Mielipiteet

Mika Walkamo: Hämeenlinna häviää kartalta, jos jäämme tuleen makaamaan

Vanhanmallinen pysäköintikiekko auton tuulilasilla, ei kuitenkaan Hämeenlinnassa, vaan Forssassa. Kuva: Pessinen Seppo
Vanhanmallinen pysäköintikiekko auton tuulilasilla, ei kuitenkaan Hämeenlinnassa, vaan Forssassa. Kuva: Pessinen Seppo

Nyt jos koskaan tarvitsemme Hämeenlinnassa sellaista elinkeinopolitiikkaa, jonka suunta on kohti vetovoimaa ja kasvua. Rahanpuutteen taakse on helppo paeta, ja sen turvin voi olla tekemättä yhtään mitään ja odottaa hautapaikkaa kädet ristissä.

Tyly fakta kuitenkin on, että Hämeenlinna on velkaantuva kaupunki ja väestön ikärakenne painottuu ehtoopuolelle.

Hämeenlinnan pumppu ei saa sakata, joten tarvitsemme tänne lisää niin yrityksiä, asukkaita kuin matkailijoitakin. Tiedän, että kaupungin rahatilanne on tiukka. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö elinvoimahankkeita tulisi käynnistää mahdollisimman pian.

Asiakkaiden päästävä palveluiden äärelle

Kaupungin tehtävä on mahdollistaa yritystoiminta. Keskustan yritykset voivat paremmin, kun asiakkaat pääsevät palveluiden äärelle helposti.

Keskustan toriparkki haudattiin, mutta ongelma ei kuollut: maksuttomia parkkipaikkoja on keskustassa edelleen liian vähän. Tämä olisi helposti ratkaistavissa 2–4 tunnin parkkikiekkopaikoilla.

Myös asukaspysäköintiä on suunniteltava keskustassa uudelleen. Hämeenlinnalle äärimmäisen tärkeitä ovat myös pendelöijät, jotka ehdottomasti tarvitsevat maksuttomiakin parkkipaikkoja aseman seudulle, vaikka Hätilän puolelle ja Pikkujärventien tietämille.

Kaikki irti kotimaanmatkailusta

Matkailijat tuovat alueelle rahaa. Onneksi piristynyt kotimaan matkailu tuo pienen lohdun outoon vuoteen 2020.

Hämeessä on paljon pieniä matkailuyrityksiä pyörittämässä muun muassa maatilamatkailua ja mökkivuokrausta. Ojentaako kaupunki kättä näille yrittäjille riittävästi? Hyödyntääkö kaupunki paikallisia yrityksiä esimerkiksi kokouksissaan ja tyky-päivillä?

Kaupungin täytyy suunnata ostoja mahdollisimman paljon alueen yrityksiin. Kaikki, mikä voidaan ostaa omasta kaupungista, pitää ostaa omasta kaupungista. Jos hankinta valuu ties minne, pahimmillaan työttömyyskulut kasvavat ja kerättävät verorahat supistuvat.

Valtuustokauden tilinpäätös on huono

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto jättää tämän kauden jälkeen kaupungin huonommassa taloudellisessa kunnossa, kun sen neljä vuotta sitten sai.

Vuosiin mahtuu yllätyksiä, joista korona ei tietenkään ole pienin. Seuraavalla valtuustolla on edessään ikäviä päätöksiä ja tiukka budjetti.

Selvää silti on, että burana ei paranna koronaa, eikä vanhoilla lääkkeillä pärjää kaupunkikaan.

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic