Mielipiteet

Mielipide: Eläminen on ihmisten perusoikeus

Läheiset jättämässä jäähyväisiä covid-19-tautiin kuolleelle omaiselleen Sao Paulossa Brasiliassa 24. maaliskuuta. Kuva: FERNANDO BIZERRA
Läheiset jättämässä jäähyväisiä covid-19-tautiin kuolleelle omaiselleen Sao Paulossa Brasiliassa 24. maaliskuuta. Kuva: FERNANDO BIZERRA

Virus, pirulainen (sana on sanottu suulla suuremmalla) on pistänyt ihmiset koville niin Suomen isänmaassa kuin naapurimaissakin.

Koko Eurooppa tutisee ja maailma tärisee. Kaukana Brasiliassa ihmisiä kuolee ennätysmäärin, kun maan presidentin mielestä rahan on ratkaistava.

Ei rahan merkitystä sovi väheksyä, mutta on syytä ottaa järki käteen – myös täällä Suomessa.

Ihmiskunnan nykyhistorian pahimmassa kriisissä Suomessa kiistellään kansalaisten perusoikeuksista. Tietysti jokaisella on oikeus mennä kauppaan ostamaan ruokaa tai mennä apteekkiin lääkeasioille tai lähteä lenkille ulkoilmassa.

Porsaanreikien etsiminen hämmentää

On hämmentävää ja melkein uskomatonta, että lakipykälien avulla etsitään porsaanreikiä eduskunnan käsittelyyn tulleesta kriisipaketista.

Kysellään totisella naamalla, riittääkö poliiseja valvomaan rajoituksia tapaamiskontakteissa. Totisella naamalla vedotaan suomalaisten, kaiken ikäisten, perusoikeuksiin. Vielä uudestaan: riittääkö poliiseja vahtimaan meitä hölmöjä!

Ihmisen tärkein perusoikeus

Pitäisi – ja pitää – vähitellen tajuta, että tärkein perusoikeus on eläminen tässä maailmassa. Jos koronapotilaan on kuoltava sairaalan teho-osastolla, siinä ne monet perusoikeudetkin menevät. Siinä ei poliisikaan tule avuksi.

Järki käteen, ihmiset! Järki ihmisten päähän! Järki myös poliitikkojen päähän!

Juho Kusti Paasikivi sanoi aikoinaan, että suomalaiset ovat kovakalloista porukkaa.

Luullakseni Juho Kusti tarkoitti, että suomalaiset on pakotettava auttamaan itseään. Asia on juuri näin. Koronavirus on voitettava ja yhteisvoimin se myös voitetaan! Perusoikeus – eläminen – kunniaan!