fbpx
Mielipiteet

Mielipide: Ei enää jaettuja valtioita eikä kaupunkeja – Yhtenäisessä Ukrainassa ei ole jakovaraa

Vanha nainen kulkemassa maantiellä Donbassin alueella itäisessä Ukrainassa 8. elokuuta. Kuva: Bulent Kilic

Ukrainan sodan jatkuttua jo yli puoli vuotta on kysytty (HäSa 2. 9.), millaiseen lopputulokseen nykyasetelmasta ollaan matkalla.

Maailma tarjoaa kirjavan koonnin jakautuneista ja jaetuista valtioista sekä myös muutamasta osi-tetusta kaupungista. On myös kokoavia voimia, kuten haave Neuvostoliiton alueen paluusta.

Belgrad asetti YK:n 1999 päätöksen teon eteen, kun ihmisiä ammuttiin Tonavan silloille heidän yrittäessään päästä “oikealle puolelle” jokea. Järjestö päätti olla tunnustamatta jaettuja valtioita ja kaupunkeja. Jaetut Saksa ja Berliini pelottivat jäljillään.

Kahden Korean klassikko

“Klassikoksi” jakautumisesta ja YK:n sotaisesta mukaan liittymisestä on jäänyt Korean sota 1950–53. Vain aselepoon päättyneestä statuksesta Pohjois- ja Etelä-Korean kesken tulee 2023 kuluneeksi 70 vuotta. Sellaista ihmisiän aikamittaa YK:n ja Ukrainankin piirissä kavahdettakoon.

Neuvostoliitto teki 1978 Suomelle ehdotuksen vastuunotosta Lapin alueen sotilaalliseksi puolustamiseksi. Neuvosto-Lappi olisi tietenkin purkautunut isäntämaan hajotessa 1991.

Baltian maat aloittivat 1990 vähin verenvuodatuksin Neuvostoliiton hajoamisprosessin.

Transnistria erosi Moldovasta 1992. Tshekkoslovakia jakautui 1993 Tshekiksi ja Slovakiaksi.

Verivirtoja Välimereen

Jugoslavian hajoamissodat vuosina 1991–99 tuottivat verivirtoja Välimereen. Montenegro erosi 2006 valtioliitosta Serbian kanssa ja Kosovo 2008 Serbiasta.

Etelä-Sudan erottui Sudanista 2011.

Takaisinkytkennän Neuvostoliiton alueen palauttamiseksi Venäjä aloitti 2008 Georgiasta, nyhtämällä siltä Etelä-Ossetian ja Abhasian.

Krimin annektointi ja Donbassin alueen kansannousun tukeminen 2014 pohjustivat Ukrainan sotaa. Putin julisti (HäSa 19. 3. 2014), että tarkoituksena ei ollut jakaa Ukrainaa. Hänellä lienee “ketunhäntä kainalossa”, tarkoittaen koko Ukrainan valtaamista.

Tulossa epätyydyttävä kompromissirauha?

Ukrainan sota näyttäisi johtavan epätyydyttävään kompromissirauhaan. Mitä muuta voitaisiinkaan odottaa, kun YK:n pääsihteeri Antonio Guterres vain valvoi Odessan satamassa Ukrainan viljakuljetuksia, venäläisohjusten suhahdellessa olkapään ohi jonnekin Mykolajivin suuntaan.

Venäjä, YK:n turvaneuvoston pysyvänä jäsenenä, on saatettava ankaraan vastuuseen valtauksistaan Georgiassa ja Ukrainassa.

Maailmanjärjestön käytettävissä on leegio sotilaallisten joukkojen aseelliseen toimintaan perustuvia aktioita. Pelkkä länsimaiden ase-, talous-, lääkintä- ja jälleenrakennusapu eivät tuottane toivottavaa tulosta. Pakolaistenkin kotiuttaminen tulisi saada alulle.

Venäjän ja Kiinan veto-oikeuden käytön jälkeen turvaneuvostossa, maailman moraalisena oma-tuntona yleiskokous tekee päätöksen vastahyökkäyksestä, joka päätyy aluksi Ukrainan, lopulta Georgian vapauttamiseen venäläisvalloituksista. Korean sodan mallin mukaisesti YK:n ei pidä nytkään kursailla.

Ukrainassa ei ole jakovaraa

YK:n on ennen vastahyökkäyksen alkua muistutettava Putinille hänen 2014 lupauksestaan Ukrainan jakamattomuudesta. “Kaikki tai ei mitään” tulisi tarkoittamaan Ukrainalle ja YK:lle ensin mainittua, mutta Venäjälle viimemainittua. Yhtenäisessä ja rohkeassa Ukrainassa ei ole jakovaraa.

Toisena, mutta suositeltavana takaisinkytkentänä tulisi elvyttää Guam eli Georgian, Ukrainan, Azerbaidshanin ja Moldovan 2006 solmima “Demokratian ja kehityksen organisaatio”.

Sen tavoitteeena oli “osoittaa uusi demokratian, turvallisuuden, vakauden ja rauhan paikka Atlantilta Kaspianmerelle”. Sillä kansainvälisesti taattavalla liitolla saatettaisiin saavuttaa oikeasti “rauha meidän ajaksemme” Mustanmeren alueella.

Väkivaltainen jakopolitiikka niin valtio- kuin kaupunkitasolla olkoon mennyttä vallan väärinkäyttöä. Vapaaehtoinen jakautuminen osoittautuisi osallisten onneksi tai sen onginnaksi.

Reino Laajaniemi

majuri evp.

Keskustelukerho Kymppikaartin puolesta

Hämeenlinna

Menot