fbpx
Mielipiteet

Mielipide: Virkapukuinen poliisi ei olekaan aina töissä – Tehdystä työstä pitää maksaa palkkaa – Poliisityön houkuttelevuus ei ainakaan lisäänny

Kuvituskuva. Kuva: Maria Halkilahti

Työtuomioistuin antoi 13.6.2022 ratkaisun asiassa, joka koski Hämeen poliisin Jouha-joukkueen (Jouha = joukkojen hallinta) matkustamista Lahdesta Helsinkiin vuonna 2019.

Työtuomioistuimen päätöksen mukaisesti matka-aika ei ole työaikaa. Päätös syntyi työnantajan eduksi äänin 4–2.

Aikaisemman tulkinnan ja vakiintuneen käytännön mukaan virkapukuisten, virkavarusteissa ja virka-autolla liikkuneiden poliisien matkustaminen on tulkittu työajaksi.

Työntekijöiden mielestä aikaa, jolloin poliisimies kantaa virkapukua, työnantajan suoja-, voimankäyttö- ja viestintävälineitä sekä on hälytysvalmiudessa työnantajan välittömästi käytettävissä, on pidettävä työsuorituksena. Työtuomioistuimen tuoreen ratkaisun mukaan näin ei kuitenkaan enää ole.

Ratkaisu johtaa ristiriitaisiin tilanteisiin

Käytännössä ratkaisu tarkoittaa sitä, että poliisit tulevat aamulla tunniksi töihin pukemaan ja huoltamaan tarvittavat varusteet ja pakkaamaan auton.

Sen jälkeen työaika katkeaa pariksi tunniksi ja alkaa taas poliisiauton päästyä kohteeseen. Tämä siitä huolimatta, että matkalla oleva päästä varpaisiin varustautunut partio on ilmoittautunut hätäkeskukseen ja on käytettävissä kiireellisiin tai välittömästi poliisin puuttumista vaativiin tehtäviin.

Virka-asuisetkin voivat olla vapaa-ajalla

Jos liikkumista edellä mainitulla tavalla tarkastelee kansalaisen silmin, niin tulee kuva valvontaa tekevästä poliisista ja puuttumista vaativan tilanteen tai avunpyynnön tullessa kohdalle kansalaiset olettavat poliisin ryhtyvän toimimaan virkavelvollisuuksiensa mukaisesti.

Näin ei kuitenkaan välttämättä enää ole, vaan kyseessä voi olla vapaa-ajalla oleva joukko virkapukuisia ja aseistautuneita poliiseja. Hankala asia on myös poliiseille, koska vapaa-aikana ei saa ilman erillistä lupaa kantaa virka-asetta.

Esimerkiksi Trump–Putin -kokouksen yhteydessä työnantaja kiitti poliiseja joustamisesta, kun iso joukko oli keskeyttänyt kesäloman turvallisen kokouksen varmistamiseksi.

Työnantaja ilmeisesti oletti, että poliisimiehet ovat komennuksista ja loman keskeytyksistä niin innoissaan, ettei kaikesta työhön käytetystä ajasta tarvitse jatkossa enää maksaa palkkaa.

Tehdystä työstä pitää maksaa palkkaa

Todellisuudessa uusi tulkinta työajasta on johtanut siihen, että useita erityistehtävissä olevia poliiseja on Hämeessä luopunut erikoisosaamisestaan, koska heidän mielestään tehdystä työstä pitäisi maksaa myös palkkaa.

Poliisikoulutuksen aloituspaikkoja on jäänyt paljon täyttämättä, koska kelvollisia hakijoita ei ole ollut riittävästi. Tällä ratkaisulla poliisityön houkuttelevuus ei tulevaisuudessa ainakaan lisäänny. Jaksamisensa äärirajoilla kipuileva konstaapeli olisi mielestäni palkkansa ansainnut.

 

Rami Lehtinen

pääluottamusmies

Hämeen poliisi

Menot