Mielipiteet

Suomen kunnianhimo ilmastopolitiikassa on rahantuhlausta

Ilmastonmuutoksella on monenlaisia seurauksia. Kesäkuussa Intia kärsi mittavasta vesipulasta. Koko maassa oli yli 600 miljoonaa ihmistä vedenpuutteessa. Kuva: PIYAL ADHIKARY
Ilmastonmuutoksella on monenlaisia seurauksia. Kesäkuussa Intia kärsi mittavasta vesipulasta. Koko maassa oli yli 600 miljoonaa ihmistä vedenpuutteessa. Kuva: PIYAL ADHIKARY

Suomalaiset eivät saa mitään vastinetta ilmastonmuutoksen vastustamiseen käyttämälleen rahalle eikä toimillamme ole suuressa kuvassa mitään merkitystä.

Suomi ei edes ole syypää ilmastonmuutokseen. Mahtavana pitämämme EU:kin on nykyään sivustakatsoja. Kiina, Intia ja nopeasti lisääntyvä Afrikan väestö määräävät ilmastonmuutoksen suunnan ja vain ne voivat sen pysäyttää. Ne toimivat omilla ehdoillaan eikä Suomen esimerkillä ole mitään vaikutusta.

Suomelle ilmaston lämpeneminen ei ole paha asia. Saamme Keski-Euroopan nykyisen ilmaston. Merenpinta nousee vähemmän kuin muualla johtuen edelleen jatkuvasta jääkauden jälkeisestä maannousemasta.

Maanviljely ja metsätalous kannattaa Suomessa nykyistä paremmin. Turismista tulee uusi vaurauden lähde sillä kesät ovat meillä siedettävät. Kaivosteollisuutemme tuotteita tarvitaan maailmanlaajuisesti akkuteollisuuden tarpeisiin.

Sään ääri-ilmiöt kuten myrskyt ja rankkasateet tosin lisääntyvät. Suomessa ei ole mitään syytä panikoida.

Tekniikan ja tieteen nopea kehitys on nostanut maailman feodaalisesta luontaistaloudesta nykyiseen vaurauteen. Samalla se on aiheuttanut ilmastonmuutoksen ja mahdollistanut kehitysmaissa nopean väestönkasvun.

Onneksi tiede pystyy myös ratkaisemaan aiheuttamansa ongelmat. Maapallo on aurinkokunnassa ilmastonmuutoksesta huolimatta paras paikka elämälle. On turha suunnitella siirtokuntia kuuhun tai Marsiin kuten jotkut vauhkoontuneet ehdottavat.

Suomen ilmastopaneeli on kadottanut suhteellisuustajunsa. Jyri Seppälä vaati, että puunjalostusteollisuuttamme ei saa laajentaa hiilinielujen pienenemisen takia.

Samat tuotteet tehdään joka tapauksessa muualla jopa suuremmin päästöin ja elintasomme laskee. Elinkeinoelämän johtajat tietävät miten tuotantoa tulee kehittää ilmastoystävällisesti ja Suomen parhaaksi. Ilmastopaneelin tai vihreiden idealistien neuvoja ei asiassa tarvita.

Pääministeri pelottelee massamaahanmuutolla. Työperustainen maahanmuutto on aina tervetullutta. Muu maahanmuutto on helppo pitää aisoissa. Huonoimmassa asemassa olevat eivät edes pysty lähtemään maistaan pakolaisiksi.

Pakolaisiksi lähtevät parempiosaiset ja varsinkin nuoret miehet. Jos tilanne ryöstäytyy käsistä Euroopan maat kiristävät lainsäädäntöään. Ääritilanteiden varalle meillä on puolustusvoimat, jota voi käyttää, kuten käytettiin viime vuosisadalla. Onneksi Venäjä toimii rationaalisesti ja Eurooppa tiukentaa lainsäädäntöään.

Taloutemme pitäminen vahvana on paras turva ja vain siten pystymme myös antamaan kehitysapua.

Suomi vaurastui Kekkosen aikaan kun sodan jälkeen kehitimme perusteollisuutta voimakkaasti. Maailmassa institutionaalisilla sijoittajilla on lähes rajattomasti rahaa. He ostavat jatkuvasti kansallisomaisuuttamme ja hetkellisesti jotkut rikastuvat mutta pitkän päälle muutumme omassa maassamme ”vuokralaisiksi ja torppareiksi” ilman päätösvaltaa.

Emme myöskään varsinaisesti vaurastu pesemällä toistemme pyykkiä tai käräjöimällä keskenämme, vaikka se kansantuotetta nostaakin. Vaurastumme vain sillä, mitä tuotteita ja palveluja pystymme viemään ulkomaille.

Hallituksen ensisijainen tehtävä on ajatella suomalaisten etua ja toimeentuloa epävarmassa maailmassa.

Turha idealismi on haitallista ja suorastaan typerää eikä varojamme tule tuhlata täysin hyödyttömään ”kunnianhimoiseen” ilmastopolitiikkaan vaan vähät varamme tulee käyttää talouselämämme edellytysten ja infrastruktuurimme parantamiseen.