eikä ihme

Kauniisti kertoo puistomestari, että on Poltinaholla niittymäiseksi jätettyjä alueita. Todellisuudessa ei siis mikään perhosten kukkaniitty vaan nokkosta, pujoa, lupiinia, savikkaa, ohdakkeita siis kaikkea roskakasvia puskee ja siementää. Ei edes kaunista maitohorsmaa näy.

Asukas Poltinaholta

Lokit katoilla. Olisikohan keskikaupungin kerrostalojen kattojen hoidossa parantamisen varaa? On kattoja joissa on sammalta paksuja kerroksia. Hyviä pesimispaikkoja lokeille. Isännöitsijät ja kiinteistönhuolto: katot pitäisi puhdistaa syksyin ja keväisin. Osakkeenomistajat varmistamaan että hoidetaan.

Huolestunut

Olen pienviljelystilan poikana tottunut eläimiin. Kuten lehmiin, hevosiin, sikoihin ja kanoihin. Meillä oli aina kaksi navettskissaa ja talonvahtina pystykorvakoira. Eläimiä kohdeltiin asiallisesti ja hyvin. Mutta ei niihin voinut ystävystyä. Vielä vähemmin luonnonvaraisiin eläimiin tai lintuihin! Naakat kuten muutkin varislinnut nokkivat rikki muovitetut viherrehupaalit. Ne pilaantuvat, eivätkä kelpaa karjan rehuksi.

Ihmisten ystävä

Ajelin jälleen eräänä aamuna läpi Reskan pyörän renkaat lokin liejussa. Reskalla tepasteli toistakymmentä vesilinnun poikasta, joita väistelin samalla kun varoin päällekäyviä lokkivanhempia. Ajattelin rohkeasti käydä taistoon ihmisoikeuksien puolesta ja esittää perustettavaksi Ihmisten suojelujärjestön Hämeenlinnaan. Tähän toivon tukea hämeenlinnalaiset!

HumanLife Finland

Pelisilmää ”Skitsofreniapotilaat kuolevat nuorina” -kirjottajat! Miltä tuntuu olla itse potilas, kun saa jo otsikossa kuolemantuomion?

Muuten hyvä

Biljoona biljoona euroa, jos jostain huijatuksi sais on konsulttien mielikappale ja motto.

Tero

Yle Areena, enemmän kuin ehdit kuunnella. Anteeks vaan mutta mitä järkeä…

Nimimerkki

Komppaan nimimerkki Hassania ja lisään luetteloon jo ikoniksi muodostuneen Elovena-kaurahiutaletytön kuvaakin muokataan ”paremmin” nykymaailmankuvaan sopivaksi?

Antirasisti

Ah tuota ihanaa vesiskoottereiden vingutusta. Avaralla järvenselällä olisi kilometritolkulla tilaa, mutta pienet on ympyrät näillä melusaasteen levittäjillä.

Voihan turhakkeiden turhake

Miten on mahdollista, että Suomen lainsäätäjälaitoksessa on puolue, joka sallii lain vastaisen vihapuheen ja äänestää siitä tuomitsemista vastaan?

Vassari

Yrittäjien ja Keskuskauppakamarin vetomiehet vaativat(?) paikallisen sopimisen kokeilua. Voisivatko he kertoa selväsanaisesti miten paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja parantaa tuottavuutta? Poliitikot kun tähän eivät osaa vastata.

ReiPan

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic