Mielipiteet

Onko perussuomalaisten eriävistä mielipiteistä ollut hyötyä?

Lulu Ranne (ps.) on jättänyt eriäviä mielipiteitä Hämeenlinnan kaupunginhallituksen päätöksiin. Kuva: Sara Aaltio
Lulu Ranne (ps.) on jättänyt eriäviä mielipiteitä Hämeenlinnan kaupunginhallituksen päätöksiin. Kuva: Sara Aaltio

Viime perjantaina (HäSa 26.6.) perussuomalaiset valtuutetut olivat yhteisesti allekirjoittaneet artikkelin, jonka todellinen tarkoituksenmukaisuus ei minulle auennut.

Ilmeisestikin se oli Lulu Ranteen vastine Antti Leinikan aikaisempaan kirjoitukseen. Ihmettelen todella, jos kaikki allekirjoittaneet olivat vilpittömästi kirjoituksen takana. ´

Oli jo jonkinlaisia enteitä, että ilmapiiri ja työskentely valtuustossa paranisi, kun yksi valtuutettu muutti toiselle paikkakunnalle. Jotenkin näistä Ranteen kirjoituksista paistaa läpi se, että artikkelien takapiruna toimii Kari Ilkkala, kirjoitusten tyyli on sen mukainen.

 

Kirjoituksessa viitattiin myös siihen, että vaikka hallinto-oikeus on omissa päätöksissään vapauttanut johtohenkilöt sinne tehdyistä valituksista, niin raastuvanoikeudessa näitä asioita ei ole käsitelty.

Varmasti olisi käsitelty, jos aihetta olisi ollut. Jos on ollut epäilyksiä, niin ainahan olisi voinut antaa tutkintapyynnön poliisille, onhan näitä aikaisemminkin tehty.

Korjauksena oli myös Leinikan arviointiin eriävistä mielipiteistä, niitä olikin enemmän kuin hän muisti. Voisiko Ranne tai joku muu perussuomalainen vastata, mitä hyötyä näistä eriävistä mielipiteistä todellisuudessa on ollut.

Sama oli se luettelo niistä omasta mielestään todella hyvistä esityksistä, mitkä eivät ole toteutuneet, koska kokoomus ja demarit ovat ne torpanneet.

 

Tarkoitukseni oli jo aikaisemmin kommentoida Ranteen kirjoitusta (22.6.), missä hän arvosteli Suomen hallituksen toimia koronaviruksen hoitamisessa. En ota mitään kantaa hallituksen lisäbudjetteihin, olivatko ne oikein mitoitettu ja jaettu.

Asiahan on kuitenkin niin, jos Suomi olisi hoitanut pandemian samalla lailla kuin Ruotsi, niin olisimme tosi pulassa. Sama on kuin perjantainkin artikkelissa, jos poliittinen ilmapiiri tulee olemaan tällainen kuin kirjoitus viittaa, niin ei hyvältä näytä tuleva syksy.

Ranne vaati, että hallituksen tulee erota, että valtakunnan talous saadaan kuntoon. Mikähän porukka tämän tulisi tekemään ja olisiko Ranne siinä valtionvarainministerinä.

 

Päivän lehti

28.11.2020

Fingerpori

comic