Julkaistu: 14.01.2018 04:00

Villejä visioita ja todellisia tuulentupia

  • Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on pitänyt vahvasti kaupungistumisen, metropolialueen kehittämisen ja parempien raideyhteyksien puolta. Kuva: Kati Laukkanen
    Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on pitänyt vahvasti kaupungistumisen, metropolialueen kehittämisen ja parempien raideyhteyksien puolta. Kuva: Kati Laukkanen

Suomi on selvästi irti taloustaantumasta. Näin voi huoletta päätellä paitsi ylös kohoavista pankkiirien käppyröistä myös siitä, millaisella innolla Suomen kasvukäytävän tulevaisuutta nyt innovoidaan.

Erilaisissa selvityksissä visiot ovat villejä ja unelmat lennokkaita. Tämä voi olla hyväkin asia, mutta jonkinlaisen realismin reunaehdot olisi hyvä pitää vauhdissa mukana.

Helsingin ja Tampereen pormestarit sekä Finnairin ja VR:n johto vaativat, että Helsinki-Vantaan lentokentälle on rakennettava nopea lentorata. Matka-aika Tampereelta olisi tällöin noin 55 minuuttia – eli suurin piirtein sama kuin nyt Hämeenlinnasta.

Hyvä näin, eikä vähiten siksi, että ratkaisu vaatisi kolmannen raideparin pääradalle. Siitä olisi selvä hyöty myös Tampereen ja Helsingin välillä asuville. Luotijuna lentokentälle kelpaisi helsinkiläisillekin, vaikka ajallisesti siitä ei hyötyä olisikaan.

Sen sijaan parin tunnin turhanpäiväinen odottelu itse kentällä olisi asia, johon vaikuttamalla kaikki voittaisivat. Helsinki-Vantaa tunnetaan toimivana kenttänä maailmanlaajuisesti, ja se on saanut useita tunnustuksia, mutta lentomatkailuun usein liittyvä kiire odottamaan -mentaliteetti ei ainakaan paranna matkustajien kokemusta.

Toisaalta, Finnair ja lentokenttä pärjäävät tarjoamalla huonompaakin matkustajakokemusta, sillä muita nopeita keinoja ei ulkomaille ole. Ainakaan toistaiseksi.

Peliyhtiö Roviossa aiemmin vaikuttanut Peter Vesterbacka on hakenut Kiinasta rahoitusta Helsingin ja Tallinnan väliselle tunnelille. Pääkaupungeista muodostuisi yhteinen metropolialue, mikä mahdollistaisi kasvun. Vesterbackan ja kumppaneiden ajatus on, että juna kulkisi jo jouluaattona 2024.

Ajatus on kieltämättä kutkuttava. Varsinaiselle toteutukselle esteitä on kuitenkin miljoona, ei vähiten hinta ja aikataulu: 15 miljardia euroa ja seitsemän vuotta.

Projektia voi verrata vaikka Länsimetroon tai Olkiluodon ydinvoimalaan.

OL3 on nyt yhdeksän vuotta rakennusaikatauluistaan myöhässä, ja kulut ovat paisuneet kolminkertaisiksi noin 8-9 miljardiin euroon.

Romutukseen heinäkuussa vuonna 2009 menossa olleita autoja Karanojan jätteenkäsittelyalueella Hämeenlinnassa. Kuva: JASU

Autokannan uudistamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi vuoden alusta jatkunut romutuskampanja on päättymässä viimeistään elokuun lopussa.Heinäkuun lopulla valtion kampanjaan varaamista kahdeksasta miljoonasta eurosta oli käytetty noin 80 prosenttia (Yle 7.8.).On vain yksi mutta: romutuspalkkion saa v