Mielipiteet

Mielipide: Koko Hämeensaarta kehitettävä

Tästä alueesta on kysymys: Hämeensaari kuvattuna kesäkuussa vuonna 2018. Kuva: Riku Hasari
Tästä alueesta on kysymys: Hämeensaari kuvattuna kesäkuussa vuonna 2018. Kuva: Riku Hasari

Hämeensaaren alue on ehdottomasti rakennettava Hämeenlinnan ydinkeskustan käyntikortiksi.

Laadukas, näyttävä, persoonallinen ja viihtyisä alue on suunniteltava huolella ja modernisti.

Laadukas rakentaminen voi olla myös korkeaa, mikä mahdollistaa isommat viheralueet, sekä alueen säilyttämisen kaupunkilaisten ulko-olohuoneena, mikä onkin ollut alueen suunnittelun lähtökohta.

Puurakentaminen voisi olla vaihtoehto

Esimerkiksi puurakentaminen on uusi trendi, joka voisi olla hieno vaihtoehto Hämeensaaren toteuttamiseen.

Autojen pysäköinti voitaisiin piilottaa viherkansien alle ja talojen alimpiin kerroksiin. Lisää parkkitaloja ei keskusta enää kaipaa. Aurinkorannan tyyppinen rantapromenadi sopisi hyvin ydinkeskustaan nykyisten kaislikoiden sijaan.

Areenahankkeesta voidaan luopuakin

Hämeenlinnan kaupunki on sitoutunut antamaan Hämeensaaren areenan hankeyhtiölle valmistelurauhan kuluvan vuoden loppuun asti ja luotettavana kumppanina kaupungin pitää sitoumuksestaan pitää kiinni.

Mikäli hankeyhtiö ei saa hanketta suunnitteluaikanaan eteenpäin, voidaan areenahankkeesta luopua.

Nyt käynnissä olevassa kaavoituksessa olisikin syytä huomioida vaihtoehtona se, ettei areena toteudukaan.

Hämeensaaren suunnittelualuetta koskeva kaava on tarkoituksenmukaista jakaa useampaan osaan, että jonkun osan toteutumattomuus tai siihen kohdistuvat valitukset eivät hidastuttaisi Hämeensaaren uudistumista.

Mainos