Mielipiteet

Mielipide: Puheilla ei ole saatu mitään aikaan – Kaukalossa rytisee edelleen kohtalokkaasti

Taklaustilanne HPK:n ja HIFK:n 5. helmikuuta pelatusta ottelusta. Kuva: Pekka Rautiainen
Taklaustilanne HPK:n ja HIFK:n 5. helmikuuta pelatusta ottelusta. Kuva: Pekka Rautiainen

Kiekkosarjat lähenevät kevään huipennusta kaikissa sarjoissa. Parhaimmat joukkueet laittavat nyt kaikkensa peliin. Näin pitää ollakin. Yritys kovenee ja tilanteet pelataan kovaa loppuun saakka. Meille tarjotaan hienoa jääkiekkoviihdettä.

Vastapainoksi saamme lukea peleissä tapahtuvista loukkaantumisista. Viime viikonlopun peleissä maamme pääsarjassa tapahtui jälleen kaksi päähän kohdistunutta taklausta.

Toisessa vammat olivat mahdollisesti varsin kohtalokkaat ajatellen loukkaantuneen elämää jääkiekkoilijana tai sitten opiskelijana.

Mitä puheella on saatu aikaan?

Kauden aikana on puhuttu pelaajien kunnioituksesta toisiaan kohtaan. Mitä tällä puheella on saatu aikaan – ei mitään. Liiga kovensi rangaistuslinjaansa, tämäkään ei ole vaikuttanut asiaan. Edelleen rytisee kohtalokkaasti.

Onko kiekkokulttuurimme ajautunut pisteeseen, jossa riskien hallinta on unohtunut täysin. Kunnioittamisen sijaan olisikin syytä puhua riskien hallitsemisesta, kuten normaalissa työelämässä tehdään.

Jos pelaaja tiedostaa riskin ennen tapahtumaa, se todennäköisesti on luonnollisempaa, kuin lähteä taklaukseen miettien taklattavan kunnioittamista. Kunnioittamisen tulee olla luonnollista, mutta riskien hallinta opitaan.

Mielenkiintoinen vastuukysymys

Viikonlopun tapahtumassa vastuukysymys onkin mielenkiintoisempi asia. Taklatun pelaajan kypärä irtosi taklauksessa, koska kypärän remmi oli kiinnitetty niin löysälle, että kypärä luisti päästä pois ja pelaaja löi päänsä jäähän.

Miksi kypärän remmi oli kiinnitetty sääntöjen vastaisesti? Kuka asiasta vastaa? Pelaaja?

Kyllä pelaaja on vastuussa siitä, että käyttää annettua suojavarustetta oikein. Oikein käyttö määritellään jääkiekon sääntökirjassa. Joukkue, seura? Kyllä, työnantaja vastaa siitä, että työntekijät käyttävät annettuja suojavarusteita asianmukaisesti puettuna. Tuomari? Kyllä tuomarin tehtävä on kentällä todeta, että pelaajien varusteet ovat sääntöjen mukaisesti puettuna.

Mutta, ymmärtääkseni Liiga on antanut ohjeistuksen, että pelaajien varusteisiin ei tuomareiden tule puuttua, eli jääkiekon sääntökirjaa ei tältä osin tarvitse noudattaa. Kenellä se lopullinen vastuu sitten oikein onkaan?

Suojien puutteisiin puututtava

Juniorijoukkueiden peleissä tuomareiden tulee puuttua välittömästi puuttuviin tai epäasiallisesti asetettuihin kaulasuojiin. Hammassuojat on pidettävä pelin aikana kokonaan suussa, eikä ulkona poskella. Visiirit on yllettävä nenän tasalle, ei toimia leikkaavana kirveen teränä kypärän yläpuolelle nostettuna.

En haluaisi olla joukkueenjohtajan tai valmentajan housuissa, jos jotain vakavaa sattuisi sen johdosta, että olen ollut välinpitämätön. En myöskään tuomarin.