Mielipiteet

Mielipide: Kateus ei kuulu Hämeenlinnan politiikkaan – Kehityskohteet pitää saada pikaisesti käyntiin

Hämeenlinnan keskustan niin sanottu ykköskortteli viime huhtikuussa. Kuva: Riku Hasari
Hämeenlinnan keskustan niin sanottu ykköskortteli viime huhtikuussa. Kuva: Riku Hasari

Olen vuosia seurannut uutisointia sekä keskustelua ykköskorttelista ja toriparkista ja siinähän on jo kirjan tai vähintäänkin televisiosarjan ainekset, sillä loppuhuipennus vielä puuttuu.

Kiinnostuin aiheesta nyt siinä määrin, että soitin näille ”rikkaille jotka hyötyvät” ja kysyin, mikä tässä mättää – vastaus tuli kuin tykin suusta ja täysin ymmärrettävästi.

Pitäisin huolestuttavana, jos Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto tai kaupunginhallitus ei ole kiinnostunut sijoitusyhtiön lauseesta: ”Meillä on kaikki hyvin ja jos ei tulla vastaan, niin mennään näillä.”

Sijoittajien mukana hyötyy koko kaupunki

Pidän myös huolestuttavana, kun Hämeenlinnan kuntapolitiikan keskusteluissa halutaan kaataa keskustan kehityshankkeita, koska sijoittavat hyötyvät ja miksi, sillä sijoittajat hyötyvät aina, mutta siinä samalla koko kaupunki.

Ykköskortteli, toriparkki, sekä muut kehityskohteet keskustassa tulee saada käyntiin niin nopeasti kuin mahdollista.

Näin pitää tehdä erityisesti siksi, että rahaa on ”niillä jotka hyötyvät”, mutta suurin hyöty tulee jokaiselle kaupunkilaiselle, sen yritykselle ja vieraalle – lisää liikettä ruutukaavalle.

Kateus ei kuulu Hämeenlinnan kunnallispolitiikkaan.

Kirkontornin kerrosrajana voi unohtaa

Samalla tulee unohtaa ”kirkontorni” kerrosrajoitteena ja velvoiteparkit eli antaa sijoittajille mitä he haluavat – he haluavat sijoittaa jättimäisiä summia Hämeenlinnan keskustaan, jotta he hyötyvät ja rikastuvat.

Jätetään siis kateus kuntapolitiikasta ja annetaan rikkaiden sijoitusyhtiöiden tehdä, mitä he haluavat ykköskorttelissa, kuin myös muualla ja erityisesti nyt koronan aikana – nautitaan sitten vain aktiivisesta keskustanelämästä liki kellon ympäri.

Lue myös: Kiinteistönomistajat ovat kyllästyneitä hämeenlinnalaiseen jahkailuun (27.8.2020)

Päivän lehti

29.9.2020

Fingerpori

comic