Mielipiteet

Mielipide: Miksi vaihtaa ulkomaiseen, kun Janakkalan omaan jäteyrittäjään on oltu tyytyväisiä

Janakkalan Jätteenkuljetuksen tarrat ovat edelleen esillä jäteastioissa Hämeenlinnassakin kiinteistöjen itse järjestämän jätehuollon ajoilta. Kuva: Rauno Lahti
Janakkalan Jätteenkuljetuksen tarrat ovat edelleen esillä jäteastioissa Hämeenlinnassakin kiinteistöjen itse järjestämän jätehuollon ajoilta. Kuva: Rauno Lahti

Ei voi olla totta, että Janakkalan kunnan päättäjät ovat päätyneet ulkomaiseen jätteenkuljetusyhtiöön, kun omassa kunnassa on erittäin hyvin toimiva Janakkalan Jätteenkuljetus.

Ainakin Tervakoskella on oltu tyytyväisiä oman kunnan yrittäjään.

Jäteastiat on tyhjennetty sovittuina päivinä, ei juuri ole ollut valittamista. Ja jos on ollut jotain kysyttävää, niin puheluihin on vastattu heti ja asia hoidettu kuntoon. Myös hintataso on ollut kohtuullinen.

Kohta Suomi on täynnä ulkomaisia firmoja

Oman kunnan yrittäjä on maksanut verot Janakkalaan, kun taas ulkomainen ei ilmeisesti maksa veroja Janakkalaan tai siis lainkaan Suomeen, eli kyseisen firman verot häipyvät ulkomaille.

Kohta Suomi on ulkomaisia firmoja täynnä, ja kuitenkin suomalaiset ovat yritteliästä ja osaavaa porukkaa.

Meitä kahden henkilön talouksia on useita, joten jätemäärät eivät ole suuria. Pihalla on biojäteastia, on lehtikompostori, pullot ja purkit sekä muovijäte viedään niille kuluviin astioihin, samoin sanoma- ja aikakausilehdet keräyslaatikoihin.

Joustavat järjestelyt ovat onnistuneet

Esimerkkinä mainittakoon, että meillä on ollut yhteinen jäteastia toisen talouden kanssa vuosia, astia on toiseksi pienin, eikä koskaan täynnä, tyhjennyskin vain neljän viikon välein.

Tämä järjestely on sopinut kahdelle eläkeläispariskunnalle jo pelkästään hinnankin puolesta. Mahtaneeko onnistua tällainen järjestely uuden firman kanssa? Kimppa-astia on myös täysin laillinen järjestely.

Tästä espanjalaisomisteisesta firmasta asukkaat eivät tiedä yhtään mitään, esimerkiksi mikä on hinta, nouseeko ja kuinka asiat hoidetaan?

Mihin otetaan yhteyttä, jos tulee ongelmia ja onko kyseessä maksullinen palvelunumero, joka tuntuu kaikilla nykyään olevan.

Kysely kuntalaisille olisi ollut fiksua

Toisin sanoen: jokainen, jonka kanssa olen keskustellut, on ollut todella huolissaan.

Kunnalta olisi ollut fiksua järjestää kysely asukkaiden kesken kysely, mitä mieltä olemme me, jotka maksamme. Ja, jos kunta haluaa kilpailuttaa, niin nimenomaan se pitäisi tehdä uuden puitelain mukaan, mikään ei sitä kiellä.

Järjen käyttö ei ole kiellettyä. Hyvät päättäjät, kannattaisiko ottaa lusikka kauniiseen käteen ja pistää mietintämyssy päähän.

 

Lue myös: Markkinaoikeus hylkäsi hävinneen yrittäjän valituksen (22.6.2020)

Päivän lehti

3.12.2020

Fingerpori

comic