fbpx
Mielipiteet

Mielipide: Suurien tunteiden Vanajanlinna – Vuosivuokra ei ole niin halpa kuin on annettu ymmärtää

Carl Wilhelm Rosenlewin metsästyslinnakseen rakennuttaman Vanajanlinnan päälinnan valmistumisvuosi on 1924. Linnan myöhempiä omistajia ovat olleet saksalainen asetehtailija Willy Daugs, jonka jälkeen se siirtyi saksalaisomistuksen vuoksi Neuvostoliitolle ja edelleen Yrjö Sirola -säätiölle sekä lopulta 1990-luvulla Hämeenlinnan kaupungille. Kuva: Pekka Rautiainen
Carl Wilhelm Rosenlewin metsästyslinnakseen rakennuttaman Vanajanlinnan päälinnan valmistumisvuosi on 1924. Linnan myöhempiä omistajia ovat olleet saksalainen asetehtailija Willy Daugs, jonka jälkeen se siirtyi saksalaisomistuksen vuoksi Neuvostoliitolle ja edelleen Yrjö Sirola -säätiölle sekä lopulta 1990-luvulla Hämeenlinnan kaupungille. Kuva: Pekka Rautiainen

Vanajanlinna on ehkäpä suurimpia tunteita herättäviä yrityksiä Hämeenlinnassa – puolesta ja vastaan.

Silloin, kun formulatähti tai joku muu julkisuuden henkilö viettää häitään linnassa, ollaan ylpeitä hetken ja sitten laskeudutaan jälleen kriittisiin äänenpainoihin.

On myös niin, että linnan yrittäjien hiljaisuus on osatekijä, jolloin asian tilan oikeaa laitaa ei voida tietää tai muistaa.

He eivät rohkene vastata syytöksiin ja keskittyvät vain yrityksen elinvoiman säilyttämiseen, etenkin nyt koronakriisin pyörteissä. Siksipä hivenen taustoitin aihetta kaupungin virkamiehiltä ja linnan yrittäjiltä, eli mikä on faktaa.

Viime päivien suuri uutinen on ollut Vanajanlinnan vuokra ja sen osittainen anteeksianto, noin 35–45 000 euroa.

Vuosivuokra 150 000 euroa tuntuu pieneltä ja antaa ymmärtää, että maksettu vuokra on soviteltu jo aikoinaan käsittämättömän alhaiseksi. Ja, juuri siksi, osa meistä kaupunkilaisista ei halua antaa lisää etua linnan yrittäjille.

Asia on kuitenkin todellisuudessa täysin päinvastainen, jos pohditaan vuokrausta yleisen vuokrauskäytännön mukaan.

Kokonaisuudessaan vuokra on hyvinkin ylärajoilla

Vanajanlinnan vuokra 150 000 euroa vuodessa on “kylmän tilan” vuokra, eli yritys maksaa sen päälle kiinteistön lämmityksen, huollon ja ylläpidon, jolloin summaan tulee lisätä noin 250 000 euroa vuodessa.

Näin normaalin vuokrausmenettelyn mukaisesti ajateltuna maksettu vuokra on noin 400 000 euroa vuodessa eli vuokratun kiinteistön 3,8 miljoonan liikevaihdosta 11 prosenttia eli yleisen liiketalouden oppien mukaan hyvinkin ylärajoilla.

Normaalistihan vuokraan sisältyy lämmitetty tila sekä kiinteistön huolto, mutta Vanajanlinnan tapauksessa näin ei ole. Voin siis väittää, että Vanajanlinnan vuokrasopimus on yrittäjilleen kohtuuraskas, mutta he ovat vastuunsa jo kaksi vuosikymmentä hoitaneet sovitusti.

Vanajanlinnan omistuksesta kirjoitetaan rankkoja mielipiteitä aika-ajoin.

Hankinnan historia on unohdettu tehokkaasti

Varsin tehokkaasti on unohdettu hankinnan historia, sekä erityisesti se, että Vanajanlinnan kehittämiseen ja vaadittavaan riskinottoon ei löytynyt aikanaan suuria toimijoita hotelli- ja ravintolasektorilta, vaikka kaupunki aktiivisesti näitä muutaman vuoden etsi.

Lopputulemana löytyivät yrittäjät, jotka laittoivat kaiken omaisuutensa vakuudeksi äärimmäisen suureen riskiin ja siinä onnistuivat, mikä tuntui täysin mahdottomalta vaihtoehdolta.

Kaupunki käytti etuosto-oikeuttaan ja avasi suljetun linnan

Myös linnan hankinta kaupungille on useimmilta täysin unohtunut eli episodi, jossa kaupungin johto oli tarkkaavainen ja sai etuosto-oikeudella Vanajanlinnan erittäin halvalla omistukseensa ja näin avasi täysin suljetun linnan kaikille kaupunkilaisille Sirola opiston jäljiltä, mistä nykyään varmasti voimme kaikki olla ylpeitä sen historian ja tunnettuuden myötä.

Myös matkailullisesti Vanajanlinna on nykyään erittäin tunnettu ja luo kaupungissa työ-paikkojakin 50 – 100 henkilöä riippuen sesongista.

Itse koen ylpeyttä Vanajanlinnasta, siinä missä Aulangosta, Ahveniston moottoriradasta, historiallisesta linnasta, Iittalan lasimäestä ja monesta muusta vetovoimatekijästä Hämeenlinnassa ja toivon, että koronan jälkeen kaupunkimme vetovoima ja matkailu lähtee jälleen uuteen kukoistukseen.

Tuki yrityksille koronakriisissä on uusi ongelma ja rasite

Kaupungin tuki yrityksille koronakriisissä on täysin uusi ongelma ja rasite, jonka eteen päättäjät on vääjäämättä asetettu.

Yrityksien tukeminen kriisiaikana laajemmin ei ole ollut kaupungin tehtävänä aiemmin ja siksi varmasti linjaukset pelisääntöineen ovat hivenen hukassa.

Varmasti kaupunkilaiset katsovat ”myötäsilmällä”, jos ja kun kaupunki tukee tässä tilanteessa vuokralaisiaan. Kaupungin johdolle voisi vain viestittää, että pelisäännöt tulee olla kaikille samat – isoille ja pienille yrityksille.

Pienen yrittäjän ahdinko ja suru on yhtä suuri kuin suurenkin yrityksen omistajan, jos liiketoiminta pysähtyy ja jokainen menetetty yrittäjä on kaupungin tappio – meidän jokaisen kaupunkilaisen tappio.

Menot