Mielipiteet

Teppo Turjan (ps.) mielipide: Uuteen valtuustokauteen puhtaalta pöydältä – Savuja on puhallettu vastustajan silmiin

Hämeenlinnan työnsä kaupunginjohtajavalintaan päättävä nykyinen valtuusto laulamassa ilmeisen yksituumaisena joululauluja joulukuussa vuonna 2019. Kuva: Riku Hasari
Hämeenlinnan työnsä kaupunginjohtajavalintaan päättävä nykyinen valtuusto laulamassa ilmeisen yksituumaisena joululauluja joulukuussa vuonna 2019. Kuva: Riku Hasari

Kuntapolitiikan väitetään poikkeavan valtakunnallisesta politiikasta siinä, että eduskunnasta tuttua vastakkainasettelua opposition ja hallituspuolueiden välillä ei olisi. Tämä nähdään otolliseksi lähtökohdaksi erilaisten näkemysten yhteensovittamisessa.

Valitettavasti tilanne Hämeenlinnassa ei ole ollut ainakaan päättyvän valtuustokauden aikana näin rakentava. Yhteen hiileen on kylläkin puhallettu, mutta välillä nuotion vastakkaisilta puolilta, savut vastustajan silmiin.

Hämeenlinnalle tulee alkavalla valtuustokaudella ratkaistavaksi monia kiperiä ongelmia. Tulot on saatava riittämään lakisääteisten peruspalvelujen hoitamiseen siten, että kaupungin eri osissa asuvat eivät joudu kohtuuttomasti matkustamaan päästäkseen kouluun, päiväkotiin eivätkä terveys- tai hoivapalveluihin.

Tämä ei tule olemaan helppoa. Kyse on haasteesta, jonka ratkaisemisessa ei enää voida jäädä odottelemaan, josko kaupungin vetovoima alkaisi vuosien panostusten seurauksena lopulta tuottaa kasvua verotuloihin ja valtionosuuksiin.

Niin sanotuista elinvoimahankkeista huolimatta kaupungin veropohjaa ei ole onnistuttu kasvattamaan. Sen sijaan on korotettu veroastetta ja jouduttu elämään laina- ja lahjarahalla.

Ei ole vastuullista laskea tuloksen kasvun varaan

Jos tulorahoitukseen saadaan kasvua, hyvä tietysti niin, mutta ei ole vastuullista laskea sen varaan. Tämä on asia, josta on vallinnut periaatteellinen erimielisyys valtuustoryhmien kesken. Tällä päättyvällä ja edelliselläkin valtuustokaudella olemme vaatineet kaupungin kulurakenteen tarkkaa läpikäymistä säästökohteiden löytämiseksi.

Nyt lopultakin siihen on taivuttava. Se on mahdollista käynnistyvässä yhteistyössä. Jos sitten jostakin ilmaantuu yllättävä kasvubuusti, sen tarjoama ylijäämäinen tilikausi otetaan riemulla vastaan.

Valmiita odotuksia tulevalle valtuustolle

Hämeenlinnan yliajalla toimiva kaupunginvaltuusto on kasaamassa kesäkuussa valittavalle seuraajalleen perinnöksi valmiita odotuksia.

Tulevaan strategiatyöhön tarjotaan pohjaksi vanhoja visioita ja päämääriä, vaikka toimintaympäristö on melkein kaikilla mittareilla aivan toisenlainen kuin lopettavan valtuuston aloittaessa toimintaansa. Pahinta on, jos talouden katastrofaalinen tila sivuutetaan edelleen melkeinpä merkityksettömänä tekijänä eikä palvelutasoon liittyvän haaveilun taso poikkea havaittavasti kultaisesta nousukaudesta.

Tuotantoa on siirrettäväksi omaksi työksi

Ei riitä, että vaatimus talouden tasapainottamisesta mainitaan tulevassa strategiassa, jos siihen tähtääviä velvoittavia vaatimuksia ei uloteta kaikille toimialoille sekä konsernipalveluihin. Ulkoisten palvelujen ostot muodostavat puolet kaupungin kokonaismenoista. Muita kuin sote-palveluja ostetaan useilla kymmenillä miljoonilla euroilla.

Tuotantoa on siirrettäväksi omaksi työksi. Myös strategia- ja kehittämisyksikön kuluista on löysät kyettävä siivoamaan.

Menojen sopeuttamisessa tuloihin on lopulta kyse muutamasta prosentista. On tuhoisaa suhtautua toimintakatteen kasvuun luonnonlakina.

Toivottavasti uuteen valtuustokauteen voidaan lähteä puhtaalta pöydältä. Voi olla naiivia, mutta rohkenen silti toivoa enemmän valmiutta poliittisten ryhmien väliseen kuuntelemiseen ja vähemmän ylivallan mahdollistamaa jyräämistä.

perussuomalaisten paikallisyhdistyksen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja sekä kuntavaaliehdokas

Hämeenlinna

Lue myös: Perussuomalaiset ovat ryntäämässä joukolla Hämeenlinnan valtuustoon (24.5.2021)

Perinne ja muutosvoimat vaaleissa vastakkain (pääkirjoitus, 26.5.2021)

Menot