Mielipiteet

Mielipide: Autoilijarasismi jatkuu jatkumistaan

Maailma muuttuu, mutta autoilijat pysyvät lypsylehminä. Valtatien numero 10 liikennettä maaliskuussa vuonna 2003. Kuva: Juhani Salo = JS+Juhani Salo = JS
Maailma muuttuu, mutta autoilijat pysyvät lypsylehminä. Valtatien numero 10 liikennettä maaliskuussa vuonna 2003. Kuva: Juhani Salo = JS+Juhani Salo = JS

Yliopistotutkijat Helsingissä esittävät, että autoilijoiden osuus yhteiskunnan pyörittämisestä on edelleen liian pieni. Summa on tällä hetkellä vaivaiset noin 8,5 miljardia.

Kerättävästä rahamäärästä käytetään tiestön kunnostamiseen noin neljännes. Uskallankin väittää, että koko summan käyttäminen liikenneolosuhteiden kehittämiseen olisi aikojen saatossa ylläpitänyt toimivan kohtuuhintaisen joukkoliikenteen koko maassa ja ympäristöasiatkin olisivat kulloisessakin tilanteessa helpommin hallittavissa.

Nykyisinhän tilanne on täysin päinvastainen. Historiaa ei voi tältäkään osin muuttaa ja eteenpäin on mentävä.

Jaetaan maa joukkoliikenteen toimivuusluokkiin

Tutkijoiden esityksen sijaan esitän kehitettäväksi vaihtoehtoa, jossa maa jaettaisiin esim. kymmeneen toimivuusluokkaan sen mukaan, kuinka joukkoliikenne alueella on järjestetty.

Em. luokkajaon perusteella määritellään yksityisautoilulle korvamerkittävä ympäristömaksu. Helsinki ja suur-Helsingin alue, joissa joukkoliikenne on hyvin järjestetty, kuuluisivat maksuluokkaan 10 (suurin maksu).

Vastaavasti Hauhon perämetsien kaltaiset alueet, joissa esim. kyläyhdistysten tukema liikenne on ainoa joukkoliikenteen korvike, kuuluisivat kaikkialla maassa maksuluokkaan 1 (ei maksua).

Muina maksuluokkaan vaikuttavina tekijöinä voisivat olla esim. työmatkaan vaikuttava etäisyys joukkoliikennepaikalle, osoitteeseen rekisteröityjen ajoneuvojen määrä, kimppakyydit, maksukyky sekä vuosittainen ajomäärä.

Nykyaikana kaikki tiedot on helppoa kerätä järjestelmistä. Maksu määrätään myös johtaja-autoille ja autoetuautoille kaikissa maksuluokissa ja autoetuvariaatioissa.

Rahat joukkoliikenteen kehittämiseen

Pääratojen parannushankkeista luovuttaisiin, koska lämpimässä Pendolinossa jaksaa istua viisi minuuttia kauemminkin.

Sen sijaan raha käytettäisiin joukkoliikenteen kehittämiseen kaikkialla Suomessa.

Tavoitteena voisi olla esim. vuoden 1960 joukkoliikenneverkoston tasoa vastaavan joukkoliikenteen palauttaminen asutuille seuduille. Ympäristötavoitteetkin hoituvat siinä sivussa kuin huomaamatta.

Samaan aikaan tulisi luopua ”Sirpan verosta” ym. muista autoilijoille epäoikeudenmukaisista, yhteiskunnan muiden toimintojen rahoittamiseksi kerättävistä aiheettomista maksuista.

Autoilijarasismin sijaan nämä kulut tulisikin kattaa uusia pienempiä käyttäjäryhmiin kohdistettuja veroja keräämällä ja kohdistamalla maksuja aiheuttamisperiaatteella.