Mielipiteet

Mielipide: Räjäyttääkö Tuppukylä näkötorninsa?

Hyppyrimäki nousee Ahveniston harjulla huomattavasti ympäristöään korkeammalle. Kuva: Esko Tuovinen
Hyppyrimäki nousee Ahveniston harjulla huomattavasti ympäristöään korkeammalle. Kuva: Esko Tuovinen

En sairasta verenpainetautia, mutta tiistaiaamuna (15.10.) verenpaineeni pomppasi sellaisiin lukemiin, että vain hyvällä tuurilla pysyin hengissä. Samoin on saattanut käydä monille muillekin.

Hämeen Sanomien pääuutisessa pohdittiin, miten hyvin tai helposti Hämeenlinnan hyppyrimäki Ahvenistolla voidaan räjäyttää. Näin pohdittiin vakavalla naamalla.

Hyppyrimäen – aivan mahtavan ja erikoislaatuisen näkötornin – räjäyttäminen olisi vihonviimeistä hommaa, hölmöläisten puuhastelua.

Ennenkin on tehty typeryyksiä

On täällä ennenkin typeryyksiä tehty. Jätän nyt kertomatta asiasisältöä, mutta joskus muutama vuosikymmen sitten sain toimenkuvani vuoksi ohjeistuksen kirjoittaa Hämeen Sanomiin pääkirjoituksen otsikolla ”Tuppukylä Hämeenlinna”. Niin myös kirjoitin, enkä kadu pätkääkään.

Nyt Tuppukylä Hämeenlinna pohtii (kylläkin jos ties monennenko kerran) Hämeenlinnan siluettiinkin hienosti istuvan hyppyrimäen räjäyttämistä isolla rahalla. Isolla rahalla se aikoinaan rakennettiinkin.

Mäkeä täällä ei silloin moni uskaltanut laskea, eikä Hämeenlinna ole vielä kovin hyvä hiihto- ja mäkikaupunki.

Nähtävyyksiä tarvitaan

Kulttuuri- ja matkailukaupunki Hämeenlinna on ja tarvitsee suomalaisia ja vierasmaalaisia turisteja varten vetovoimaisia nähtävyyskohteita. Niiden aikaansaaminen ja säilyttäminen kuin myös uusien keksiminen pistää näköjään jotkut hämäläiset jupisemaan, että voi jestas, kun veronmaksajien rahoja tuhlataan!

Vähän väliä kaupungissa ollaan jupisemisen ohessa siirtämässä myös matkailullisesti tosi tärkeää rakennusta Sibelius-kotia jonnekin. Ei kovin kauan sitten riideltiin Verkatehtaan kunnostamisesta kulttuurikäyttöön. Että siihenkin ”haaskattiin” veronmaksajien rahoja. Tänä päivänä tiedämme, että se ”haaskaus” kannatti. Asiaa ei tarvinne perustella.

Tuppukylä kun ei ole mäkiurheilukaupunki

Itsekin melkein koko aikuisikäni Hämeenlinnalle veroja maksaneena hämmästelen puheita hyppyrimäestä.

Jotkut väittävät tosissaan, että hyppyrimäki ei kuulu (ei kai ”saa kuulua”) Hämeenlinnan julkikuvaan – kun tämä Tuppukylä ei ole mäkiurheilukaupunki.

Siinähän se vitsi juuri onkin, jos hyppyrimäki kunnostetaan yhdeksi turismin pyydykseksi (tarkkaa hintaa ei tiedä kukaan, vaikka 100 000 eurosta puhutaan) matkailijoille tarjottaisiin pysyvä mahdollisuus nähdä kaupungin hienot keskusta- ym. alueet korkealta, se ei olisi hukkainvestointi. Sen sijaan kallis räjäyttäminen olisi rahan haaskausta ja todellinen hukkainvestointi.

Turistit olivat innoissaan hyppyrimäestä

Olen joskus saanut osallistua kaupungin matkailutoimintaan työssä ja hallinnollisesti. Kun turisteja usein vein hyppyrimäelle ja hissillä ohjasin ihmisiä bussilasteittain korkealle, olivat vieraat innoissaan. Varsinkin ulkomaalaisista oli erikoista ja melkein uskomatonta päästä oikean hyppyrimäen torniin kameroita räpsyttelemään.

He olivat olleet Suomessa mm. Tampereen Näsinneulassa ja Puijon pyörivässä tornissa, mutta Hämeenlinnan hyppyrimäki oli heille Kokemus -kokemus isolla Koolla.

Räjäytysrahat Ahveniston ehostamiseen

Räjäytysrahat on syytä käyttää hyppyrimäen uuteen ehostamiseen ja koko alueen kehittämiseen. Vieressä on myös moottorirata ja koko huipputärkeä, laaja Ahveniston alue. Ne kaikki täydentävät toisiaan.

Veronmaksajat eivät varmasti ymmärrä, jos heidän rahoillaan ostetaan räjähdysaineita ja tuhotaan se, mikä voisi tuottaa kaupungille mainetta ja kunniaa – ja myös rahaa. Purku- ja räjäytysrahoilla on todella parempaakin käyttöä.

Konsulit: valvokaa! Älkää repikö rakentamisen sijasta!