Mielipiteet

Myllykankaan ja Raution mielipide: P-tori on paras ratkaisu Hämeenlinnan keskustalle

Hämeenlinnan kauppatori ympäristöineen viime vuoden maaliskuussa. Kuva: Riku Hasari
Hämeenlinnan kauppatori ympäristöineen viime vuoden maaliskuussa. Kuva: Riku Hasari

Hämeenlinnaa on historiallisesti kehitetty rohkeasti uudistaen. Hämeen Härkätien ja Vanajaveden reitin yhtymäkohtaan syntynyt kaupunki ja sen keskusta on muuttunut, vaihtanut paikkaa, kehittynyt ja kasvanut aina.

Linna, Raatihuone, Verkatehdas, Goodman ovat kaikki aikansa esimerkkejä kaupungin uudistamisesta.

Keskustavisio 2035 on tehty yhdessä. Tähän työhön on osallistettu hämeenlinnalaisia enemmän kuin mihinkään muuhun työhön. Yli 500 ihmistä, sähköiset ja Raatihuoneella tapahtuneet työpajat antoivat selkeän viestin ihmisten halusta edistää kaupunkia.

Yhteistä suuntaa viedään eteenpäin

Keskustavisio on keskustan strateginen suunnitelma, joka luo yhteisen suunnan kehittämistyölle ja näkymän keskustan tulevaisuudesta. On selvää, että tätä yhteistä suuntaa ja yhteisiä tavoitteita viedään rohkeasti eteenpäin.

Kuntalaiskyselyssä viikolla 8 kaikki yli 16-vuotiaat hämeenlinnalaiset pääsevät kertomaan mielipiteensä – lukekaa selvitykset ja ottakaa kantaa miten torin ympäristö kehittyy kaksikymmentäluvulla.

Keskustan pysäköintiratkaisua on viety eteenpäin vuosien ajan, pala palalta.

Keskitetty pysäköinti mahdollistaa tavoitteet

Saatujen selvitysten perusteella palataan aina samaan vaihtoehtoon: keskitetty pysäköintiratkaisu torin alle rakennettuna mahdollistaa parhaiten ne yhdessä valtuustossa päätetyt tavoitteet.

Monia muita vaihtoehtoja on jo selvitetty, useaan kertaan. Ja aina vastaukseksi tulee P-tori.

Kaavoitus käynnistyi jo 2016 marraskuussa valtuuston päätöksellä. Sitä jatketaan eteenpäin, huolellisen valmistelun ja monipuolisen asiantuntijaselvitysten pohjalta: kiitos siis ammattilaisille hyvästä työstä.

Toimii kuin dominoefekti

Nyt tehtävä päätös toriparkin, tai P-torin, kaavoituksen jatkamisesta ja rakentamisesta selkeyttää tilanteen ja käynnistää dominoefektin tavoin torin ympäristön uudistumisen.

Olipa sitten kyse esteettömistä kävelyreiteistä, turvallisista pyöräteistä, viihtyisimmästä ja vihreämmästä keskustasta sekä keskustakodeista ja ihmisten tarvitsemista palveluista.

Kyse ei ole joko–tai -päätöksestä, vaan meidän on siirryttävä sekä–että -ajatteluun.

Kaupunkirakenteen kehittäminen tuo lisää mahdollisuuksia varmistaa peruspalvelut, edistää kestävää kasvua ja saada ennen kiinnostavia asumista keskustamme alueelle.

Yksityinen rahoitus varmistuu, kun kaavoitus jatkuu

Valtuuston vaatima yksityisen rahoituksen osuus varmistuu, kun keskustan korttelien kaavoitus jatkuu eteenpäin, ja sen jälkeen varsinainen rakentaminen voi alkaa. Pysäköinnin maksavat käyttäjät yhdessä, ja kaupungin rooli on mahdollistaa se.

Valtuutettu Juhani Lehdon (HäSa 7.2.) kanssa olemme samaa mieltä siitä, että nyt on aika tehdä päätös. Päättämättömyys on isompi ongelma kuin päättäminen.

Yksiselitteinen johtopäätös: P-tori on paras

Kaiken valmistelun pohjalta tehty johtopäätös on yksiselitteisesti sellainen, että P-tori on paras ratkaisu. Hämeenlinnan keskustan kehittämiseen, yhteistyössä asukkaiden ja kiinteistönomistajien, yrittäjien ja sijoittajien kanssa.

P-tori on osa normaalia kaupunkikehittämistä, osa liikennejärjestelyä. Me haluamme olla sytyttämässä valoja kaupunkiimme, emme sammuttamassa niitä.

 

Lue myös:

Huhtikuussa päätetään rakennetaanko toriparkki – Päätös voi silti olla ehdollinen (4.2.2020)

Jankkaaminen toriparkista on kestänyt jo 160 vuotta (1.9.2019)

Päivän lehti

25.2.2020