Mielipiteet

Mielipide: Ojoisten palvelut taas unohdettu

Ojoisten terveysaseman puolesta on puhuttu kaupunkilaisten suulla jo pitkään, kuten myös kuvanottoaikaan marraskuussa vuonna 2010. Kuva: Rauno Lahti
Ojoisten terveysaseman puolesta on puhuttu kaupunkilaisten suulla jo pitkään, kuten myös kuvanottoaikaan marraskuussa vuonna 2010. Kuva: Rauno Lahti

Hämeenlinnan kaupunki on jälleen suunnittelemassa kantakaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkouudistusta.

Konsultteja on jälleen laitettu töihin. Päättäjien suosimaa kahden sote-aseman rakenteellista uudistusta valmistellaan ja samalla unohdetaan käyttäjien esittämät toiveet.

Taas yksi uusi hallintohimmeli

Valitettavasti kaupungin päättäjät ovat rakentamassa jälleen käyttäjät unohtavaa hallintohimmeliä.

Puhutaan turhista seinistä joita kaupungilla on riittämiin, mutta rakennetaan uusia seiniä lisää.

Esimerkiksi lakkautusuhan alla oleva Ojoisten terveysasema tarjoaa tänä päivänä käyttökelpoiset tilat omassa kiinteistössä niin sote- kuin terveydenhuollon palveluille.

Puhetta asukaslähtöisistä lähipalveluista

Luottamushenkilöt puhuvat asiakaslähtöisestä kuntalaisten lähipalvelusta. Lähipalvelu-määritelmän voi lukea Pentti Revon hyvästä mielipidekirjoituksesta (HäSa 11.8.).

On loukkaavaa sanoa, että sote-asemien määrällä ja sijoittelulla ei ole väliä, kun samalla korostetaan hyvän palvelun merkitystä ikäihmisten hyvinvoinnin kannalta.

Kun kaupunki unohtaa pohjoisen Hämeenlinnan kantakaupungin palvelut ja vetoaa, että julkisilla kulkuvälineillä pääsee Ojoisilta keskustaan tai Jukolaan, niin samoin pääsee keskustasta myös Ojoisille.

Hyvä palvelu syntyy nykyisten terveysasemien kautta

Kun kaupunkimme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluverkkoa uudistetaan, niin hyvä palvelu syntyy, kun matalan kynnyksen palveluja kehitetään kantakaupungin ja pitäjien nykyisten terveysasemien kautta.

Pro Ojoinen haluaa julkista keskustelua tulevien tärkeiden palvelujen kehittämisessä ja kansantajuiset laskelmat kustannuksista ja tulevista säästöistä.

Hyvää loppukesää kaikille valitsemillemme päättäjille.

Päivän lehti

28.9.2020

Fingerpori

comic