fbpx
Mielipiteet

Mielipide: Jyrkässä alamäessä on hyvä jarruttaa heti ennen kuin vauhti on liian kovaa – Hyvinvointialueella on tehtävä ratkaisuja

Kuvituskuva teho-osastolta. Kuva: Timo Mustalampi

Aluevaltuutettuina pääsimme ensimmäiseen seminaariin esittämään ajatuksiamme. Vahvaa kokemusta ja osaamista näyttää löytyvän kautta koko puoluekentän.

Ylitse muiden ratkaisua kaipaavana asiana nousi huoli henkilökunnan saatavuudesta sekä siitä, millä keinoin hyvä työnantaja huolehtii siitä, että henkilökunta myös pysyy tehtävissään. Se pysyy, jos se viihtyy ja jaksaa. Siinä on paljon tekemistä.

Mutta rahastahan tässäkin on kysymys viime vaiheessa, joskaan ei pelkästään. Valtiolta saamme ensi vuodelle noin 700 miljoonaa euroa. Kuntien tapaan emme voi korottaa veroja, vaan joudumme pakolliseen valintatilanteeseen.

Miten hillitsemme rahan tarvetta vai nostammeko asiakasmaksuja. Alkulaskelmat osoittavat, että rahan tarve olisi muutama prosentti enemmän kuin valtiolta tulee.

Valtion renkinä olemme pahassa raossa. Rahahanan kiristäminen tarkoittaa herkästi palvelujen leikkaamista, mitä ei juuri kukaan toivo. Jos taas emme tee ratkaisuja heti alussa, tilanne vinoutuu vuosi vuodelta.

Jyrkässä alamäessä on hyvä jarruttaa heti ennen kuin vauhti on liian kovaa ja jarruttaminen liian holtitonta. Maksujen korottaminen sen sijaan ei leikkaisi palveluja vaan vahvistaisi tulopohjaa. Mutta sillä on sosiaalisesti haitallisia vaikutuksia.

Seminaarin ryhmätöissä nousi esiin monia muitakin kipukohtia kuin kysymys henkilöstöstä. Todettiin muun muassa, että puheet maakunnan kolminapaisuudesta voisimme unohtaa ja esiintyä yhtenäisenä eri suuntiin vilkuilematta.

Tähän on toinenkin peruste. Viime vuosikymmeninä on useakin työryhmä tai valtion virkamies esittänyt, että maakuntamme on väestöpohjaltaan liian pieni ja voitaisiin pilkkoa. Nyt meillä on hyvä tilaisuus alkaa rakentaa vahvaa yhtenäisyyttä läpi koko uuden organisaation.

Hyvä imago, vahva vetovoima ja pitovoima ja poliittinen yksituumaisuus ainakin isoissa linjoissa ovat tämän ainesosia. ”Maakunnan henki” olkoon johtotähtemme.

Ehkä tilanne ei sittenkään ole näin paha – ehkei lainkaan? Lukemattomien organisaatioiden hallinnollinen yhdistely ja liki 3000 sopimuksen perkaaminen vain muutamaksi isoksi arvatenkin tuo rahallisiakin hyötyjä, kunhan uudet neuvottelukierrokset hyvinvointialueen johto vetää tiukasti.

Ja hyvin toimivia esimerkkejä nykykäytännöstä löytyy lähes jokaisesta kunnasta. Ne varmaan otetaan laajempaan käyttöön ja edelleen parannettaviksi.

Ja ehkä on myös hyvä ajatella, että tässä myrskyisessä maailmantilanteessa uusi sote hoitaa oman rootelinsa toiminnallisesti ja taloudellisesti paremmin kuin mihin vanhoissa oloissa kykenisimme. Ainakin minä ajattelen niin – ja uskon.

Antti Leinikka

aluevaltuuston jäsen (kesk.)

Hämeenlinna

Menot