Mielipiteet

Mielipide: Hämeenlinna tarvitsee ison tekojään – Pullerilla on kaksi vaihtoehtoista paikkaa

Hämeenlinnan Pullerin urheilupuisto kuvattuna helmikuussa vuonna 2018, jolloin luonnonjää oli jäädytetty tavanomaiseen tapaan Parolantien ja tekonurmikentän väliin. Kuva: Riku Hasari
Hämeenlinnan Pullerin urheilupuisto kuvattuna helmikuussa vuonna 2018, jolloin luonnonjää oli jäädytetty tavanomaiseen tapaan Parolantien ja tekonurmikentän väliin. Kuva: Riku Hasari

Hämeenlinnassa on käyty keskustelua ison tekojääradan tarpeesta luistelutaidon ja kuntoilun ylläpitämiseksi. Semmoinen olisi saatava tänne ja pikaisesti.

Oikea paikka sille olisi Hämeenlinnan urheilupuisto Pullerilla. Siellä on kaksi luontevaa paikkaa tehdä se: nykyisen luistelukentän paikalle tai pesäpallokentän yhteyteen.

Talvet tällä alueella ovat niin epävarmoja että kansalaisten luistelutaiton on jo vaarassa. Kentällä voisi seurat järjestää russareita ja korttelikiekko voisi pelata siellä ulkosarjan otteluita.

Koko maakunnalle tulisi hieno alue luistella.

Nykyisen luistelukentän paikka

Nykyiselle luistelukentän paikalle tehtynä voisi käyttää nykyisiä pukuhuoneita ja valot olisivat valmiina.

Huonoa siinä olisivat tien ja kevyenliikenteen väylän läheisyys ja suojaetäisyydet. Laita olisi rakennettava ympärille ja kesäkäyttö olisi hankalaa. Aluetta käytetään kesäisin tapahtumissa ja isojen tapahtumien pysäköinnissä, mikä käyttö poistuisi tai ainakin vaikeutuisi.

Otettu jo huomioon pesäpallokentän suunnittelussa

Kun uutta pesäpallokenttää suunniteltiin, niin silloin jo ajateltiin, että iso tekojäärata voitaisiin tehdä myöhemmin sinne, kun alue on painunut ja asettunut paikoilleen.

Kentän korko jätettiin rakentamisen yhteydessä alemmaksi, jotta tekojäärata voitaisiin toteuttaa sinne. Matto rullattaisiin pois ja asennettaisiin putket ja sitten tarvittava määrä hiekkaa päälle, jonka jälkeen matto takaisin paikalleen. Näin olisi kentällä sekä kesä- että talvikäyttöä.

Lisäksi rakennettaisiin pysyvät pukuhuoneet alueelle, joita voisivat käyttää kesällä pesäpalloilijat ja muutkin alueen käyttäjät, kuten jalkapalloilijat. Talvella ne olisivat luistelijoiden käytössä.

Valaistuksen rakentaminen kentällä lisäisi sen käyttöä ja olisi alueen käytön kannalta tarpeellinen. Alueella on jo aitaus valmiina, joten sen puolesta alue olisi turvallinen. Kenttäalueen käyttö lisääntyisi ja pysäköintialueet olisivat valmiina aivan vieressä.

Myös jäälatu saataisiin sivutuotteena

Vielä jos tehtäisiin samoilla koneilla muutaman kilometrin jäälatu alueelle, niin sitten olisi koko kansalle hiihtomahdollisuus puistossa.

HPK ry ja HPK Liiga oy ovat seminaarituotoilla keränneet jo 16 000 euroa pesämunaa ison tekojääradan rakentamista varten, jonka se luovuttaa heti rakentamiseen kun hanke lähtee liikkeelle.

Tämä täydentäisi Hämeenlinnan urheilupuiston palvelua merkittävästi ja olisi kansanterveydellisesti hieno asia Hämeenlinnalta. Nyt päättäjät töihin asian tiimoilta.