Mielipiteet

Mielipide: Olimme reilut parikymmentä vuotta tyytyväisiä asiakkaita, mutta uusi jätelaki muutti asian

Jätteenkuljetus siirtyi Janakkalassa kunnan järjestämäksi viime vuoden marraskuussa, josta lähtien kiinteistöjen haltijat eivät ole voineet enää itse sopia jätteidensä kuljetuksesta. Kuva: Esko Tuovinen
Jätteenkuljetus siirtyi Janakkalassa kunnan järjestämäksi viime vuoden marraskuussa, josta lähtien kiinteistöjen haltijat eivät ole voineet enää itse sopia jätteidensä kuljetuksesta. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa, arkisto

Jätelain tarkoituksena on muun muassa ”vähentää jätteen määrää ja haitallisuutta ja varmistaa toimiva jätehuolto”. Janakkalassa kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen siirryttiin 1.11.2020.

Kiinteistömme jäteastian tyhjentämisessä sattui ihmisellinen erehdys, pääosa jätteestä jäi edelleen vaivoiksemme. Asian huomattuamme, kun jäteauton perävalot vielä näkyivät, soitin Janakkalan kunnan jätehuollon asiakaspalveluun.

Automaatin toiveet läpäistyäni puhelimeen vastasi erinomaisen kyllästyneen oloinen asiakaspalvelija, jota asiamme ei kiinnostanut, mutta joka suostui lopulta harkitsemaan soittopyynnön kirjaamista.

Tuntia myöhemmin onnistuin pääsemään automaatin kanssa niin pitkälle, että soittopyyntö rekisteröitiin. Jo reilua tuntia myöhemmin vähemmän kyllästynyt asiakasapalvelija soitti, osoitti ymmärrystä, mutta ei voinut tehdä muuta kuin viedä asian esimiehensä tietoon.

”Asiat ovat muuttuneet”

Illan tullen soitti lopulta päättävä virkailija, kunnan jätehuollon johtajan sijainen.

Hänen olennainen sanomansa oli, kolmeen kertaan: ”Teidän täytyy ymmärtää, että asiat ovat muuttuneet, virhettä ei ole tapahtunut eikä sitä korjata”.

Korkean asemansa tuomalla ylpeydellä virkailija torjui kaikki korjausehdotukseni edellä olevalla lauseella ja jopa kieltäytyi antamasta jätehuoltoyrityksen yhteystietoja. Jäi puuttumaan vain vallankumousagitaattorien loppulause: ”Kun me pääsemme valtaan, te teette niin kuin käsketään.”

Kirjalliseen kysymykseeni Urbaser Oy vastasi: ”Meillä ei ole valtuuksia lisäillä/poistaa tyhjennys tilauksia ajonohjausjärjestelmässä Janakkalan kunnan alueella, vaan nämä pitää tulla kunnan nimeämän asiakaspalvelun kautta.”

Ilmoitukseeni, että kyseessä ei ole tilaus vaan virheen korjaaminen, yritys ei vaivautunut vastaamaan.

”Kalenteri huolehtii, oli jätettä tai ei”

Mistä kiitämme jätelakia?

Olimme reilut parikymmentä vuotta Janakkalan Jätteenkuljetuksen tyytyväisiä asiakkaita. Astia tyhjennettiin pyynnöstämme, kun katsoimme aiheelliseksi, määrän ja ilmojen mukaan.

Nyt ei meidän tarvitse huolehtia, kalenteri huolehtii, oli jätettä tai ei. Kuntakin on työllistänyt liudan ”asiakaspalvelijoita”.

Poikkeustapauksissa, kun ihmisellinen virhe tapahtui, asia korjautui yhdellä puhelulla Janakkalan Jätteenkuljetuksen erinomaiselle toimistohenkilölle, joka ilmoitti: ”Minäpä soitan pojille autoon, niin käyvät kohta uudestaan”, ja jätteet haettiin. Nyt saamme ihailla vanhojakin jätteitä ainakin seuraavaan kalenteripäivään asti.

Tärkein kiitoksen aihe lain säätäjille ja soveltajille on, että opimme todella arvostamaan Janakkalan Jätteenkuljetuksen työntekijöitä.

Menot