Mielipiteet

Mielipide: Ennen kaikki oli paremmin – Puistoja, puistoja, enemmän puistoja...

Verkatehtaan avaraa sisäpihaa maaliskuussa vuonna 2000. Ei ollut vielä Vanaja-salia eikä muutakaan varsinaista kongressi- ja kulttuurikeskusta. Kuva: Terho Aalto
Verkatehtaan avaraa sisäpihaa maaliskuussa vuonna 2000. Ei ollut vielä Vanaja-salia eikä muutakaan varsinaista kongressi- ja kulttuurikeskusta. Kuva: Terho Aalto

Valtuutettu Teppo Turjan (ps.) kirjoitus (HäSa 16.1.) edustaa kyllä upeasti tätä kaupungissa vallitsevaa kannustavaa kehityksen ilmapiiriä. Ihan aiheesta on vastustettu muun muassa torin leikkipuistoa ja jäärataa, ne kun nielevät kaupungin kassasta rahaa ja sitä paitsi Pullerilla ja Hauholla on jo leikkipuisto ja luistelurata.

Säästämällä ja taas säästämällä saadaan kaupungin talous nousemaan ja ihmiset liikkeelle. Investointeja tehdään, jos kassaan jää rahaa mutta velkaa ei saa olla.

Verkatehdas kannattaa ilman muuta nostaa aina esille, kun vaan voi ja ennen kaikkea kaupungin kulueränä.

Olkoonkin, että se rakennettiin yli kymmenen vuotta sitten, mutta onhan se mainitsemisen arvoinen tahra kaupungin historiassa.

Hämeenlinna ilman Verkatehdasta?

Kuvitelkaa, kuinka ihana Hämeenlinna olisi ilman Verkatehdasta. Hämeenlinnalaiset voisivat käydä vaikkapa Riihimäellä elokuvissa ja Tampereella konserteissa ja tapahtumissa, miksei jopa muuttaa sinne pysyvästi niin kuin monet ovat jo tehneet?

Onko liian myöhäistä tehdä Verkatehtaan tilalle puisto kansalaisten virkistämiseksi? Puistoistahan niitä veroeuroja tunnetusti tulee.

Jokaisella hämeenlinnalaisella pitää olla puisto

Linnanpuisto, Aulanko, Ahvenisto ja näihin liitetyt ulkoilureitit eivät mitenkään riitä paikkaamaan kaupungissa vallitsevaan puistopulaa. Näiden lisäksi kaupunki tarvitsee ehdottomasti vielä neljännen puiston Hämeensaareen, kyllä jokaiselle hämeenlinnalaiselle pitää olla oma nimetty puisto.

Ulkopaikkakunnalta muuttavaa kiinnostaa ennen kaikkea minkälaisia puistoja Hämeenlinnassa on ja kuinka paljon, koska tutkitusti suurin osa ihmisistä viettää kaiken vapaa-aikansa puistoissa.

Keskusta-asunnot ja palvelut ovat taas aivan sivuseikka, ja jos keskustaan palveluiden lähelle haluaa muuttaa, niin Sairionrannassa on asuntoja valmiina. Sairio ja keskusta, kun ovat yksi ja sama asia.

Kunpa joku keksisi keinon miten Hämeensaareen voisi rakentaa asuntoja, kehittää palveluita ja samalla säilyttää ulkoilureitit ja vehreän miljöön. Tämä pulma taitaa olla liian visainen nykyisille päättäjille mutta ehkä tulevaisuudessa…

Lue myös: Verkatehtaan tuki ei ole koko totuus (mielipide, 19.1.2021)

Kehitystä vastustetaan taas hampaat irvessä (mielipide, 14.1.2021)

Nämä asiat kiinnostivat Hämeensaaren suunnitelmissa eniten (15.12.2020)

Mainos