Mielipiteet

Mielipide: Hämeenlinnan koulupäätöksiin ei voi luottaa – Terve Myllymäki taas lakkautuslistalla

Pienten alakoulujen puolesta osoitettiin mieltä Hämeenlinnassa toukokuussa vuonna 2014. Taas on aika palata uusin voimin samoille barrikadeille Myllymäen koulun puolesta. Kuva: Terho Aalto
Pienten alakoulujen puolesta osoitettiin mieltä Hämeenlinnassa toukokuussa vuonna 2014. Taas on aika palata uusin voimin samoille barrikadeille Myllymäen koulun puolesta. Kuva: Terho Aalto

Hämeenlinnan kaupunginjohtajan esitys Myllymäen koulun lakkauttamiseksi ( HäSa 26.10.) ja yhdistämiseksi Seminaarin kouluun on mykistävä.

Onko edustajiemme puolitoista vuotta sitten tekemä kouluverkkopäätös, jonka mukaan Myllymäen koulu säilyy ja sitä laajennetaan, väärä? Päätös, joka perustui mm. lapsivaikutusten arviointiin sekä eri alueilla kouluikään tulevien lasten määriin.

Tuskin väestö- ja kaupunginosien ikäjakaumaennusteet ovat alle kahdessa vuodessa näin paljon muuttuneet. Myöskään välimatka Kankaantakaa Seminaarin koululle ei ole ymmärtääkseni lyhentynyt.

Oppilasmäärät kasvamassa

Myllymäki–Kankaantaka -alueella on ollut ja on käynnissä sukupolvenvaihdos, mikä näkyy Myllymäen koulun jatkuvasti kasvavassa oppilasmäärässä.

Hämeenlinnan yleiskaavassakin Kankaantaka–Myllymäki–Kauriala on tunnistettu täydennys- ja tiivistämisrakentamisen alueeksi: ympäristön kannalta kestävää kaupunkisuunnittelua onkin tiivistää siellä, missä palvelut ovat valmiina.

Myllymäki on terve koulu

Myllymäen koulu on sisäilmaltaan ja toiminnaltaan terve koulu. Nyt se halutaan yhdistää Seminaarin kouluun, joka toimii Yliopistokiinteistöiltä vuokratuissa sisäilmaongelmaisissa vuokratiloissa, joiden vuokrakustannuksia ainakaan minä en ole saanut kaupungilta kysymällä tietooni. Epäilemättä jatkuvat remontit ovat niitä nostaneet.

Onko seminaarin koulun epäedullinen ja pitkäaikainen vuokrasopimus syy, miksi Myllymäki halutaan sinne sulauttaa?  Ei kai Seminaarin koululle kuitenkaan ole pakko vuokrata tilaa enemmän kuin se tarvitsee? Saavatko päättäjät oikeaa tietoa (kustannukset vuokratiloissa/omissa tiloissa) päätöstensä tueksi?

Monin tavoin arvokas koulu

Kaupunginjohtaja haluaa luopua omissa tiloissa toimivasta, terveestä, suositusta ja inhimillisen kokoisesta koulusta, jolla on myös valtava kulttuurihistoriallinen arvo.

Koulu toimii vanhassa ympäristössään uuden opetussuunnitelman mukaisesti, yhteisopettajuutta toteuttaen ja toimintaansa kehittäen.

Ihailen opettajien jaksamista tilanteessa, jossa matto vedetään parin vuoden välein jalkojen alta.

Tilanne kohtuuton perheille

Myös perheille on tilanne on kohtuuton: Alakoulun sijainti on tärkeimpiä tekijöitä nuorten lapsiperheiden asuinpaikan valinnassa, mutta Hämeenlinnassa tehtyihin kouluverkkopäätöksiin ei voi luottaa.

Luottamus tämän kaupungin johtaviin virkamiehiin on vähissä.