Mielipiteet

Mielipide: Nuoret, noudatetaan rajoituksia!

Mopoilla saa, mutta nyt ei ole varsinaisesti kokoontumisajojen aika. Mopoilijoita viime heinäkuussa Turengissa. Kuva: Pekka Rautiainen
Mopoilla saa, mutta nyt ei ole varsinaisesti kokoontumisajojen aika. Mopoilijoita viime heinäkuussa Turengissa. Kuva: Pekka Rautiainen

Hyvät nuorisovaltuustojemme edustamat nuoret ja ikätoverimme ja miksi ei tietysti koko Suomen nuoriso. Suomessa on viime päivien ja lähiviikkojen aikana otettu käyttöön poikkeuksellisia toimia koronaepidemian hillitsemiseksi.

Suoranaisia kieltoja ei ole vielä suuremmin tullut alueellamme, mutta paljon on kehotuksia annettu esimerkiksi liikkumiseen.

Vetoamme kaikkiin nuoriin

Haluamme vedota nuoriin, jotta he omalta osaltaan noudattaisivat rajoituksia ja kehotuksia

Monelle voi tulla ajatus mieleen, että koska ”on vain kehotettu” pysymään kotona ja välttämään turhia ihmiskontakteja, niin sen takia voisi kaupungissa ja kylillä liikkua kavereita tapaamassa tai ”koska nuorelle ihmiselle ei ole taudista varaa”. Tällainen ajattelu on itsekästä ja kapeakatseista.

Virusta voi kantaa tietämättään

Miettikää tilannetta, jossa joku noin viiden hengen kaveriporukka tapaa jossakin ja joku heistä kantaa tietämättään koronavirusta täysin oireettomana.

Tämä henkilö tietämättään tartuttaa osan kavereistaan ja he vievät sen koteihinsa.

Yksi henkilö tartuttaa taudin vanhempaansa, joka hänkin tässä tapauksessa oireettomana lähtee huoletta töihin, vaikka vanhainkotiin. Kierrettä voisi näin jatkaa miltei loputtomasti.

Pitääkö kehotuksista tulla kieltoja?

Onko lopulta niin tärkeää tässä poikkeuksellisessa tilanteessa nähdä kavereita ehdoin tahdoin kehotuksia vastaan? Pitääkö kehotuksista tulla kieltoja, joista voi saada rangaistuksen, ennen kuin niitä aletaan noudattaa ja ne otetaan tosissaan?

Elämme maailmassa aikaa, jossa digitalisaatio mahdollistaa ennen näkemättömällä tavalla ihmisten sosiaalista kanssakäymistä. Miksi emme digisukupolvena käytä tätä mahdollisuutta ja näytä vanhemmille sukupolville esimerkkiä?

Onko koulujen sulkemisesta hyötyä, jos moni kuitenkin näkee kavereita suurissa porukoissa piittaamatta kielloista ja kehotuksista?

Ei tarvitse jäädä neljän seinän sisälle

Aivan neljän seinän sisään ei kuitenkaan ole pakko jäädä. Omasta terveydestään niin henkisellä, kuin fyysiselläkin puolella tulee toki huolehtia ja esimerkiksi lenkkipolulle tai metsään yhden kaverin kanssa lähteminen sopivalla turvavälillä on vain hyvästä.

Lopulta pieniltä tuntuvat asiat ratkaisevat, joko ne hidastavat tai nopeuttavat epidemian kulkua. Kaikkien on järkevintä miettiä arjessaan valintoja.

Jokaisen on tässä yhteiskunnassa kannettava vastuu yhteistä uhkaa vastaan, jotta pahimmat ennustukset epidemiasta eivät tulisi toteen.

Nuorisovaltuustojemme puolesta:

Mari Pinomäki

nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Hämeenlinna

Siiri Vainikka

nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Janakkala

Kirjoitusta muokattu 31.3. kello 9:45. Korjattu allekirjoittajiksi myös Pinomäki ja Vainikka.