fbpx
Mielipiteet

Mielipide: Maauimala on saatava kuntoon – Altaan nykytilanne oli odotettavissa

Ahveniston maauimalan allas viime elokuun lopulla. Kuva: Riku Hasari / HäSa
Ahveniston maauimalan allas viime elokuun lopulla. Kuva: Riku Hasari / HäSa

Maauimalan korjaus vuosina 2013–2014 tehtiin altaan osalta mahdollisimman kevyesti, osasyynä olivat museoviraston määräykset.

Silloin oli esillä myös ehdotus tehdä altaan sisävaippa kestävämmällä materiaalilla, jota ehdotusta ei hyväksytty, vaan liikuntasaumat injektoitiin ja päälle ohut vesieristys.

Altaan korjaus oli silloin vain pieni osa kokonaiskustannuksista. Suurin osa kohdistui uuteen tekniseen rakennukseen. Nykytilanne altaan kohdalta oli odotettavissa.

Nyt on mahdollisuus tehdä kestävämpi korjaus, joka kestäisi useamman vuosikymmenen. Alan asiantuntijat ja insinöörit kyllä löytävät nämä mahdolliset ratkaisut.

Uusille korjauksille on haettava hyväksyntä

Nyt vaan pitää saada Museovirasto joustavammin hyväksymään uusi altaan korjaustapa.

Mahdollinen ratkaisu voisi löytyä terästeollisuuden puolelta, jolloin voisi esimerkiksi neuvotella paikallisen SSAB:n kanssa, heidän mahdollisesta mukaan tulostaan. Ilmassa ollut kolmen miljoonan kustannus on ilman perusteita heitetty.

Nyt pitää kaupunkimme päättäjien saada aikaan hyvät suunnitelmat, kustannuslaskelmat sekä hetimiten yhteys Museovirastoon, ettei tule turhaa ajankulua, eikä kustannuksia. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Altaan merkitys ja suosio on ollut kiistaton

Ahveniston Suojeluyhdistys ry on menneinä vuosina tehnyt ansiokasta työtä maauimalan ja alueen säilyttämiseksi. Altaan merkitys ja suosio on ollut korjauksen jälkeen kiistaton. Olympiapuisto kaikkiaan on yksi kaupungin vetovoimatekijöitä.

Tosiasioita on noteeraus kansainvälisen modernin arkkitehtuurin monumenttina, rakennussuojelulain nojalla suojelu vuonna 1995 ja olympiahistoria.

Vaikka Ahvenisto on merkitty museoviraston kulttuuriympäristölistalle, se ei merkitse, ettei alueen kohteita saisi uudistaa, on vain noudatettava tarkkaa harkintaa, myös olympia-altaan kehittämisessä. Tämä on erittäin tärkeä virkistys-kuntoilu ja terveysliikuntaa mahdollistava paikka. Nyt vain toimeksi!

Menot