Mielipiteet

Mielipide: Tuhoisia tulvia ja metsäpaloja on ollut ennenkin

Ahr-joen tulvan tuhoja raivattiin tällä viikolla Rechin kylässä Saksassa. Läntistä Eurooppaa koetelleissa suurtulvissa on kuollut noin pari sataa ihmistä. Kuva: epa09356632
Ahr-joen tulvan tuhoja raivattiin tällä viikolla Rechin kylässä Saksassa. Läntistä Eurooppaa koetelleissa suurtulvissa on kuollut noin pari sataa ihmistä. Kuva: EPA

Alanurkkakirjoituksessa Viekö tulva vielä meidätkin? (HäSa 19.7.) kerrottiin sään ääri-ilmiöistä ja miten ne ovat viime aikoina lisääntyneet ilmastonmuutoksen johdosta.

Nykyään kaikki sään ääri-ilmiöt tavalla tai toisella linkitetään ilmastonmuutokseen. Esimerkkeinä ilmastonmuutoksesta kirjoituksessa mainittiin Keski-Euroopan viime viikon tuhotulvat, joissa ilmeisesti menehtyi noin 200 henkeä, ja viime vuoden suuret metsäpalot Australiassa.

Tulvia Espanjassa ja Pohjanmerellä

Ylioppilasvuotenani 1962 Espanjassa Barcelonan pohjoispuolella oli syyskuussa jopa pahempi tuhotulva kuin Saksassa nyt.

Kataloniassa satoi lyhyessä ajassa yli 200 mm ja paikallinen joki tulvi Rubin alueella surmaten yli 800 henkeä. Taloja tuhoutui jopa enemmän kuin nyt Saksassa.

Koska silloin ei ollut internetiä eikä ilmastonmuutosta, tulvaa ei Suomessa edes suuremmin noteerattu.

Vähän Katalonian tulvaa aikaisemmin saman vuoden helmikuussa Pohjanmeri tulvi Hampuriin. Tuulen nopeus oli jopa 200 km/t.

Merivesi nousi yli kolme metriä surmaten pelkästään Hampurin alueella 315 ihmistä ja muualla vielä lisää. Hampurin kadut olivat kuin tsunamin jäljiltä. Tämäkään ei Suomessa noussut suureksi uutiseksi eikä asiaa yhdistetty ilmastonmuutokseen.

Vuoden 1953 suuri tulva sen sijaan huomioitiin Suomenkin lehdistössä voimakkaasti. Tulva aiheutti yli 2550 ihmisen menehtymisen Hollannissa, Englannissa, Belgiassa ja Skotlannissa.

Tätäkään tulvaa ei yhdistetty ilmastonmuutokseen eikä sillä kouluissa peloteltu koululaisia. Tutkin silloin hyvin tarkoin ja kauhuissani lehdissä olleita kuvia tulvan tuhoista.

Metsäpaloja Australiassa

Australiassa, kuten USA:ssa, on aina ollut metsäpaloja, usein jopa enemmän ja pahempia kuin nyt.

Australiassa paloi talvella 1974–75 (eli Australiassa kesällä) maastoa 1,17 miljoonaa neliökilometriä. Tämä vastaa noin 3,5 kertaa Suomen kokoista aluetta tai Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteistä pinta-alaa.

Asiaa ei Suomessa silloin suuremmin noteerattu, vaikka nykymittapuun mukaan kyseessä oli käsittämättömän suuri maastopalo. Vertailun vuoksi vuodenvaihteessa 2019–20 Australiassa paloi ”vain” 186 000 neliökilometriä eli vähän yli puolet Suomen kokoisesta alueesta.

Australian palot vuodenvaihteessa 1974–75 olisi tänään yhdistetty ilmastonmuutokseen ja niiden vuoksi suomalaisilta olisi vaadittu paljon uusia ilmastotekoja.

”On aina ollut”

Ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa kaikkien tulee ymmärtää että myrskyjä, tulvia ja metsäpaloja on aina ollut, ja että suomalaisten mahdollisuus vaikuttaa maailman menoon on häviävän pieni. Siksi suomalaisten kannattaa ilmastoasioissakin toimia maltillisesti, jotta emme tee itsellemme suurempaa haittaa kuin hyötyä.

Oheiset esimerkit osoittavat, että nuoret eivät usein tiedä mitä maailmassa on aikaisemmin tapahtunut. Monasti he kuvittelevat, että nykyiset luonnonkatastrofit ovat ainutlaatuista ja johtuvat vain ilmastonmuutoksesta.

Menot