Mielipiteet

Mika Walkamon mielipide: Hämeenlinna on vetovoimainen – Meillä väki saa asioita aikaan

Metallican James Hetfield Kantolan tapahtumapuiston lavalla viime heinäkuussa. Kuva: Pekka Rautiainen
Metallican James Hetfield Kantolan tapahtumapuiston lavalla viime heinäkuussa. Kuva: Pekka Rautiainen

Kulunut kesäkausi oli Hämeenlinnalle ja sen talousalueelle upea, etenkin monien menestyksekkäiden tapahtumien ansiosta.

Kevät alkoi ikimuistoisella HPK:n jääkiekon Suomen mestaruudella ja jatkui Metallican jättikonsertilla sekä lukuisilla muilla juhlilla ja tapahtumilla.

Keskiaikafestivaalitkin ylittivät edellisen kävijäennätyksensä melkein 4 000 kävijällä.

Tämä huipputapahtumien määrä ei olisi onnistunut ilman tuhansien ihmisten mittavaa henkilökohtaista tai taloudellista panostusta.

Me hämeenlinnalaiset olemme valmiita tekemään talkootyötä ja antamaan lahjoituksia. Ei ole niin pientä kortta, etteikö sen kantaminen kekoon olisi arvokasta.

Syytä olla ylpeä kotikaupungistamme

Tämä kesäinen menestys antaa meille aiheen olla ylpeitä omasta rakkaasta kaupungistamme.

On helppo nähdä niitä lukuisia positiivisia asioita ympärillämme, jotka mahdollistavat kaupunkimme vetovoiman.

Hämeenlinnan tapahtumat tuovat kaupunkiin uusia turisteja ja uutta rahaa alueen kaikille yrityksille, mikä mahdollistaa vastaavasti uudet työpaikat.

Lisäksi tapahtumat luovat Hämeenlinnalle hyvää valtakunnallista brändiä elinvoimaisena kaupunkina ja talousalueena – ja tietenkin elävöittävät meidän hämeenlinnalaisten arkea.

Matkailussa hyvä meno päällä

Kotimaan matkailussa on tällä hetkellä hyvä meno päällä. Kesäkausi on tuonut sekä meille että koko Hämeenlinnan alueen ravintoloille ja matkailuyrittäjille positiivisia lukuja viivan alle. Esimerkiksi elokuu oli meillä Vanajanlinnassa kaikkien aikojen ennätyskuukausi.

Kiitos teille kaikille, jotka teitte Hämeenlinnan kesäkaudesta ikimuistoisen ja menestyksekkäiden tapahtumien kavalkadin. Te kaikki, jotka olette toimineet järjestäjinä, vapaaehtoisina ja tukijoina eri tapahtumissa, ansaitsette todella kiitoksenne meiltä kaikilta hämeenlinnalaisilta.

Kiitos on tärkeä sana, ja sen kuuleminen julkisessa keskustelussa on aivan liian harvinaista. Yritetään jatkossa kertoa avoimesti arvostuksemme niille, jotka sen ansaitsevat, myös julkisesti.

Kiitos.