Mielipiteet

Mielipide: Suositaan pallomme tulevaisuutta vahvistavia asioita – meillä on vielä siihen varaa!

Kiitos Saila Karpiolalle alanurkka-kirjoituksesta (HäSa 31.12.). Teksti tiivisti ja antoi ainakin minulle selvyyttä tämän hetken metsien hakkuuasioista.

Opetin Tammelan metsäoppilaitoksessa 1980-luvun loppuvuosina – tosin vain kieliä, mutta tarttui siinä minuunkin se taistelu, jota jo silloin käytiin näistä hakkuista: minä maallikkona tietenkin ns. harvennushakkuiden kannalla ja muistan erään aamun, kun ajoin Tammelaan ja radiossa kuuntelin jostain päin Suomea ohjelmaa, jossa nuoret kytkivät itsensä koneisiin estääkseen hakkuiden aloittamisen.

Olin kovin tohkeissani, mutta visusti varoin asiantuntijoiden eteen menemistä omine kantoineni – luokkatilassa toki saatoimme hieman eri-ikäisten oppilaitteni kanssa teemaa käsitellä ja toivon voineeni jonkin ”siemenen” heidän mieliinsä heittää.

Tänä jouluna pukki toi miehelleni ja minulle ns. aineettomana lahjana Kokkolan seudulta palan kuusikkoa kasvavaa yli 80-vuotista metsää nimeltään Vaarinmetsä, jossa elävät mm. varpuspöllö, töyhtötiainen ja pyy.

Kyseessä noin 4,3 hehtaarin suuruinen alue yksityismetsää, joka on myyty Kokkolan eteläpuolella Luonnonperintösäätiölle. Siitä meille palan lahjoitti lapsenlapsemme partnereineen – eli toivoa siis on!

Suositaan pallomme tulevaisuutta vahvistavia asioita – meillä on vielä siihen varaa!

Päivän lehti

23.9.2020

Fingerpori

comic