Mielipiteet

Mielipide: Hylättäviä ääniä oli hämmentävän paljon – Antti Rinne sai ääniä myös Hämeestä

Leiman puuttuminen on yksi äänestyslipun hylkäämisen syistä. Tässä leimataan äänestyslippua viime vuoden tammikuussa presidentinvaaleissa. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen
Leiman puuttuminen on yksi äänestyslipun hylkäämisen syistä. Tässä leimataan äänestyslippua viime vuoden tammikuussa presidentinvaaleissa. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Hämeen vaalipiirilautakunnan varapuheenjohtajana olin mukana eduskuntavaalien ääntenlaskennassa. Vaalipiirilautakunta huolehti ennakkoäänten laskennasta sunnuntaina 14.4. ja sitä seuraavana päivänä (15.4.) vaalipäivän ääntenlaskennan tarkistamisesta.

Lautakunnan puheenjohtajan ja minun tehtäviini kuului erityisesti käydä läpi hylättäväksi ehdotetut äänet. Toki muutkin lautakunnan jäsenet osallistuivat päätöksentekoon äänten hylkäämisestä.

Olin hämmentynyt lukuisista hylättävistä äänistä. Kaiken kaikkiaan hylättäviä ääniä oli parisen tuhatta, joista puolet oli tyhjiä äänestyslippuja.

Vieraaseen vaalipiiriin annettuja ääniä oli huomattavan paljon, samoin kuin huolimattomasti kirjoitettuja numeroita.

Asiattomia merkintöjä oli kohtalaisen vähän. Niistäkin osan muodostivat pienet sydämet tai muut ehdokkaille osoitetut sympatiamerkinnät.

Tyhjien äänten suuren määrän ohella meitä hämmästytti lukuisat ilmeisesti Uudenmaan vaalipiiriin annetut äänet. Tietyt numerot näyttivät toistuvan. Niistä päättelimme, että moni äänestäjä oli halunnut antaa äänensä muun muassa Antti Rinteelle.

Lisäksi oli useita vielä suurempia numeroita. Kun Hämeen vaalipiirissä suurin numero oli 156, kaikki sitä suuremmat numerot hylättiin.

Kun numeroa 1 oli pyritty vahvistamaan, niin viereen oli tehty toinen pystyviiva. Numero 11 näytti numerolta 111 ja näin syntyi epätietoisuus, mitä äänestäjä oli tarkoittanut.

Numero 0 oli monelle äänestäjälle ongelmallinen ja se oli tulkittavissa esimerkiksi numeroksi 6. Numero 3 näytti olevan monelle vaikea numero. Ylipäätään sadan yli olleet numerot tuottivat monelle vaikeuksia.

Käsialasta päätellen moni vanhempi äänestäjä olisi tarvinnut apua selkeiden numeroiden tekemiseksi. Se hämmensi, koska apua olisi äänestyspaikoilla ollut saatavilla. Valitettavasti numeron tulkinnallisuus johtaa äänestyslipun hylkäämiseen.

Äänestyslippuun on tarpeetonta kirjoittaa päättäjille terveisiä, koska ne tulevat vain ääntenlaskijoiden ja lautakunnan jäsenten tietoon. Toisaalta saihan äänestäjä purkaa tuntojaan äänestyskopissa, vaikka haluttu kohde ei päässyt lukemaan tekstiä.

Seuraavan kerran laskemme ääniä eurovaaleissa. Vaalipiirilautakunnan toivomus on, että äänestäjät kirjoittaisivat numerot huolellisesti.

Äänestyspaikoilla, myös ennakkoäänestyksessä, on käytettävissä vaaliavustajia, jotka auttavat mielellään.

Mikäli äänestäjä huomaa kirjoittaneensa väärin tai epäselvästi, tulisi äänestyslippuun tehdä kirjoitetun numeron päälle vaakaviiva tai kaksi ja kirjoittaa numero uudestaan. Uuden äänestyslipunkin voi pyytää.

Numeron sottaaminen ei ole kannatettavaa, koska se saattaa johtaa siihen, että merkintää pidetään äänestyslippuun tehtynä epäasiallisena merkintänä.

Lopuksi neuvo: Äänestäjän tulee kirjoittaa vain numero, ei muuta. Äänestäjän kannattaa tarkistaa myös, että vaalivirkailija leimaa äänestyslipun, koska jouduimme hylkäämään useita äänestyslippuja, joista puuttui leima.