Pääkirjoitukset

Adventti on uuden alku

Uusi kirkkovuosi alkaa tänään, ensimmäisenä adventtisunnuntaina, joka samalla avaa joulukauden, valmistautumisen kristikunnan suurimpaan juhlaan, Kristuksen syntymään. Perinteinen Hoosianna -hymni kaikuu kaikissa maamme kirkoissa ja virittäytymien jouluun alkaa.

Tänä vuonna Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa ensimmäinen adventti on toisella tapaakin uuden alku, sillä seurakunnan uusi kirkkoherra Timo Kalaja vihitään tänään virkaansa Hämeenlinnan kirkossa.

Hänet valittiin syksyllä huomattavalla äänten enemmistöllä seurakunnan paimeneksi. Hyvä menestys vaalissa antaa hänelle hyvän alun, jota tukee myös pitkä kokemus seurakunnan palvelijana hallintokappalaisen tehtävissä.

Kansankirkkoamme, evankelisluterilaista kirkkoa on jo vuosien ajan piinannut jäsenkato. Kirkon sanoma ei enää kosketa läheskään koko kansaa, vaan monet ovat eronneet sen jäsenyydestä. Kirkkoon kuului kuluvan vuoden alussa 4,2 miljoonaa suomalaista, 77 prosenttia koko väestöstä. Kokonaan uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolella elää viidesosa ja loput lukeutuvat ortodokseihin tai muihin kirkkoihin. Kirkosta eroaa vuosittain enemmän jäseniä kuin siihen liittyy. Tilanne Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa on yhtenevä muun maan kanssa, jäsenkato vaivaa ja vaikuttaa myös yhteisön talouteen.

Viime aikoina kirkko on tutkiskellut itseään, arvioinut kriittisesti toimintatapojaan ja pohtinut, miten jäsenpako pysäytetään ja saadaan kirkosta ja sen työstä nykyistä kiinnostavampi.

Viimeksi asiaan paneutui kirkolliskokous Turussa. Jotain on tehtävä, koska vain kolmannes seurakuntalaisista kuuluu kirkkoon hengellisten syiden vuoksi. Muu joukko, seurakuntalaisten suuri enemmistö, arvostaa kirkon tuottamia palveluita perheille, diakoniatyötä ja erilaisia sille luontevasti kuuluvia avustustehtäviä.

Miljoonat suomalaiset on parin sukupolven aikana irtautuneet juuriltaan, muuttaneet maaseudulta kaupunkeihin ja erityisesti muutamiin kasvukeskuksiin. Lähiyhteisön paine ei enää kaitse ihmisiä kirkon huomaan. Suurissa kaupungeissa on maalaiskylää helpompaa elää kirkon ulkopuolella. Kaupunkiseurakunnat eivät ole olleet muuttajaa vastassa eikä tämän lähiyhteisö ole häntä niihin ohjaamassa.

Varmaa patenttiratkaisua kirkon ongelmiin ei ole olemassa. Jos olisi, se olisi jo varmasti keksitty ja käytössä. Perimmiltään kyse tuskin on siitä, että kirkko olisi laajasti menettänyt luottamuksensa kansan keskuudessa, jos kohta jyrkän konservatiivisiiven kiivailu naispappeudesta ja suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin ovat loitontaneet liberaalisti ja tasa-arvoisesti ajattelevia ihmisiä.

Ehkä kirkon pitäisi käydä nykyistä enemmän arvokeskustelua yhteiskunnan ongelmista ja esittää niihin parannusehdotuksiaan. Kirkon on kuljettava yhtä jalkaa ihmisten arjessa, minkä ohessa se vastaa heidän hengellisiin tarpeisiinsa.