Julkaistu: 09.03.2018 04:00

Muuttokärryjen kolke pitää saada kiihtymään

  • Maakuntien välinen muutto on Kanta-Hämeessä ikävästi kallistunut pakkasen puolelle. Kuva: JUSSI LEINONEN
    Maakuntien välinen muutto on Kanta-Hämeessä ikävästi kallistunut pakkasen puolelle. Kuva: JUSSI LEINONEN

Suomen väestö kasvoi viime vuonna nihkeästi vain pikkukaupungin verran – 13 000 hengellä.

Huolestuttava kehityssuunta on, että syntyvyys jatkoi laskuaan. Lisäksi syntyneitä oli selvästi vähemmän kuin kuolleita. Väestönlisäyksen tuotti muuttovoitto ulkomailta.

Tilastokeskuksen mukaan muutot kunnasta toiseen vilkastuivat hieman viime vuonna.

Nuorempi polvi muuttaa opiskelun ja työpaikkojen perässä. Vanhempi polvi vaihtaa maisemaa lähemmäs lastensa perheitä, palveluja tai luonnon rauhaa.

Kuntien välinen ja kansainvälinen nettomuutto lihotti etenkin Uuttamaata.

Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi ylsivät juuri muuttoliikkeen ansiosta kokonaismuutossa plussalle parillatuhannella hengellä. Muut maakunnat lähinnä menettivät väestöään.

Pinta-alalla laskien lähes 80 prosenttia Suomesta on väestökatoaluetta.

Kanta-Hämeen maakunnassa nettomuutto tuotti viime vuonna 655 henkeä tappiota. Kuolleitakin oli noin 350 enemmän kuin syntyneitä. Kokonaismuutos oli noin tuhat henkeä pakkasella.

Kun syntyvyyteen ei voi juuri vaikuttaa, maakunnan pitää tavoitella muuttovoittoa. Uudet asukkaat ja työpaikat tietävät lisää elinvoimaa. Muuten kehitys jämähtää.

Eniten väestökehitys notkuu Forssan seudulla, mutta hyvin ei suju muillakaan seuduilla.

Maakunnan sijainti Suomen suurimpien kaupunkikeskusten keskellä antaa odottaa, että väestökehitys kääntyy takaisin nousuun.

Saavutettavuuden ja asuinympäristön perusteella Kanta-Hämeen pitäisi pärjätä nykyistä paremmin.

Maakunnan tulisi päästä naapurimaakuntien siivellä mukaan nousukiitoon.

Maakunnan mahdollisuuksia parantaa se, että eläminen, toimiminen ja asuminen on täällä pääkaupunkiseutua simppelimpää ja huokeampaa.

Kirittäjänä voisi pendelöinnin ja työpaikkakehityksen ohella toimia imago, jota kannattaa edelleen kiillottaa.

Ilman näkyvyyttä meitä ei huomata eikä huomioida.

Hämäläinen vaatimattomuus ei ole markkinoinnissa eduksi.

Kommentit

Suurempien kaupunkien välinen kilpailu asukkaista ja yrityksistä kiihtyy Suomessa entistä kovemmaksi. Hämeenlinnan pitää myös havahtua tähän kilpailuun uusilla markkinointistrategioilla ja viesteillä. Nykyiset markkinointiviestit lähinnä haukotuttavat ja näyttävät tylsiltä. "Ihan lähellä" sloganin ympärille Hämeenlinna on koonnut lähinnä yhtä tylsiä houkuttimia, mitä pääkaupunkiseudun lähikunnat ja kaupungit kykenevät tarjoamaan - "Vielä lähempänä". Hämeenlinnan kannattaisi palkata kerrankin Hämeenlinnan ulkopuolelta arvostettu mainos- ja markkinointiviestintäalan yritys laatimaan Hämeenlinnan markkinointia niin asukkaille kuin myös liike-elämälle. Nyt tarvitaan laadukasta näkyvyyttä, kuten pääkirjoituksessa todetaan. Ei myöskään kannata nyt kitsailla eurojen kanssa tässä markkinoinnissa laadun kustannuksella. Nyt on aika erottautua massasta - Hämeenlinnalla on siihen kaikki edellytykset, jos vain osataan tarttua siihen. Elinvoimainen kasvava Hämeenlinna on myös maakunnan etu.

Asukkaiden hyvinvointi, viihtyvyys ja lähipalvelut ovat pääasioita, kun rakennetaan vetovoimatekijöitä. Yrittäjien tulee kokea saavansa vähintää tyydyttävät peruspalvelut. Edellä mainitut asiat kuntoon ja sitten vasta kauemmaksi kalaan.