Mielipiteet

Mielipide: Hämeenlinnan elinvoimaisin alue piileskelee metsän siimeksessä

Moreenin aluetta Hämeenlinnan Painokankaalla kuvattuna helmikuussa vuonna 2018. Kuva: Riku Hasari
Moreenin aluetta Hämeenlinnan Painokankaalla kuvattuna helmikuussa vuonna 2018. Kuva: Riku Hasari

Hämeenlinnasta neljä kilometriä etelään sijaitsee teollisuusalue, josta näkyy vain pilkahdus moottoritielle.

Moreeni on laajentunut vaiheittain kivikkoisesta mäntymetsästä merkittäväksi teollisten työpaikkojen alueeksi.

Historiaan on jäänyt aika, jolloin kaatopaikka ruokki tuhansien lokkien parvia ja jätteet sullottiin maahan.

Alueen yritykset ovat yhdessä Hämeenlinnan kaupungin kanssa luoneet Moreenista logistiikan, ekologisten energiaratkaisujen ja kiertotalouden keskuksen, jonka rakennettujen tilojen pinta-ala on 170 000 neliötä. Sinne on sijoittunut yli 40 yritystä, jotka työllistävät noin 1 000 henkilöä.

Sijoituspäätökset tehdään tarkasti harkiten

Pörssiyhtiöiden toimipaikkojen sijoituspäätökset tehdään tarkkaan harkiten kansainväliset markkinat huomioiden.

Digitalisoituvassa maailmassa jakelusta on tullut kriittinen menestystekijä, jossa nopeus, toimintavarmuus ja kustannustehokkuus ovat kilpailuetuja.

Moreenista löytyy pörssiyhtiöiden jakelukeskuksia useita: Fiskars, DB Schenker ja Lassila & Tikanoja. Moreenia perustettaessa tuskin kukaan aavisti, että digitalisaatiosta tulee tavaroiden jakelua kiihdyttävä ajuri.

Moreenin alueella synergiaetuja syntyy moneen suuntaan. Yritykset tarvitsevat muun muassa ylläpito ja -huoltopalveluja. Esimerkiksi Raskone on Suomen suurin valtakunnallinen hyötyajoneuvojen monimerkkihuolto- ja korjaamoketju, jolla on toimipaikka Moreenissa.

Moreeni kasvaa yhteen Rastikankaan kanssa

Moreenin tulevaisuus näyttää lupaavalta. Janakkalan Rastikangas ja Moreeni kasvavat yhteen vuosina 2023–25 rakennettavan moottoritien eritasoliittymän valmistuttua.

Yhdistyvälle alueelle on annettu nimeksi MORE. Tavoitteena on 3 000 henkilöä työllistävä yritysalue.

Moreeni on onnistunein Hämeenlinnan elinkeinopoliittinen hanke. Siitä kiitos Linnan kehityksen sijoittumisyksikölle.

Menot