Mielipiteet

Sari Rautio vastaa Juho Nummenmaalle: Terveydenhuollon kehitystyö jatkuu

Mainiemen vastaanotoille ohjaava opaste viime vuoden syyskuussa. Kuva: Riku Hasari
Mainiemen vastaanotoille ohjaava opaste viime vuoden syyskuussa. Kuva: Riku Hasari

Juho Nummenmaa nostaa esille perusterveydenhuollon keskeisimmän ongelman (HäSa 27.5.). Terveysasemien hoitoon on lähes koko Suomessa pitkät jonot ja jonojen pituus vaihtelee terveysasemittain. Näin on myös Hämeenlinnassa.

Tämä oli keskeinen peruste edellisen hallituksen mallille, jossa osa perusterveydenhuollon palveluista oli suunniteltu perustuvan kansalaisen valintaan. Samalla palvelut olisi avattu markkinoille.

Vapaan valinnan mallin toimivuudesta haluttiin lisää tietoa, ja siksi Hämeenlinna lähti ennakkoluulottomasti ensimmäisten joukossa kokeilemaan mallia palvelusetelikokeilussa.

On hienoa, että yksityiset toimijat lähtivät kokeiluun mukaan, kiitos siitä.

 

Lammin alueella valintoja on tehty ahkerasti ja Juho Nummenmaan Mainiemen vastaanotot on omalta osaltaan tuonut sujuvuutta ja saatavuutta perusterveydenhuollon palveluihin Lammin alueella kokeilun aikana.

Hoitoon on päässyt, kun tarvetta on ollut. Virhe tehtiin siinä, että koko perusterveydenhuoltoamme ei tarkasteltu kokeilun aikana, vaan tämä hanke jäi irralliseksi kokeiluksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön lopetti kokeilujen rahoittamisen.

 

Hämeenlinnassa tutkittiin, olisiko valinnanvapauden jatkaminen ollut mahdollista koko Hämeenlinnassa, nykyisillä kokeilualueilla tai Lammin alueella. Johtopäätöksenä todettiin, että kokeilun jatkaminen rajatullakin alueella siten, että turvataan asiakkaiden valinnan mahdollisuus, synnyttää merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia.

Lisäksi todettiin, että yhdenvertaisuuden näkökulmasta kokeilun rajaaminen on haasteellista.

Kapitaatiomalli mahdollistaa pitkäjänteisen hoitosuhteen, toisin kuin suoriteperustainen palveluseteli, joten sitä ei myöskään nähty vaihtoehdoksi.

Kokeilun jatkaminen vaatisi merkittäviä lisäresursseja, joita ei ole näköpiirissä, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi tällä aikataululla nähtiin tämän kokeilun alasajo.

 

Kokeilu loppuu, mutta perusterveydenhuollon kehittäminen ei. On harmillista, että kokeilusta ei löydetty toteuttamiskelpoisia jatkopolkuja.

Tunnistamme saatavuuteen liittyvät ongelmat. Ratkaisuja on välittömästi etsittävä perusterveydenhuollon saatavuuden parantamiseksi.

Jatkamme kehitystyötä mieluusti kokeneiden toimijoiden kanssa, kun etsitään toimivia tuottamismuotoja kansalaisten peruspalveluille.

Samalla kuitenkin nopeita, hätiköityjä ratkaisuja pitää välttää ja edetä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Jollakin tavalla epätasa-arvoisuus eri terveysasemien asukkaiden kesken pitää saada ratkaistuksi. Onko se sitten se Tuusulan malli vai mikä, asia pitää selvittää huolella.

Kuntaliiton hallituksen 1. varapuheenjohtaja

Hämeen maakuntahallituksen 1. varapuheenjohtaja