fbpx
Mielipiteet

Mielipide: Traumojen ylisukupolvisuus olisi tunnistettava – Sotalasten kohtalo oli usein karu

Suomalaisia sotalapsia lähdössä Ruotsiin Turun asemalla. Kuva: Neittamo
Suomalaisia sotalapsia lähdössä Ruotsiin Turun asemalla. Kuva: SA-kuva

Isänpäivä oli ja meni. Sydämessä läikähti kiitos niille isille, jotka henkensä uhalla taistelivat maallemme itsenäisyyden. Kiitos läikähti myös edesmenneelle isäpapalle. Hän kantoi sotaa mielessään ja vartalossaan, vaikka ei koskaan puhunut siitä minulle. Kuopustahan ei rasiteta perhetragedioilla ja näin jälkeenpäin mietin taakkaa, jota mies voi sisällään kantaa.

Isä-roolissaan minulle näyttäytyi “Anttilan keväthuumaus”. Isipappa oli huumorintajuinen ja runosieluinen ja kuten tuossa sota-aikana tehdyssä laulussa: “Häll’ on paljon huolia ja rahat on tiukalla” ja tästä huolimatta “kukkasista kietoo nyt mies seppeleen, sen hän panee harmaaseen, pörröiseen päähänsä…”.

Keskikaupungissa seppeleen korvasi äitini tärkkäämä nästyyki, jonka nurkkiin isä teki solmut ja lättäsi sen päähänsä. Työpöytänsä ääressä isä nauratti meitä tyttöjä, laulaen: “Jos sais sen nastahampaan takaisin, niin kiitoslaulu soisi ikenestä.”

Isäni lähti 9-vuotiaana sotalapseksi

Kuten 80 000 muuta lasta, niin myös isäni lähetettiin veljensä kanssa sotalapseksi. Hän oli noin 9-vuotias. Nuoremmat veljet saivat jäädä kotiin äidin sekä suvun luo.

Psykologian professori Anu-Katariina Pesonen työtovereineen tutki suomalaisia sotalapsia. Ryhmä totesi, että sotalapsien kokemukset huononsivat ihmisten elinaikaisia ansiotuloja ja vähensivät luokkanousua: ”Lapsuuden stressikokemus vaikuttaa koko elämään verrattuna niihin, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa emotionaalista stressiä”.

Tarkoitus hyvä, seuraukset vakavat

Lapsen erottamisen tarkoitushan oli hyvä, mutta seuraukset vakavat. Isäni kotiin jääneet veljet elivät lähes 20 vuotta. pidempään, terveinä ja menestyneinä, valitsemissaan afääreissä.

Psykologian akatemiaprofessori Katri Räikkönen tutkimusryhmineen perehtyi vuosina 1934–1944 syntyneiden helsinkiläisten sodan aikaisiin kokemuksiin.

Kohorttitutkimuksesta nousivat esiin lapset, jotka siirrettiin Ruotsiin tai Tanskaan talvi- tai jatkosodan aikana ja palautettiin myöhemmin Suomeen: ”Keskimäärin vaikutukset ovat olleet epäedullisia”, verrattaessa heitä lapsiin, jotka jäivät sota-ajaksi kotiin, vaikkakin niukkuuteen.

“Sotalapsuus heijastuu koko elämänkaareen”

Lähetetyillä sotalapsilla on ilmennyt enemmän päihderiippuvuuksia, mielenterveyden ongelmia, diabetesta, sydän- ja verisuonitauteja. Myös heidän sosioekonominen asemansa on jäänyt matalammaksi kuin muulla ikäluokalla ja heidän työuransa ovat lyhyempiä. Sairauseläkkeelle jääneitä on enemmän.

“Sotalapsuus heijastuu koko elämänkaareen ja sen yli…”

“Mikä voisi olla suurempi ja traumaattisempi kokemus kuin joutua eroon omasta äidistä ja isästä?”, tutkija Räikkönen kysyy (HS 18.8.2020).

Talvisodasta tuli ylisukupolvinen savotta, sillä sanoittamattomilla, käsittelemättömillä traumoilla on tapana periytyä.

Mitä traumaa huostaanotot toistavat?

Mietin, mitä traumaa toistavat tämän päivän valtavat lastensuojelun huostaanotot? Emme mitenkään voi rakentaa kaikkiin suomalaisperheisiin keskiluokkaista perhe-idylliä ja sotalapsuus todisti, ettei “muun maan” rikkaus korvaa köyhänkään perheen rakkautta.

Kirjahyllyissä on rippikuvia. Kuvissa Suomeen palanneet lapset seisovat äitinsä vieressä kovat kaulassa. Sodan näännyttämän äidin kasvoissa näkyvät nälkä, suru ja syyllisyys.

Pojilla on tehty ryhti, tiukat viivasuut ja silmät, jotka huutavat kysymyksiä, joita ei voinut sotaleskeksi jääneelle äidille esittää.

Onneksi tänään voimme ymmärtää, sillä saamme puhua: Kunnia Isille ja pojille.

Menot