Mielipide: Kansanrunous on muutakin kuin Kalevalaa – Mieluummin roisia kuin raakaa
Nimimerkki Realisti arvosteli (HäSa 30.11..) sunnuntain lehdessä ollutta juttua pakanametallista. Kirjoittaja nimitti siinä ollutta sitaattia ”muka Kalevalaksi”. Sitähän se ei ollut, vaan ihan ehtaa kansanrunoa, vaikka ei Kalevalasta.
Elias Lönnrot ei ollut ainoa kansanrunojen kerääjä, vaikka olikin ensimmäisiä. Hän käytti Kalevalaan vain pienen osan keräämistään runoista, sellaisia, joiden avulla sai kootuksi yhtenäisen tarinan, ja jotka olivat sisällöltään ja kieleltään hyväksyttäviä 1800-luvun Suomessa.
Ainon tarinan hän kirjoitti kokonaan itse, koska sitä hänen mielestään tarvittiin tarinan kokonaisuuden kannalta.
Kansallisarkistossa laajat kokoelmat
Kansallisarkistossa taitaa olla toista sataa hyllymetriä kerättyjä kansanrunoja, kulttuurihistoriallisesti arvokasta, ikiomaa kansallista perintöämme, ei mitään tuontitavaraa, kuten esimerkiksi Raamattu. Vanha testamentti on täynnä kammottavia kertomuksia.
Kyseinen lainaus, en tiedä, onko se suoraan otettu jostain kansanrunosta, vai onko sitä hiukan muunneltu, on saattanut olla osa jotain ikivanhaa hedelmällisyysriittiä. Sellaista tekstiä on meidän kansanrunojemme joukossa todella paljon, roisia, mutta ei raakaa, ja parempi niin.
Saattaa kuulostaa nykyihmisen korvaan rivolta
Runoissa ei kerrota lasten uhraamisesta, eikä ihmisten kuoliaaksi kivittämisestä saatikka jostain niin kovasta kidutuksesta kuin ristiinnaulitseminen. Meidän kansanuskomme taisi olla aika lempeä, vaikka joidenkin runojen kieli nykyihmisen korvaan kuulostaakin rivolta.
Iloitkaamme sananvapaudesta
Onneksi meillä täällä Suomessa on lehdistöllä sananvapaus, eikä toimittajien tarvitse pelätä vapautensa tai henkensä puolesta sen vuoksi, että jokin lehdessä julkaistu artikkeli ei miellytä tiettyä poliittista tai uskonnollista ryhmittymää. Näinhän asian laita monessa maassa on.
Iloitkaamme siis sananvapaudesta ja vaalikaamme sitä, sillä se on erittäin tärkeä asia.
