Mielipiteet

Politiikassa päätetään erilaisten näkemysten pohjalta: "Se joka kirjoittaa isoimmilla kirjaimilla, ei ole aina oikeassa"

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston on päätettävä, miten kaupungin tilit tasataan. Kuva: Riku Hasari
Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokous. Arkistokuva: Riku Hasari

Keskustelua päätöksentekokulttuurista tarvitaan, jotta pystymme rakentamaan näissä olosuhteissa ja näillä resursseilla parasta mahdollista tulevaisuutta Hämeenlinnassa (HäSa 12.6. ja 26.6.).

Samaa tai eri mieltä oleminen ei ole itsetarkoitus, vaan liittyy aina tehtävään ja rooliin. Kunnan tehtävät ovat tiivistetysti hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen sekä palvelujen järjestäminen.

Tämän tehtävän keskiössä ovat asukkaat. Luottamushenkilön tulee kuntalain mukaan edistää kunnan ja sen asukkaiden etua sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti.

 

Onneksi meillä Suomessa yksittäinen päättäjä tai edes puolueryhmä ei voi reaalimaailmassa nimetä poliittisia saavutuksia yksinoikeudella tai asetella kruunua vain omaan päähänsä. Demokraattisessa systeemissä päätöksenteko perustuu edustukselliseen erilaisuuden yhdistämiseen.

Vaikuttavuuden, päätösten seurausten sekä järjestelmän päätöksentekokykyisenä pysymisen kannalta neuvottelujen käyminen, omien näkökulmien rakentava esiin nostaminen sekä vastaantulot saattavat toimia paremmin kuin yksintietävä ehdottomuus ennen ja jälkeenpäin.

Tämä ei estä arvokeskustelua tai vastakkaisten näkemysten olemassaoloa.

 

Politiikka on sitä, että tehdään parhaita mahdollisia päätöksiä erilaisten näkemysten ja intressien pohjalta. Se, joka kirjoittaa isoimmilla kirjaimilla, ei välttämättä ole aina oikeassa.

Tärkeää ja innostavaa sen sijaan on kuulla niiden asukkaiden näkemyksiä, joiden arkielämään paikallispolittiinen keskustelu ei yllä, joita se ei voisi vähempää kiinnostaa tai jotka näkevät sen läpi. Tämä joukko edustanee enemmistöä hämeenlinnalaisistakin.

Nämä ”omaa kuplaa” avaavat keskustelut laittavat ainakin omalla kohdallani luottamushenkilön roolia ja tehtävää säännöllisesti realiteetteihin.

Ei ole olemassa yhtenäistä hämeenlinnalaisten joukkoa, jota edustaisimme kukaan päättäjinä. Tietämisen ja totuuksien sijaan taidamme tarvita enemmän kysymistä ja kuulemista tehdäksemme niitä päätöksiä, joista kuitenkin yhdessä kannamme vastuuta epävarman tulevaisuuden edessä.

Päivän lehti

14.8.2020