fbpx
Mielipiteet

Mielipide: Lapset – sotien viattomat uhrit

Mariupolista evakuoidut nainen ja lapsi Zaporizhiassa itäisessä Ukrainassa 8. toukokuuta 2022. Kuva: Dimitar Dilkoff
Mariupolista evakuoidut nainen ja lapsi Zaporizhiassa itäisessä Ukrainassa 8. toukokuuta 2022. Kuva: Dimitar Dilkoff

Lastenpsykologian emeritaprofessori Tuula Tamminen Kaatuneitten Omaisten Liiton valtakunnallisessa juhlassa Tampere-talossa syyskuussa 2021: ”Jokaisen sodan rauniolla itkee lapsi.”

Suomen sotien 1939–1945 seurauksena noin 55 000–60 000 lasta jäi isättömiksi. Joissakin tapauksissa lapsi saattoi menettää äitinsä tai jopa molemmat vanhempansa. Lapsesta tuli sotaorpo. Vanhemman, yleensä isän, menetys oli traumaattinen kokemus.

Lapsi kantoi surunsa hiljaa

Lapsi suri ja kantoi hiljaa surua, jota hän ei osannut ilmaista. Isän menetyksestä ei saanut puhua. Vaiettu suru jäi käsittelemättä. Sodan päätyttyä henkilökohtaista surua ei yleensäkään saanut korostaa.

Maan suru oli paljon suurempi suru kuin yksityinen suru – olihan Suomen ollut pakko taipua raskaisiin rauhanehtoihin. Sotaorvot ympäröi vaikenemisen muuri. Traumaattiset kokemukset jäivät käsittelemättä.

Tuula Tammisen mukaan (Huoltoviesti 3/2021): ” Lapsi putoaa puhumattomuuden kuiluihin yksin. Isänmaan, kodin ja lasten puolesta -tyyppiset perustelut sodan uhreille saattoivat helpottaa aikuisia ja auttaa koko kansakuntaa kestämään, mutta samalla ne kasvattivat lasten syyllisyyden kokemuksia. Sodan leima jäi lapseen ja perheeseen usein pysyväksi.”

Vaikeneminen on seurannut

Vaikeneminen on seurannut Suomen sotaorpoja läpi koko heidän myöhemmän elämänsä: lapsuuden, nuoruuden ja kiireisen työelämän ajan. He ovat hiljaisina kantaneet sotaorpouden stigmaa.

Sotaorpoja on jäljellä Suomessa vielä noin 20 000–25 000, ja heidän keski-ikänsä on jo yli 80 vuotta.

Lapsuuden muistot ovat päivittäin ajatuksissa. Vanhuudessa kipeät haavat avautuvat ja traumatisoivat elämää sotaorpojen viimeisinä elinvuosina. Valtiovalta ei ole tullut tukemaan sotaorpojen vanhuutta.

Ukraina herättää vaikeita muistoja

Viime kuukausina ja päivinä olemme järkyttyneinä joutuneet toteamaan, miten sota kohtelee lapsia Euroopassa aivan lähellämme. Uutiset lukuisista isänsä tai äitinsä tai jopa molemmat vanhempansa sodassa menettäneistä ja sotaa pakenevista lapsista ovat jälleen tosia.

Koemme, että isän menettäminen valtiovallan hänelle määräämässä tehtävässä – isänmaan puolustuksessa, yhdistää meidät Ukrainan sotaorpojen kohtaloon. Ukrainan sotaorvot ja sotaa pakenevat lapset herättävät meissä oman lapsuutemme vaikeita muistoja.

Tuula Tammisen mukaan ”vaikuttavimpia keinoja maailmanrauhan rakentamisessa on uskallus tunnistaa ja tunnustaa sotaorpojen tuska”.

Omat kokemuksemme todistavat, että Ukrainan sotaorvot tarvitsevat vaikenemisen asemesta kokonaisvaltaista apua ja tukea traumatisoivien tapahtumien käsittelyyn. Toivottavasti Suomi pystyy tarjoamaan tällaista asiantuntija-apua tänne saapuville apua tarvitseville lapsille.

Menot