Mielipiteet

Mielipide: Joustoa ja toimintaa loppuvuoden lapsille

Janakkalalaisen Tervakosken koulun oppilaita kuvaamataidon tunnillaan viime helmikuussa. Kuva: Pekka Rautiainen
Janakkalalaisen Tervakosken koulun oppilaita kuvaamataidon tunnillaan viime helmikuussa. Kuva: Pekka Rautiainen

Toimittaja Jussi Hietikko nosti alanurkassaan (HäSa 2.12.) esille tutkimukset ns. loppuvuoden lasten koulumenestyksestä. Ottamatta kantaa tutkimustuloksiin tai niiden tulkintaan on hyvä pysähtyä pohtimaan kasvatus- ja koulutusjärjestelmämme valmiutta kohdata lapsi yksilöllisenä oppijana.

Laadukas varhaiskasvatus on todettu monissa selvityksissä tuottavan positiivisia vaikutuksia niin oppimiseen suuntautumisena kuin koulupolun sujuvuutena. Varhaiskasvatuksen vaikutukset on todettu erityisen suuriksi niillä lapsilla, joilla on pulmia kehityksessä ja oppimisessa.

Tuen pitää olla oikea-aikaista

Oppimisen haasteet tuleekin siis havaita varhaislapsuudessa ja lapselle on tarjottava oikea-aikaista tukea tarvitsemallaan alueella.

Varhaiskasvatuksesta esiopetuksen kautta siirtymä kouluun on edelleen Suomessa lapsen kengissä. Tavoitteena on siirtää kaikki lapset yhtenäisenä ikäluokkana ensimmäiselle luokalle huolimatta siitä, onko lapsella ns. koululaisen valmiuksia tai kiinnostusta koulun aloitukseen.

Moni loppuvuoden lapsi tarvitsee päiväänsä vielä paljon enemmän leikkiaikaa kuin koulu pystyy tarjoamaan.

Kansainvälisissä oppimisen ja kasvatuksen tutkimuksissa on todettu, että lapset, joiden esiopetuksessa painotettiin leikkiä ja toiminnallisuutta, pärjäsivät koulussa merkittävästi paremmin kuin ne, joiden esiopetus oli ollut hyvin opettajakeskeistä.

Tarvitaan joustavia ratkaisuja

Erilaisilla joustavilla esi- ja alkuopetuksen ratkaisuilla voitaisiin tukea lapsen yksilöllisempää kehityspsykologista polkua.

Pienentämällä ryhmä- ja luokkakokoja sekä monipuolistamalla opetusmenetelmiä olisi mahdollista havaita lapsen kiinnostuksen kohteita ja tarjota tätä kautta kullekin lapselle onnistumisen kokemuksia jokaiseen päivään. Jokainen lapsi on koulupolullaan päivittäin oikeutettu kokemukseen siitä, että minä olen hyvä – minä onnistun ja riitän.

Valitettavasti yhteiskuntaamme hallitsevat tehokkuus sekä kuntatalouden kriisi. Avainsanaksi muodostunut digiloikka tuntuu pettävän, toteaa Itä-Suomen yliopiston uusin väitöstutkimus.

Monia teknologioita ole edes suunniteltu pedagogisesti tai sisällöllisesti opetukseen, koska osa niistä on alun perin suunniteltu johonkin muuhun käyttötarkoitukseen ja -ympäristöön kuin opetukseen ja kouluun.

Oppimisympäristöjä on uudistettu avoimiksi. Uusien oppimisympäristöjen vaikutuksesta oppimiseen on kuitenkin vielä kovin vähän näyttöä. Uudistamisen tulee aina perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon.

Käytännön näkemyksille annettava painoarvoa

Siksi suunnittelussa olisi viisainta antaa paljon painoarvoa käytännön koulutyötä tekevien opettajien, oppilaiden ja oppilashuollon työntekijöiden näkemyksille.

Inkluusion tasa-arvo tavoitteet tuntuvat karisevan, kun opettaja kokee kuormittuvansa liiallisen työmäärän alla. Koululuokassa on entistä enemmän samana vuonna syntyneitä oppilaita, joiden osaamisessa on suuria eroja.

Monipuolisilla pedagogisilla ratkaisuilla tulee turvata oppilaan oppiminen. Nykykoulun arjessa opettajilta on kuitenkin viety riittävät resurssit tuen tarjoamiseen. Keinoina ja työkaluina tarjotaan kolmiportaista tukea.

Lapsen siirtäminen tehostetun tai erityisen tuen piiriin ei ratkaise sitä tosiasiaa, että joustavien ensimmäisten kouluvuosien ansiosta kenties lapsi pystyisi harjoittelemaan ja saavuttamaan riittävät koulunkäyntitaidot.

Päivän lehti

29.1.2020